Terveydenhuollon suojavarusteiden kulutus lisääntyi kesällä – tarvitaan noin 805 000 vuorokaudessa
Sosiaali- ja terveydenhuollon suojavarusteiden kulutus on kesän aikana hieman lisääntynyt. Nykyisellä kulutuksella suojainten riittävyys on erinomaisella tasolla, kerrotaan hankintavarmuuskeskuksen (HVK) tiedotteessa.
Keskus arvioi, että tällä hetkellä kirurgisia suu- ja nenäsuojaimia tarvitaan sosiaali- ja terveydenhuollon puolella noin 750 000 kappaletta vuorokaudessa. Hengityssuojaimia tarvitaan noin 10 000 kappaletta ja suojavaatteita noin 45 000 kappaletta samassa ajassa.
Kotimaista tuotantoa ylläpitääkseen keskus valitsee tarjouskilpailun perusteella kahdesta viiteen kotimaista hengityssuojainten ja kirurgisten maskien valmistajaa. Heidän kanssaan tehdään sopimus tuotantokapasiteetin ylläpidosta. Tällä hetkellä suojainhankinnat on keskeytetty hyvän tilanteen vuoksi.
Euroopan unioni tukee unionin jäsenvaltioiden koronasta johtuvia suojainhankintoja korvaamalla jälkikäteen osan niiden kuljetuskustannuksista. EU on myöntänyt HVK:lle ajanjaksolla 24.4.–10.9.2020 syntyneisiin kuluihin korvauksia kaikkiaan lähes 2,7 miljoonaa euroa.
– Arvio suojainten riittävyydestä muuttuu epidemiatilanteen ja viranomaisohjeistuksen myötä, ja siksi tilannetta on tärkeää arvioida säännöllisesti. Hoitokäytänteet voivat muuttua esimerkiksi virusvarianttien levitessä, HVK:lta kerrotaan.