Suomelta lisää apua afganistanilaisten auttamiseen
Suomi antaa kolme miljoonaa euroa afgaanipakolaisten auttamiseen YK:n pakolaisjärjestön UNHCR:n kautta, kertoo Suomen ulkoministeriö. YK:n arvioiden mukaan yli kolmannes maan väestöstä tarvitsi humanitaarista apua jo keväällä, nyt apua tarvitsee väestöstä jo noin puolet. Lisäksi paineen alla ovat myös Afganistanin naapurimaat, joihin ihmisiä pakenee.
– YK:n arvion mukaan Afganistanissa kotinsa jättäneiden määrät ovat kasvaneet. Ihmisiä pakenee sekä maan sisällä että naapurimaihin. Esimerkiksi Iraniin saapuu nyt noin 5 000 pakolaista päivässä, mikä on jopa kolminkertainen määrä aiempaan verrattuna. On tärkeää, että myös Suomi kantaa vastuunsa heidän auttamisestaan, toteaa tiedotteessa kehitysyhteistyö- ja ulkomaankauppaministeri Ville Skinnari.
Globaalisti hätäavun tarpeessa on tällä hetkellä 240 miljoonaa ihmistä 56 maassa. Tarpeiden taustalla ovat varsinkin pitkittyneet konfliktit, luonnonkatastrofit ja ilmastonmuutoksen vaikutuksesta pahentuneet sään ääri-ilmiöt. Koronapandemia on osaltaan lisännyt avun tarvetta. YK:n maailmanlaajuinen hätäapuvetoomus on tälle vuodelle noin 30 miljardia euroa.
Laajimmat humanitaariset kriisit ovat tällä hetkellä käynnissä Syyriassa, Jemenissä ja Kongon demokraattisessa tasavallassa. Syyrian yli kymmenen vuotta jatkunut konflikti on ajanut yli 13 miljoonaa ihmistä kodeistaan, heistä 6,6 miljoonaa pakolaisiksi maan rajojen ulkopuolelle. Jemenissä konflikti ja kuivuus ovat aiheuttaneet vakavan ruokakriisin ja 20 miljoonaa ihmistä on humanitaarisen avun tarpeessa.
– Ilmastonmuutos lisää entisestään humanitaarista hätää. Esimerkiksi Afganistan kuuluu maihin, jotka ovat ilmastonmuutokselle altteimpia. Haiti taas ei ollut toipunut edellisestäkään kriisistä, kun tämä uusi iski. Avustustoimia siellä ovat vaikeuttaneet kova myrsky ja tulvat, Skinnari toteaa.
YK:n mukaan ihmisen aiheuttama ilmaston lämpeneminen on lähes kaksinkertaistanut luonnonkatastrofien määrän viimeisten 20 vuoden aikana. 2019 sään ääri-ilmiöiden seurauksena 34 miljoonaa ihmistä kärsi ruoan puutteesta ja 25 miljoonaa ihmistä joutui jättämään kotinsa. Jo nyt 90 prosenttia maailman pakolaisista lähtee liikkeelle maista, jotka ovat ilmastonmuutokselle altteimpia.
Tänään vietetään kansainvälistä humanitaarisen avun päivää. Päivää on vietetty vuodesta 2009 alkaen. Tarkoituksena on kiinnittää huomiota maailman humanitaarisiin tarpeisiin ja muistaa avustustyössä henkensä menettäneitä ihmisiä. Päivän teemana on tänä vuonna ilmastonmuutos.
Ulkoministeriön humanitaarisen avun budjetti on 87 miljoonaa euroa kuluvalle vuodelle. Siitä kolme miljoonaa euroa on jo myönnetty afganistanilaisten auttamiseen.