Koronavirus

STM ja THL: Koronavirustapausten voimakkain kasvu taittunut – laajasta rokotevastaisuudesta ei tarvitse olla huolissaan

VALTIONEUVOSTON KANSLIA
Tlannekatsauksessa olivat mukana strategiajohtaja Liisa-Maria Voipio-Pulkki ja ylilääkäri Taneli Puumalainen.

Suomeen on kirjattu tänään 866 uutta koronavirustartuntaa. Voimakasta tapausmäärien kasvua ei ole ollut enää kolmeen viikkoon. Edelleen suuri tapausmäärä kuitenkin heijastuu kasvavaan sairaalahoidon tarpeeseen ja kuormittaa perusterveydenhuoltoa. Henkilöstön riittävyys on paikoin kovilla.

Koronaviruksen aiheuttamaan tautiin on menehtynyt koko epidemian aikana 1008 henkilöä. Menehtyneiden profiilissa ei ole epidemian aikana tapahtunut muutosta, eli menehtyneet ovat edelleen enimmäkseen iäkkäitä henkilöitä, joilla on ollut jo ennestään sairauksia. Teho-osastolla on tällä hetkellä koko maassa 18 henkilöä.

Koko maassa positiivisten testien osuus on tällä hetkellä 3,6 prosenttia. Testimääriin suhteutettuna luku on kohtuullisen suuri.

Tartuntojen lukumäärä painottuu selkeästi rokottamattomien ikäryhmiin. Noin reilun viikon aikana tartunnanlähde selvitettiin 52 prosentissa tapauksista.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Deltavariantin osuus Suomen koronavirustartunnoista on edelleen kirkkaasti suurin. Suurin osa uusista tartunnoista on deltavarianttia.

Koronavirusvariantteja kiertää maailmalla satoja.

– Suurin osa niistä ei kuitenkaan ole merkittäviä, sanoo professori Ilkka Julkunen Turun yliopistosta.

Merkittäviä viruskantoja ovat alfa-, beta-, gamma- ja delta-muunnokset. Merkittävät viruskannat tarttuvat muita helpommin, aiheuttavat vakavampaa tautia ja väistävät rokotuksen tai taudin aikaansaamaa immuunisuojaa. Kahden rokotusannoksen immuunisuoja on kuitenkin riittävän hyvä myös merkittäviä virusvariantteja vastaan.

mRNA-rokotteiden suojateho koronavirusinfektiota vastaan on noin 80-90 prosenttia. Vakavaa infektiota vastaan rokotteet tarjoavat 95 prosentin suojan. Suojateho vakavaa tautimuotoa vastaan 4-6 kuukautta kahden annoksen jälkeen on 84-93 prosenttia.

Immuunivasteen heiketessä niin sanotut läpimurtotartunnat tulevat lisääntymään. Julkusen mukaan kolmatta rokotekierrosta ei kuitenkaan tarvitse todennäköisesti miettiä vielä ainakaan vuoteen.

Rokotukset etenevät Suomessa nopeasti. Tänään saavutetaan 50 prosentin rokotuskattavuus tehosteannoksen osalta.

Ylilääkäri Otto Helve THL:stä sanoo, että rokotekriittisten saama näkyvyys ei vastaa sitä todellisuutta, mikä nähdään rokotteiden nopeassa edistymisessä. Hänen mukaansa huolta siitä ei ole, etteivätkö ihmiset haluaisi ottaa rokotetta.

Myös THL:n johtava asiantuntija Mia Kontio on sitä mieltä, että laajasta rokotevastaisuudesta ei tarvitse olla huolissaan.

12–15-vuotiaille ensimmäisiä rokoteannoksia on annettu jo noin 60 000 kappaletta. Kaikki ikäryhmän halukkaat ovat tämän hetkisen arvion mukaan saaneet ensimmäisen annoksen elokuun loppuun mennessä.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Pienet lapset, joita ei tällä hetkellä rokoteta, saavat koronavirustartunnan yleisimmin kotoa ja lähipiiristä. Lapsilla riski sairastua vakavaan koronavirustautiin on edelleen hyvin pieni. Mia Kontio kuitenkin huomauttaa, että vanhempien on tärkeää ottaa rokote jo lastensakin takia.

Tilaisuudessa puhuneet kehottavat kaikkia kykeneväisiä ottamaan koronavirusrokotteen. Helve ja Kontio painottavat, että rokotteiden helppoon saatavuuteen tulisi kiinnittää kunnissa huomiota.

– Pandemiasta ei päästä eroon, ennen kuin ihmiset ovat ottaneet rokotteen tai sairastaneet taudin ja saaneet luonnollisen suojan, toteaa professori Ilkka Julkunen.

Julkusen mukaan on väistämätöntä, että rokottamattomat saavat taudin jossain vaiheessa sen jäädessä kiertämään maailmalle.

STM:n ja THL:n tilaisuuteen osallistuivat strategiajohtaja Liisa-Maria Voipio-Pulkki STM:stä, ylilääkäri Otto Helve THL:stä ja professori Ilkka Julkunen Turun yliopistosta. Lisäksi kysymyksiin vastaamassa olivat osastopäällikkö Taneli Puumalainen ja johtaja Pasi Pohjola STM:stä sekä johtava asiantuntija Mia Kontio THL:stä.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti

Huomio! Turun Sanomien keskustelupalstan säännöt ovat uudistuneet. Tavoitteena on parantaa moderointia siten, että kommentit ehditään käsitellä nykyistä nopeammin. Uudistus ei vaikuta lehden mielipidesivun toimintaan. Tutustu uusiin käytäntöihin täällä.

Otsikko
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun. Tehdään yhdessä Turun Sanomien keskustelupalstasta paikka, jossa on mukava keskustella asiallisesti kiinnostavista aiheista.

Keskusteltavaksi avattavaista jutuista päättää Turun Sanomien toimitus. Kaikista jutuista ei voi keskustella. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea tai poistaa aiemmin avoinna olleen keskusteluketjun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme vahvasti oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Toisen ihmisen nimellä tai valheellisesti jonkun tahon edustajana esiintyminen on kiellettyä.

Kaikki viestit tarkastetaan ennen julkaisua. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja moderoidaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22 muun työn ohessa. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Verkkokeskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Viestien julkaisusta päättää toimitus oman harkintansa mukaan. Emme ehdi vastamaan yksittäisten kommenttien julkaisua tai julkaisematta jättämistä koskeviin tiedusteluihin.

Jos kommenttiketjuun on mielestäsi lipsahtanut sääntöjen vastainen tai muutoin epäasiallinen viesti, ilmoita asiattomasta viestistä keskustelussa. Toimitus päättää, onko ilmoitus aiheellinen.

Jos jutussa on virhe, kerro siitä suoraan toimitukselle, älä keskusteluketjussa. Saamme tiedon näin nopeammin ja voimme korjata virheen. Virheistä voit kertoa sähköpostitse osoitteeseen ts.verkkotoimitus@ts.fi.

Toimitus voi käyttää keskustelupalstalle tulleita viestejä esimerkiksi aihetta käsittelevän jatkojutun julkaisun yhteydessä.

Päivän aikana avautuneet keskustelut sulkeutuvat oletuksena klo 23. Toimitus voi avata paljon kommentteja keränneitä juttuja uudelleen keskusteltavaksi seuraavana päivänä.

Julkaistavaksi valittavien viestien on noudatettava seuraavia sääntöjä:

  • Lue juttu ja kommentoi vain sen aihetta. Älä yritä vaihtaa aihetta.
  • Älä kommentoi itse keskustelua tai toisten kommentteja. Muiden keskustelijoiden kirjoitustyyliä tai henkilöä käsitteleviä viestejä ei hyväksytä.
  • Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia, väkivaltaan tai muuhun laittomaan toimintaan yllyttäviä tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista.
  • Muista hyvät tavat, älä huuda, kiroile tai käytä epäkohteliaita nimityksiä. Älä ilakoi toisten vastoinkäymisillä tai pilkkaa ketään. Suhtaudu muihin keskustelijoihin kunnioittavasti. Ole kriittinen asiallisesti.
  • Varmista, että esittämäsi tiedot pitävät paikkansa. Älä jaa epämääräisiä huhuja tai perustelematonta mutuilua.
  • Viestisi kuuluu viedä keskustelua eteenpäin: Älä toista samaa asiaa, jonka joku muu on jo todennut. Älä jankuta tai kirjoita perustelemattomia negatiivisia heittoja.
  • Kirjoita napakasti, todella pitkä viesti saattaa jäädä julkaisematta.
  • Voit liittää kommenttiisi teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.​

Aiemmat viestit (5)

Vanhimmat ensin
Vastaa
Myrna
Vai jokainen saa?
Kovasti on tänään mediassa toisteltu tuota, että kaikki rokottamattomat saavat taudin jossain vaiheessa sen jäädessä kiertämään maailmalle. Millä perusteella niin? Eihän kausi-influenssaankaan sairastu likikään jokainen rokottamaton, vaikka maailmaa kiertää sekin vuosi vuoden perään. Toisaalta taas eikö ole sitä parempi, mitä useampi saa tartunnan, kun useimmat selviävät siitä hyvin vähin tai jopa olemattomin oirein? Jokainen tartunta rakentaa osaltaan laumasuojaa, eikö?
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin

Huomio! Turun Sanomien keskustelupalstan säännöt ovat uudistuneet. Tavoitteena on parantaa moderointia siten, että kommentit ehditään käsitellä nykyistä nopeammin. Uudistus ei vaikuta lehden mielipidesivun toimintaan. Tutustu uusiin käytäntöihin täällä.

Otsikko
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun. Tehdään yhdessä Turun Sanomien keskustelupalstasta paikka, jossa on mukava keskustella asiallisesti kiinnostavista aiheista.

Keskusteltavaksi avattavaista jutuista päättää Turun Sanomien toimitus. Kaikista jutuista ei voi keskustella. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea tai poistaa aiemmin avoinna olleen keskusteluketjun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme vahvasti oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Toisen ihmisen nimellä tai valheellisesti jonkun tahon edustajana esiintyminen on kiellettyä.

Kaikki viestit tarkastetaan ennen julkaisua. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja moderoidaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22 muun työn ohessa. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Verkkokeskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Viestien julkaisusta päättää toimitus oman harkintansa mukaan. Emme ehdi vastamaan yksittäisten kommenttien julkaisua tai julkaisematta jättämistä koskeviin tiedusteluihin.

Jos kommenttiketjuun on mielestäsi lipsahtanut sääntöjen vastainen tai muutoin epäasiallinen viesti, ilmoita asiattomasta viestistä keskustelussa. Toimitus päättää, onko ilmoitus aiheellinen.

Jos jutussa on virhe, kerro siitä suoraan toimitukselle, älä keskusteluketjussa. Saamme tiedon näin nopeammin ja voimme korjata virheen. Virheistä voit kertoa sähköpostitse osoitteeseen ts.verkkotoimitus@ts.fi.

Toimitus voi käyttää keskustelupalstalle tulleita viestejä esimerkiksi aihetta käsittelevän jatkojutun julkaisun yhteydessä.

Päivän aikana avautuneet keskustelut sulkeutuvat oletuksena klo 23. Toimitus voi avata paljon kommentteja keränneitä juttuja uudelleen keskusteltavaksi seuraavana päivänä.

Julkaistavaksi valittavien viestien on noudatettava seuraavia sääntöjä:

  • Lue juttu ja kommentoi vain sen aihetta. Älä yritä vaihtaa aihetta.
  • Älä kommentoi itse keskustelua tai toisten kommentteja. Muiden keskustelijoiden kirjoitustyyliä tai henkilöä käsitteleviä viestejä ei hyväksytä.
  • Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia, väkivaltaan tai muuhun laittomaan toimintaan yllyttäviä tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista.
  • Muista hyvät tavat, älä huuda, kiroile tai käytä epäkohteliaita nimityksiä. Älä ilakoi toisten vastoinkäymisillä tai pilkkaa ketään. Suhtaudu muihin keskustelijoihin kunnioittavasti. Ole kriittinen asiallisesti.
  • Varmista, että esittämäsi tiedot pitävät paikkansa. Älä jaa epämääräisiä huhuja tai perustelematonta mutuilua.
  • Viestisi kuuluu viedä keskustelua eteenpäin: Älä toista samaa asiaa, jonka joku muu on jo todennut. Älä jankuta tai kirjoita perustelemattomia negatiivisia heittoja.
  • Kirjoita napakasti, todella pitkä viesti saattaa jäädä julkaisematta.
  • Voit liittää kommenttiisi teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.​
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Sepponen
Heh
Eikö nämä kumoa toisensa: " Pandemiasta ei päästä eroon, ennen kuin ihmiset ovat ottaneet rokotteen tai sairastaneet taudin ja saaneet luonnollisen suojan, toteaa professori Ilkka Julkunen.

Julkusen mukaan on väistämätöntä, että rokottamattomat saavat taudin jossain vaiheessa sen jäädessä kiertämään maailmalle."

Eli päästään eroon, mutta tauti jää kiertämään maapallolle..? todellinen rofeessori.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin

Huomio! Turun Sanomien keskustelupalstan säännöt ovat uudistuneet. Tavoitteena on parantaa moderointia siten, että kommentit ehditään käsitellä nykyistä nopeammin. Uudistus ei vaikuta lehden mielipidesivun toimintaan. Tutustu uusiin käytäntöihin täällä.

Otsikko
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun. Tehdään yhdessä Turun Sanomien keskustelupalstasta paikka, jossa on mukava keskustella asiallisesti kiinnostavista aiheista.

Keskusteltavaksi avattavaista jutuista päättää Turun Sanomien toimitus. Kaikista jutuista ei voi keskustella. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea tai poistaa aiemmin avoinna olleen keskusteluketjun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme vahvasti oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Toisen ihmisen nimellä tai valheellisesti jonkun tahon edustajana esiintyminen on kiellettyä.

Kaikki viestit tarkastetaan ennen julkaisua. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja moderoidaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22 muun työn ohessa. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Verkkokeskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Viestien julkaisusta päättää toimitus oman harkintansa mukaan. Emme ehdi vastamaan yksittäisten kommenttien julkaisua tai julkaisematta jättämistä koskeviin tiedusteluihin.

Jos kommenttiketjuun on mielestäsi lipsahtanut sääntöjen vastainen tai muutoin epäasiallinen viesti, ilmoita asiattomasta viestistä keskustelussa. Toimitus päättää, onko ilmoitus aiheellinen.

Jos jutussa on virhe, kerro siitä suoraan toimitukselle, älä keskusteluketjussa. Saamme tiedon näin nopeammin ja voimme korjata virheen. Virheistä voit kertoa sähköpostitse osoitteeseen ts.verkkotoimitus@ts.fi.

Toimitus voi käyttää keskustelupalstalle tulleita viestejä esimerkiksi aihetta käsittelevän jatkojutun julkaisun yhteydessä.

Päivän aikana avautuneet keskustelut sulkeutuvat oletuksena klo 23. Toimitus voi avata paljon kommentteja keränneitä juttuja uudelleen keskusteltavaksi seuraavana päivänä.

Julkaistavaksi valittavien viestien on noudatettava seuraavia sääntöjä:

  • Lue juttu ja kommentoi vain sen aihetta. Älä yritä vaihtaa aihetta.
  • Älä kommentoi itse keskustelua tai toisten kommentteja. Muiden keskustelijoiden kirjoitustyyliä tai henkilöä käsitteleviä viestejä ei hyväksytä.
  • Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia, väkivaltaan tai muuhun laittomaan toimintaan yllyttäviä tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista.
  • Muista hyvät tavat, älä huuda, kiroile tai käytä epäkohteliaita nimityksiä. Älä ilakoi toisten vastoinkäymisillä tai pilkkaa ketään. Suhtaudu muihin keskustelijoihin kunnioittavasti. Ole kriittinen asiallisesti.
  • Varmista, että esittämäsi tiedot pitävät paikkansa. Älä jaa epämääräisiä huhuja tai perustelematonta mutuilua.
  • Viestisi kuuluu viedä keskustelua eteenpäin: Älä toista samaa asiaa, jonka joku muu on jo todennut. Älä jankuta tai kirjoita perustelemattomia negatiivisia heittoja.
  • Kirjoita napakasti, todella pitkä viesti saattaa jäädä julkaisematta.
  • Voit liittää kommenttiisi teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.​
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Angus
Vast: Heh
Niin. Siis kiertää maapalloa niin kauan kuin on rokottamattomia/sairastamattomia. Periaatteessa kun kaikki ovat sairastaneet tai rokotettu, päästään eroon. Mikä oli epäselvää?
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Sepponen
Vast: Heh
Niin eli otetaan rokote tai sairastetaan ni pandemia loppuu.. mut silti jää kiertämään maapallolle ikuisiksi ajoiksi --> eli ei päästä eroon vaikka mikä olisi. Turha toivo ja toive.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
T.S.
Vast: Heh
Turhaan Sepponen mollaa professoria. Ei noissa professorin lausunnoissa mitään ristiriitaa ole.

Kas Sepponen, avainsana on pandemia, lyhyen määritelmän mukaan: "Pandemia tarkoittaa maailmanlaajuisesti levinnyttä epidemiaa."

Pandemiasta siis voidaan hyvinkin päästä eroon, mutta ei se tarkoita että viruksesta päästäisiin eroon. Kyllä sitä jää jäljelle ja helpoimminhan se tarttuu rokottamattomiin.
Moni varmaan muistaa miten Sammatissa Steinerkoulussa oli noin puolet oppilaista rokottamattomia ja tuhkarokkohan sinne sitten iski.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.