Tuomiokirkko

Turun tuomiokirkossa järjestetään rukoushetki Afganistanin tilanteen vuoksi

RIITTA SALMI

Huomenna tiistaina järjestetään Turun tuomiokirkossa rukoushetki osoittamaan tukea Afganistanissa asuville ihmisille sekä Suomen afgaaneille, jotka surevat kotimaansa ja siellä asuvien läheistensä tilannetta. Tilaisuus järjestetään kello 18.

Pienessä iltahetkessä kuullaan musiikkia ja puheenvuoroja. Tilaisuudessa on myös mahdollisuus sytyttää kynttilä maailman rauhan puolesta, Turun tuomiokirkkoseurakunnan tiedotteessa kerrotaan.

– Elämme yhteisellä maapallolla, joten ihmisten hätä Afganistanissa koskettaa myös meitä. Monet kokevat avuttomuutta näiden uutisten keskellä. Yhteisen rukouksen ja toivon merkiksi jokainen voi sytyttää kirkossa rauhankynttilän. Toivon, että mahdollisimman moni kynttilä olisi osa yhteistä rauhanrukousta, sanoo tuomiorovasti Aulikki Mäkinen.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti

Huomio! Turun Sanomien keskustelupalstan säännöt ovat uudistuneet. Tavoitteena on parantaa moderointia siten, että kommentit ehditään käsitellä nykyistä nopeammin. Uudistus ei vaikuta lehden mielipidesivun toimintaan. Tutustu uusiin käytäntöihin täällä.

Otsikko
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun. Tehdään yhdessä Turun Sanomien keskustelupalstasta paikka, jossa on mukava keskustella asiallisesti kiinnostavista aiheista.

Keskusteltavaksi avattavaista jutuista päättää Turun Sanomien toimitus. Kaikista jutuista ei voi keskustella. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea tai poistaa aiemmin avoinna olleen keskusteluketjun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme vahvasti oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Toisen ihmisen nimellä tai valheellisesti jonkun tahon edustajana esiintyminen on kiellettyä.

Kaikki viestit tarkastetaan ennen julkaisua. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja moderoidaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22 muun työn ohessa. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Verkkokeskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Viestien julkaisusta päättää toimitus oman harkintansa mukaan. Emme ehdi vastamaan yksittäisten kommenttien julkaisua tai julkaisematta jättämistä koskeviin tiedusteluihin.

Jos kommenttiketjuun on mielestäsi lipsahtanut sääntöjen vastainen tai muutoin epäasiallinen viesti, ilmoita asiattomasta viestistä keskustelussa. Toimitus päättää, onko ilmoitus aiheellinen.

Jos jutussa on virhe, kerro siitä suoraan toimitukselle, älä keskusteluketjussa. Saamme tiedon näin nopeammin ja voimme korjata virheen. Virheistä voit kertoa sähköpostitse osoitteeseen ts.verkkotoimitus@ts.fi.

Toimitus voi käyttää keskustelupalstalle tulleita viestejä esimerkiksi aihetta käsittelevän jatkojutun julkaisun yhteydessä.

Päivän aikana avautuneet keskustelut sulkeutuvat oletuksena klo 23. Toimitus voi avata paljon kommentteja keränneitä juttuja uudelleen keskusteltavaksi seuraavana päivänä.

Julkaistavaksi valittavien viestien on noudatettava seuraavia sääntöjä:

  • Lue juttu ja kommentoi vain sen aihetta. Älä yritä vaihtaa aihetta.
  • Älä kommentoi itse keskustelua tai toisten kommentteja. Muiden keskustelijoiden kirjoitustyyliä tai henkilöä käsitteleviä viestejä ei hyväksytä.
  • Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia, väkivaltaan tai muuhun laittomaan toimintaan yllyttäviä tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista.
  • Muista hyvät tavat, älä huuda, kiroile tai käytä epäkohteliaita nimityksiä. Älä ilakoi toisten vastoinkäymisillä tai pilkkaa ketään. Suhtaudu muihin keskustelijoihin kunnioittavasti. Ole kriittinen asiallisesti.
  • Varmista, että esittämäsi tiedot pitävät paikkansa. Älä jaa epämääräisiä huhuja tai perustelematonta mutuilua.
  • Viestisi kuuluu viedä keskustelua eteenpäin: Älä toista samaa asiaa, jonka joku muu on jo todennut. Älä jankuta tai kirjoita perustelemattomia negatiivisia heittoja.
  • Kirjoita napakasti, todella pitkä viesti saattaa jäädä julkaisematta.
  • Voit liittää kommenttiisi teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.​

Aiemmat viestit (28)

Vanhimmat ensin
Vastaa
Nukkehallinnon_vt._ohjelmajohtaja
Pax et amici
Olen tullut tänne tuomaan rauhaa teille keskusthelijoille!

On täällä tullut eshiin vakava teologinen kyshymys: josh Turun tuomiokirkosha järjeshtetään rukoushetki Afghanisthanin tilanteen vuoksi, rukoillaanko sitten kenen puolestha? Kun nyt kumminkhin Turun tuomiokirkko kuuluu kristillisen tunnustuksen piiriin, ollen jopa sen suomalainen pääpyhättö.

Näkishin niin, että - shallin nyt itselleni luvan ottaa analogian ei-teologisesti suuntautuneesta maailmasta, joka kuitenkin valitettavasti on maailmallisuudhessaan nykyisin vallitsheva näkökulma - asia on niin, että kuten ei yksi syntinen Twitterissä rukhoileessaan voi toivoa Facebookissa hänen rukouksiaan huomiotavan sen enempää kuin Instragramissa kuin Tor-verkossakaan, Turun tuomiokirkosta kohti taivaita nousevat rukoukset tulevat bulkkieränä sinne ylös, ja ne jaetaan sitten asianomaisten (Jahve, Meitin Jumala, Allah, Shiva, Buddha ja ketä kaikkia siellä nyt jedineuvostossa istuukaan) kesken asanmukaisessa edustuksellisessa suhteessa. Hukkaan ei siis mene yksikään rukous.

Eli: ei ole milloinkhaan myöhäistä rukoilla!
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin

Huomio! Turun Sanomien keskustelupalstan säännöt ovat uudistuneet. Tavoitteena on parantaa moderointia siten, että kommentit ehditään käsitellä nykyistä nopeammin. Uudistus ei vaikuta lehden mielipidesivun toimintaan. Tutustu uusiin käytäntöihin täällä.

Otsikko
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun. Tehdään yhdessä Turun Sanomien keskustelupalstasta paikka, jossa on mukava keskustella asiallisesti kiinnostavista aiheista.

Keskusteltavaksi avattavaista jutuista päättää Turun Sanomien toimitus. Kaikista jutuista ei voi keskustella. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea tai poistaa aiemmin avoinna olleen keskusteluketjun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme vahvasti oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Toisen ihmisen nimellä tai valheellisesti jonkun tahon edustajana esiintyminen on kiellettyä.

Kaikki viestit tarkastetaan ennen julkaisua. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja moderoidaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22 muun työn ohessa. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Verkkokeskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Viestien julkaisusta päättää toimitus oman harkintansa mukaan. Emme ehdi vastamaan yksittäisten kommenttien julkaisua tai julkaisematta jättämistä koskeviin tiedusteluihin.

Jos kommenttiketjuun on mielestäsi lipsahtanut sääntöjen vastainen tai muutoin epäasiallinen viesti, ilmoita asiattomasta viestistä keskustelussa. Toimitus päättää, onko ilmoitus aiheellinen.

Jos jutussa on virhe, kerro siitä suoraan toimitukselle, älä keskusteluketjussa. Saamme tiedon näin nopeammin ja voimme korjata virheen. Virheistä voit kertoa sähköpostitse osoitteeseen ts.verkkotoimitus@ts.fi.

Toimitus voi käyttää keskustelupalstalle tulleita viestejä esimerkiksi aihetta käsittelevän jatkojutun julkaisun yhteydessä.

Päivän aikana avautuneet keskustelut sulkeutuvat oletuksena klo 23. Toimitus voi avata paljon kommentteja keränneitä juttuja uudelleen keskusteltavaksi seuraavana päivänä.

Julkaistavaksi valittavien viestien on noudatettava seuraavia sääntöjä:

  • Lue juttu ja kommentoi vain sen aihetta. Älä yritä vaihtaa aihetta.
  • Älä kommentoi itse keskustelua tai toisten kommentteja. Muiden keskustelijoiden kirjoitustyyliä tai henkilöä käsitteleviä viestejä ei hyväksytä.
  • Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia, väkivaltaan tai muuhun laittomaan toimintaan yllyttäviä tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista.
  • Muista hyvät tavat, älä huuda, kiroile tai käytä epäkohteliaita nimityksiä. Älä ilakoi toisten vastoinkäymisillä tai pilkkaa ketään. Suhtaudu muihin keskustelijoihin kunnioittavasti. Ole kriittinen asiallisesti.
  • Varmista, että esittämäsi tiedot pitävät paikkansa. Älä jaa epämääräisiä huhuja tai perustelematonta mutuilua.
  • Viestisi kuuluu viedä keskustelua eteenpäin: Älä toista samaa asiaa, jonka joku muu on jo todennut. Älä jankuta tai kirjoita perustelemattomia negatiivisia heittoja.
  • Kirjoita napakasti, todella pitkä viesti saattaa jäädä julkaisematta.
  • Voit liittää kommenttiisi teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.​
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä
Ilmoitus näkyy vain keskusteluiden moderaattoreille, eikä sitä tulla julkaisemaan.

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Esko
Vast: Pax et amici
"Eli: ei ole milloinkhaan myöhäistä rukoilla!"
Tuo on lohduttava tieto, kun en ole uskovainen. Minun ei siis tarvitse rukoilla vielä tänään. Huomenna tuo tullee todettua uudestaan.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä
Ilmoitus näkyy vain keskusteluiden moderaattoreille, eikä sitä tulla julkaisemaan.

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Nukkehallinnon_vt._ohjelmajohtaja
Vast: Pax et amici
@Esko
"Tuo on lohduttava tieto, kun en ole uskovainen. Minun ei siis tarvitse rukoilla vielä tänään. Huomenna tuo tullee todettua uudestaan."

Tässä yhteydessä tulee mieleen siteerata entistä piispa-esimiestäni:
"No mennäänpäs tuon rukoiluvastahankaisuuden yli että heilahtaa."
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä
Ilmoitus näkyy vain keskusteluiden moderaattoreille, eikä sitä tulla julkaisemaan.

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Mietiskelijä
Mitä oikeastaan on tapahtunut
Ei Afganistanissa enää mitään sotaa ole. Valta on käytännössä vaihtunut ja nykyinen vallanpitäjä on ilmoittanut noudattavansa Islamin Sharia-lakeja. Muu maailma ja eri leirissä olleet vasta pelkäävät seurauksia.
Ei Taleban mitään siviiliväestön teurastusta liene siellä aloittanut eikä edes uhannut väkivallalla. Entä jos ei aloitakaan?
Tulossa on media-sota ja ihmiset vauhkoontuvat ympäri maailman. Afrikassa on siviiliväestön kannalta ihan yhtä uhkaavia tilanteita, jotka aktiivisesti unohdettu.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin

Huomio! Turun Sanomien keskustelupalstan säännöt ovat uudistuneet. Tavoitteena on parantaa moderointia siten, että kommentit ehditään käsitellä nykyistä nopeammin. Uudistus ei vaikuta lehden mielipidesivun toimintaan. Tutustu uusiin käytäntöihin täällä.

Otsikko
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun. Tehdään yhdessä Turun Sanomien keskustelupalstasta paikka, jossa on mukava keskustella asiallisesti kiinnostavista aiheista.

Keskusteltavaksi avattavaista jutuista päättää Turun Sanomien toimitus. Kaikista jutuista ei voi keskustella. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea tai poistaa aiemmin avoinna olleen keskusteluketjun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme vahvasti oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Toisen ihmisen nimellä tai valheellisesti jonkun tahon edustajana esiintyminen on kiellettyä.

Kaikki viestit tarkastetaan ennen julkaisua. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja moderoidaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22 muun työn ohessa. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Verkkokeskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Viestien julkaisusta päättää toimitus oman harkintansa mukaan. Emme ehdi vastamaan yksittäisten kommenttien julkaisua tai julkaisematta jättämistä koskeviin tiedusteluihin.

Jos kommenttiketjuun on mielestäsi lipsahtanut sääntöjen vastainen tai muutoin epäasiallinen viesti, ilmoita asiattomasta viestistä keskustelussa. Toimitus päättää, onko ilmoitus aiheellinen.

Jos jutussa on virhe, kerro siitä suoraan toimitukselle, älä keskusteluketjussa. Saamme tiedon näin nopeammin ja voimme korjata virheen. Virheistä voit kertoa sähköpostitse osoitteeseen ts.verkkotoimitus@ts.fi.

Toimitus voi käyttää keskustelupalstalle tulleita viestejä esimerkiksi aihetta käsittelevän jatkojutun julkaisun yhteydessä.

Päivän aikana avautuneet keskustelut sulkeutuvat oletuksena klo 23. Toimitus voi avata paljon kommentteja keränneitä juttuja uudelleen keskusteltavaksi seuraavana päivänä.

Julkaistavaksi valittavien viestien on noudatettava seuraavia sääntöjä:

  • Lue juttu ja kommentoi vain sen aihetta. Älä yritä vaihtaa aihetta.
  • Älä kommentoi itse keskustelua tai toisten kommentteja. Muiden keskustelijoiden kirjoitustyyliä tai henkilöä käsitteleviä viestejä ei hyväksytä.
  • Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia, väkivaltaan tai muuhun laittomaan toimintaan yllyttäviä tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista.
  • Muista hyvät tavat, älä huuda, kiroile tai käytä epäkohteliaita nimityksiä. Älä ilakoi toisten vastoinkäymisillä tai pilkkaa ketään. Suhtaudu muihin keskustelijoihin kunnioittavasti. Ole kriittinen asiallisesti.
  • Varmista, että esittämäsi tiedot pitävät paikkansa. Älä jaa epämääräisiä huhuja tai perustelematonta mutuilua.
  • Viestisi kuuluu viedä keskustelua eteenpäin: Älä toista samaa asiaa, jonka joku muu on jo todennut. Älä jankuta tai kirjoita perustelemattomia negatiivisia heittoja.
  • Kirjoita napakasti, todella pitkä viesti saattaa jäädä julkaisematta.
  • Voit liittää kommenttiisi teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.​
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä
Ilmoitus näkyy vain keskusteluiden moderaattoreille, eikä sitä tulla julkaisemaan.

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Angus
Vast: Mitä oikeastaan on tapahtunut
Jospa seuraat hiukkasen tavallista suomalaista mediaa, niin ehkä asia aukeaa.

Sodan tilalle on tullut väkivaltainen totalitarismi. Väkivaltaa on tapahtunut ja tapahtuu, nimenomaan Talebanin harjoittamana.

Afrikassa on tosiaankin myös erittäin pahoja tilanteita, joista median toivoisi raportoivan enemmän ja useammin.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä
Ilmoitus näkyy vain keskusteluiden moderaattoreille, eikä sitä tulla julkaisemaan.

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Mietiskelijä
Vast: Mitä oikeastaan on tapahtunut
Juuri tänään oli pikku uutinen siitä mitä tapahtuu Burkina Fasossa. Entä Nigerissä Proco Haramin taholta. Siellä väkivaltaa taitaa olla paljon enemmän mitä Afganistanissa, jonka hallitus luovutti vallan Talebaneille miltei vastaan panematta.
Montako siviiliä/sotilasta siellä nyt on tapettu viimeisen viikon aikana?
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä
Ilmoitus näkyy vain keskusteluiden moderaattoreille, eikä sitä tulla julkaisemaan.

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Sentristi
No nyt on kunnon hyveposeeraamista
Rukoillaanko siellä kristillisesti ja tasapuolisesti ihan kaikkien Afganistanilaisten (vallan kaapanneidenkin) puolesta vaiko vain selektiivisesti.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin

Huomio! Turun Sanomien keskustelupalstan säännöt ovat uudistuneet. Tavoitteena on parantaa moderointia siten, että kommentit ehditään käsitellä nykyistä nopeammin. Uudistus ei vaikuta lehden mielipidesivun toimintaan. Tutustu uusiin käytäntöihin täällä.

Otsikko
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun. Tehdään yhdessä Turun Sanomien keskustelupalstasta paikka, jossa on mukava keskustella asiallisesti kiinnostavista aiheista.

Keskusteltavaksi avattavaista jutuista päättää Turun Sanomien toimitus. Kaikista jutuista ei voi keskustella. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea tai poistaa aiemmin avoinna olleen keskusteluketjun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme vahvasti oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Toisen ihmisen nimellä tai valheellisesti jonkun tahon edustajana esiintyminen on kiellettyä.

Kaikki viestit tarkastetaan ennen julkaisua. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja moderoidaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22 muun työn ohessa. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Verkkokeskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Viestien julkaisusta päättää toimitus oman harkintansa mukaan. Emme ehdi vastamaan yksittäisten kommenttien julkaisua tai julkaisematta jättämistä koskeviin tiedusteluihin.

Jos kommenttiketjuun on mielestäsi lipsahtanut sääntöjen vastainen tai muutoin epäasiallinen viesti, ilmoita asiattomasta viestistä keskustelussa. Toimitus päättää, onko ilmoitus aiheellinen.

Jos jutussa on virhe, kerro siitä suoraan toimitukselle, älä keskusteluketjussa. Saamme tiedon näin nopeammin ja voimme korjata virheen. Virheistä voit kertoa sähköpostitse osoitteeseen ts.verkkotoimitus@ts.fi.

Toimitus voi käyttää keskustelupalstalle tulleita viestejä esimerkiksi aihetta käsittelevän jatkojutun julkaisun yhteydessä.

Päivän aikana avautuneet keskustelut sulkeutuvat oletuksena klo 23. Toimitus voi avata paljon kommentteja keränneitä juttuja uudelleen keskusteltavaksi seuraavana päivänä.

Julkaistavaksi valittavien viestien on noudatettava seuraavia sääntöjä:

  • Lue juttu ja kommentoi vain sen aihetta. Älä yritä vaihtaa aihetta.
  • Älä kommentoi itse keskustelua tai toisten kommentteja. Muiden keskustelijoiden kirjoitustyyliä tai henkilöä käsitteleviä viestejä ei hyväksytä.
  • Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia, väkivaltaan tai muuhun laittomaan toimintaan yllyttäviä tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista.
  • Muista hyvät tavat, älä huuda, kiroile tai käytä epäkohteliaita nimityksiä. Älä ilakoi toisten vastoinkäymisillä tai pilkkaa ketään. Suhtaudu muihin keskustelijoihin kunnioittavasti. Ole kriittinen asiallisesti.
  • Varmista, että esittämäsi tiedot pitävät paikkansa. Älä jaa epämääräisiä huhuja tai perustelematonta mutuilua.
  • Viestisi kuuluu viedä keskustelua eteenpäin: Älä toista samaa asiaa, jonka joku muu on jo todennut. Älä jankuta tai kirjoita perustelemattomia negatiivisia heittoja.
  • Kirjoita napakasti, todella pitkä viesti saattaa jäädä julkaisematta.
  • Voit liittää kommenttiisi teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.​
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä
Ilmoitus näkyy vain keskusteluiden moderaattoreille, eikä sitä tulla julkaisemaan.

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
T.S.
Vast: No nyt on kunnon hyveposeeraamista
Nimimerkki 1350 kyselee.
Mutta kas kummaa, hän on jo ennen kysymystään laatinut otsikon: "No nyt on kunnon hyveposeeraamista"

Normaaliin, eettiseen keskusteluun olisi kyllä kuulunut ensin perehtyä itse asiaan. Tuomion voi sitten antaa jälkikäteen, jos tarpeellista.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä
Ilmoitus näkyy vain keskusteluiden moderaattoreille, eikä sitä tulla julkaisemaan.

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Sentristi
Vast: No nyt on kunnon hyveposeeraamista
T.S. Katsos kun tuo hyveposeeraamis-"tuomio" tulee ihan jo pelkästään siitä, että on ylipäätään järjestetty Turun tuomiokirkossa rukoushetki Afganistanin tilanteen vuoksi.
Vastaus retooriseen kysymykseeni ei vaikuta "tuomioon" suuntaan jos toiseen.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä
Ilmoitus näkyy vain keskusteluiden moderaattoreille, eikä sitä tulla julkaisemaan.

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
T.S.
Vast: No nyt on kunnon hyveposeeraamista
1350 vastaa hyveposeeraamisesta: "T.S. Katsos kun tuo hyveposeeraamis-"tuomio" tulee ihan jo pelkästään siitä, että on ylipäätään järjestetty Turun tuomiokirkossa rukoushetki Afganistanin tilanteen vuoksi."

Mielenkiintoinen asenne, 1350 esittää paheksumisensa vaikkei edes tiedä mistä on kyse.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä
Ilmoitus näkyy vain keskusteluiden moderaattoreille, eikä sitä tulla julkaisemaan.

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Sentristi
Vast: No nyt on kunnon hyveposeeraamista
T.S. "1350 esittää paheksumisensa vaikkei edes tiedä mistä on kyse"
Kyllä tiedän; kyse on että Turun tuomiokirkossa järjestettiin rukoushetki Afganistanin tilanteen vuoksi.
Jos on "paheksuntaa", että luokittelee sen hyveposeeraamiseksi, niin olkoon näin jos sinulle hyvä mieli siitä tulee.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä
Ilmoitus näkyy vain keskusteluiden moderaattoreille, eikä sitä tulla julkaisemaan.

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Angus
Vast: No nyt on kunnon hyveposeeraamista
Miksi tuomiokirkon rukoushetki on automaattisesti "hyveposeeraamista" 1350:n mielestä?

Tulee mieleen, että kenties 1350 pitää aivan kaikkea kirkon toimintaa "hyveposeeraamisena"? Onhan kirkoissa järjestetty rukouksia kriisin jos toisenkin vuoksi, puhumattakaan monesta muusta toiminnasta, jossa yritetään noudattaa kristillisiä arvoja, joskus ihan näkyvästikin. Voisiko 1350 vähän selvittää, miksi juuri rukous Afganistanin vuoksi on "hyveposeeraamista"?
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä
Ilmoitus näkyy vain keskusteluiden moderaattoreille, eikä sitä tulla julkaisemaan.

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Sentristi
Vast: No nyt on kunnon hyveposeeraamista
T.S. Noin yleisellä tasolla;
Onko sinulla mahdollisesti alikehittynyt omanarvontunne tms. kun pyrit itseäsi toistuvasti "kohottamaan" toisiin keskustelijoihin kohdistuvilla aiheettomilla toteamuksilla, tyyliin;
"on ymmärtänyt väärin", "ei ymmärrä lukemaansa", "ei ymmärrä käyttämiään termejä", "ei tiedä mistä on kyse" jne...
Vai onko tämä jotain "taktiikkaa" kun huomaat olevasi väärässä (tai et itse ymmärrä jotain käsitettä), puolustautumista tyyliin; "hyökkäys on paras puolustus".
Tämä ei siis kohdistu ainoastaan minuun. Mutta mietipä miten esim tässä threadissa en tietäisi mistä on kyse? On otsikko jonka perusteella luokittelen jo itse rukoushetken järjestämisen hyveposeeraamiseksi. Melko selkeää, eikö?
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä
Ilmoitus näkyy vain keskusteluiden moderaattoreille, eikä sitä tulla julkaisemaan.

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
T.S.
Vast: No nyt on kunnon hyveposeeraamista
Kirjoitin: "1350 esittää paheksumisensa vaikkei edes tiedä mistä on kyse",
Tuota 1350 ei hyväksynyt ja kirjoitti:
"Kyllä tiedän; kyse on että Turun tuomiokirkossa järjestettiin rukoushetki Afganistanin tilanteen vuoksi."

Mutta avausviestissään 1350 kuitenkin ilmaisi ettei hänellä ollut aavistustakaan siitä mistä oli kyse: "Rukoillaanko siellä kristillisesti ja tasapuolisesti ihan kaikkien Afganistanilaisten (vallan kaapanneidenkin) puolesta vaiko vain selektiivisesti."

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä
Ilmoitus näkyy vain keskusteluiden moderaattoreille, eikä sitä tulla julkaisemaan.

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Sentristi
Vast: No nyt on kunnon hyveposeeraamista
T.S.
Rautalangasta väännettynä;
Ihan täysin riippumatta rukoustilaisuuden sisällöstä (Rukoillaanko siellä kristillisesti ja tasapuolisesti ihan kaikkien Afganistanilaisten (vallan kaapanneidenkin) puolesta vaiko vain selektiivisesti.) jo itse rukoushetken järjestämisen luokittelen hyveposeeraamiseksi.
Vieläkö saat väännettyä asian itsellesi epäselväksi?

Angus; "Tulee mieleen, että kenties 1350 pitää aivan kaikkea kirkon toimintaa "hyveposeeraamisena"
Tuo on ehkäpä se oikeampi tulkinta, ei koske siis ainoastaan tätä Afganistanin tilanteen rukoushetkeä.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä
Ilmoitus näkyy vain keskusteluiden moderaattoreille, eikä sitä tulla julkaisemaan.

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
T.S.
Vast: No nyt on kunnon hyveposeeraamista
Monen viestin jälkeen 1350 myöntää asiantilan: "T.S.
Rautalangasta väännettynä;
Ihan täysin riippumatta rukoustilaisuuden sisällöstä (Rukoillaanko siellä kristillisesti ja tasapuolisesti ihan kaikkien Afganistanilaisten (vallan kaapanneidenkin) puolesta vaiko vain selektiivisesti.) jo itse rukoushetken järjestämisen luokittelen hyveposeeraamiseksi.

Mutta jostain ihmeen syystä 1350 sitten vielä kysyy: "Vieläkö saat väännettyä asian itsellesi epäselväksi?"

Eihän tämä minulle ole missään vaiheessa ollut epäselvää. Jo alusta asti huomasin että leimakirves heilahti vaikkei ollut tietoa tilaisuuden luonteesta.
Useimmat muut olisivat varmaan käyneet kuuntelemassa ennen kuin kirjoittavat mielipiteensä, mutta sinulla 1350 on niin vahvat asenteet että tekstiä tulee ikään kuin automaattisesti.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä
Ilmoitus näkyy vain keskusteluiden moderaattoreille, eikä sitä tulla julkaisemaan.

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Sentristi
Vast: No nyt on kunnon hyveposeeraamista
T.S. Mahtavaa, että meni viimeinkin jakeluun.
"Jo alusta asti huomasin että leimakirves heilahti vaikkei ollut tietoa tilaisuuden luonteesta"
Juuri näin, tilaisuuden luonteella ei ollut mitään merkitystä. Hyveposeeraamis-leimakirves heilahti ihan jo siitä, että tilaisuus ylipäätään järjestettiin.
Pikkuhiljaa alkaa rautalanka kanssasi käymään vähiin.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä
Ilmoitus näkyy vain keskusteluiden moderaattoreille, eikä sitä tulla julkaisemaan.

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Angus
Vast: No nyt on kunnon hyveposeeraamista
1350, tällaisista keskusteluista pääsee, kun heti alkuun sanot asiasi kokonaan, siis että kaikki kirkon toiminta on hyveposeeraamista. Kommentoimalla juuri tätä uutista ja mainitsemalla juuri afgaanit kommentissa annoit käsityksen, että Sinusta nimenomaan tämä rukoushetki on hyveposeeraamista.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä
Ilmoitus näkyy vain keskusteluiden moderaattoreille, eikä sitä tulla julkaisemaan.

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
T.S.
Vast: No nyt on kunnon hyveposeeraamista
Itse kirjoitin: "Jo alusta asti huomasin että leimakirves heilahti vaikkei ollut tietoa tilaisuuden luonteesta",
ja 1350 vastasi
"Juuri näin, tilaisuuden luonteella ei ollut mitään merkitystä. Hyveposeeraamis-leimakirves heilahti ihan jo siitä, että tilaisuus ylipäätään järjestettiin."

Kuten tunnettua niin Jussi Halla-aho on nimimerkin 1350 suuri suosikki. Ja kuten tunnettua niin Halla-aho on vakaumukseltaan yhden suuntauksen ateisti-
Nyt puheenjohtaja vaihtui ja ymmärtääkseni Riikka Purra on kristitty. Jään mielenkiinnolla odottamaan että näkyykö tämä kenties jatkossa 1350:n viesteissä.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä
Ilmoitus näkyy vain keskusteluiden moderaattoreille, eikä sitä tulla julkaisemaan.

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Sentristi
Vast: No nyt on kunnon hyveposeeraamista
Kertoo ehkä enemmän nimimerkin T.S. omasta taipumuksesta, jos olettaa toisten ihmisten vaihtavan esim. uskonnollista vakaamustaan joidenkin toisten ihmisten vakaumusten pohjalta.
Itseeni ne eivät vaikuta, on ollut tapana ajatella ihan itse ja tehdä asioista ihan omat johtopäätökset.
Mutta jokainen toki tyylillään.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä
Ilmoitus näkyy vain keskusteluiden moderaattoreille, eikä sitä tulla julkaisemaan.

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
T.S.
Vast: No nyt on kunnon hyveposeeraamista
1350: "Kertoo ehkä enemmän nimimerkin T.S. omasta taipumuksesta, jos olettaa toisten ihmisten vaihtavan esim. uskonnollista vakaamustaan joidenkin toisten ihmisten vakaumusten pohjalta."

En nyt mistään taipumuksesta puhuisi, olen vain uteliaisuuttani seurannut tilannetta.
Olen noita sinun lojaliteettejasi seurannut. Olet ollut totaalisen lojaali PS-aatteelle ja nyt sitten olen katsellut että miten käy kun uusi puheenjohtaja onkin kristitty. Mutta onko sinulla 1350 edes mitään uskonnollista vakaumusta, kirjoituksistasi päätellen ainakin itse epäilen tuota.
Joka tapauksessa sinulle näkyi olevan kova paikka kun Riikka Purra nimesi Capitol kukkulalle tunkeutuneet Trumpin kannattajat roskasakiksi, itselläsi oli tyystin eri käsitys heistä.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä
Ilmoitus näkyy vain keskusteluiden moderaattoreille, eikä sitä tulla julkaisemaan.

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Sentristi
Vast: No nyt on kunnon hyveposeeraamista
T.S. "sinulle näkyi olevan kova paikka kun Riikka Purra nimesi Capitol kukkulalle tunkeutuneet Trumpin kannattajat roskasakiksi"
No ei ollut "kova paikka" ihan siksi koska en ole mistään moista edes lukenut, joten ei voi edes olla.
Ja vaikka jossain niin lukisi ja olisin sattunut sen lukemaan, ei vaikuta mielipiteeseeni mitenkään.
Hassua tuo nimimerkin T.S. neuroottinen pakkomielle, keksiä minulle "suosikkitahoja". Metsään ovat menneet toistaiseksi kaikki "kotipsykologin" arvaukset.
Tuohon aikaan tuskin, edes tiesin kuka on joku Purra. Puhumattakaan hänen kannanotoistaan.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä
Ilmoitus näkyy vain keskusteluiden moderaattoreille, eikä sitä tulla julkaisemaan.

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
T.S.
Vast: No nyt on kunnon hyveposeeraamista
1350: "Onko sinulla mahdollisesti alikehittynyt omanarvontunne tms. kun pyrit itseäsi toistuvasti "kohottamaan" toisiin keskustelijoihin kohdistuvilla aiheettomilla toteamuksilla, tyyliin;
"on ymmärtänyt väärin", "ei ymmärrä lukemaansa", "ei ymmärrä käyttämiään termejä", "ei tiedä mistä on kyse" jne...
Vai onko tämä jotain "taktiikkaa" kun huomaat olevasi väärässä (tai et itse ymmärrä jotain käsitettä), puolustautumista tyyliin; "hyökkäys on paras puolustus"."

Otan alkajaisiksi käsittelyyn kohdan. "on ymmärtänyt väärin",
Tuo on täällä hyvin yleistä. Ja usein se väärin ymmärtäminen on tahallista.
Otan esimerkiksi sinut itsesi 1350. Ymmärsit meidän perheemme koira-asiat väärin ja luokittelit minut 'kennelliitonmieheksi'. Tuo asia selvitettiin, pahoittelit väärin ymmärrystäsi ja sanoit sekoittaneesi minut johonkin muuhun ihmiseen.
Vaan kuinkas kävikään, pienen tauon jälkeen aloit taas aina sopivassa yhteydessä leimata minut 'kennelliitonmieheksi'. Siinä vaiheessa väärin ymmärtämisesi olikin jo tahallista.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä
Ilmoitus näkyy vain keskusteluiden moderaattoreille, eikä sitä tulla julkaisemaan.

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
T.S.
Vast: No nyt on kunnon hyveposeeraamista
Eipä 1350 halunnut edelliseen kohtaan vastata. Jatketaan siis seuraavalla kohdalla:
"1350: "Onko sinulla mahdollisesti alikehittynyt omanarvontunne tms. kun pyrit itseäsi toistuvasti "kohottamaan" toisiin keskustelijoihin kohdistuvilla aiheettomilla toteamuksilla, tyyliin; "ei ymmärrä lukemaansa",

Ei tuo mitenkään aiheeton toteamus ole minulta. Kuinkahan monta kertaa joku viesti alkaa sanoilla: "Olet siis sitä mieltä T.S. että...."

No ihan niin sanotusti aikuisen oikeasti. Ei kenelläkään voi niin huono luetun ymmärtäminen olla vaan kyse on valitusta keskustelutavasta, ymmärretään tahallaan väärin.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä
Ilmoitus näkyy vain keskusteluiden moderaattoreille, eikä sitä tulla julkaisemaan.

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
T.S.
Vast: No nyt on kunnon hyveposeeraamista
Nimimerkki: 1350: "Hassua tuo nimimerkin T.S. neuroottinen pakkomielle, keksiä minulle "suosikkitahoja". Metsään ovat menneet toistaiseksi kaikki "kotipsykologin" arvaukset.
Tuohon aikaan tuskin, edes tiesin kuka on joku Purra. Puhumattakaan hänen kannanotoistaan."

Tässä on nyt kyllä uskottavuus koetuksella ja huikea ritsiriita.
Nimimerkillä 1350 näkyy. olevan huikean hyvä tietopankki käytössään. Tuoreeltaan sieltä pankista löytyi oitis linkki viiden vuoden takaiseen aamu-tv:n uutiskippiin.

Mutta sitten vastapainoksi tuntuu olevan vakavia tietopuutteita, Tulin maininneeksi perussuomalaisten pää-äänenkannattajan Suomen Uutiset ja 1350 kiitteli minua tiedosta, ei ollut kuulemma koskaan lehdestä kuullutkaan. Kuinkahan monta kertaa 1350 muuten on tainnut siteerata Jussi Halla-ahon Suomen Uutisiin kirjoittamia juttuja, tietenkään lehteä ja kirjoittajaa nimeämättä.

Ja nyt sitten PS:n varapuheenjohtaja olisi ollut tyystin tuntematon 1350:lle! Ei uskottavaa.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä
Ilmoitus näkyy vain keskusteluiden moderaattoreille, eikä sitä tulla julkaisemaan.

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
HuuHaa
Kirkko
Kirkko ja sen aatteet on myös yksi instanssi maailmassa mikä kylvää eripuraa lähi
itään tai muutenkin islamilaiseen maailmaan.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin

Huomio! Turun Sanomien keskustelupalstan säännöt ovat uudistuneet. Tavoitteena on parantaa moderointia siten, että kommentit ehditään käsitellä nykyistä nopeammin. Uudistus ei vaikuta lehden mielipidesivun toimintaan. Tutustu uusiin käytäntöihin täällä.

Otsikko
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun. Tehdään yhdessä Turun Sanomien keskustelupalstasta paikka, jossa on mukava keskustella asiallisesti kiinnostavista aiheista.

Keskusteltavaksi avattavaista jutuista päättää Turun Sanomien toimitus. Kaikista jutuista ei voi keskustella. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea tai poistaa aiemmin avoinna olleen keskusteluketjun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme vahvasti oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Toisen ihmisen nimellä tai valheellisesti jonkun tahon edustajana esiintyminen on kiellettyä.

Kaikki viestit tarkastetaan ennen julkaisua. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja moderoidaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22 muun työn ohessa. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Verkkokeskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Viestien julkaisusta päättää toimitus oman harkintansa mukaan. Emme ehdi vastamaan yksittäisten kommenttien julkaisua tai julkaisematta jättämistä koskeviin tiedusteluihin.

Jos kommenttiketjuun on mielestäsi lipsahtanut sääntöjen vastainen tai muutoin epäasiallinen viesti, ilmoita asiattomasta viestistä keskustelussa. Toimitus päättää, onko ilmoitus aiheellinen.

Jos jutussa on virhe, kerro siitä suoraan toimitukselle, älä keskusteluketjussa. Saamme tiedon näin nopeammin ja voimme korjata virheen. Virheistä voit kertoa sähköpostitse osoitteeseen ts.verkkotoimitus@ts.fi.

Toimitus voi käyttää keskustelupalstalle tulleita viestejä esimerkiksi aihetta käsittelevän jatkojutun julkaisun yhteydessä.

Päivän aikana avautuneet keskustelut sulkeutuvat oletuksena klo 23. Toimitus voi avata paljon kommentteja keränneitä juttuja uudelleen keskusteltavaksi seuraavana päivänä.

Julkaistavaksi valittavien viestien on noudatettava seuraavia sääntöjä:

  • Lue juttu ja kommentoi vain sen aihetta. Älä yritä vaihtaa aihetta.
  • Älä kommentoi itse keskustelua tai toisten kommentteja. Muiden keskustelijoiden kirjoitustyyliä tai henkilöä käsitteleviä viestejä ei hyväksytä.
  • Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia, väkivaltaan tai muuhun laittomaan toimintaan yllyttäviä tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista.
  • Muista hyvät tavat, älä huuda, kiroile tai käytä epäkohteliaita nimityksiä. Älä ilakoi toisten vastoinkäymisillä tai pilkkaa ketään. Suhtaudu muihin keskustelijoihin kunnioittavasti. Ole kriittinen asiallisesti.
  • Varmista, että esittämäsi tiedot pitävät paikkansa. Älä jaa epämääräisiä huhuja tai perustelematonta mutuilua.
  • Viestisi kuuluu viedä keskustelua eteenpäin: Älä toista samaa asiaa, jonka joku muu on jo todennut. Älä jankuta tai kirjoita perustelemattomia negatiivisia heittoja.
  • Kirjoita napakasti, todella pitkä viesti saattaa jäädä julkaisematta.
  • Voit liittää kommenttiisi teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.​
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä
Ilmoitus näkyy vain keskusteluiden moderaattoreille, eikä sitä tulla julkaisemaan.

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Paavo Manninen
Vast: Kirkko
Siis islamilainen maailma kylvää eripuraa maailmaan tuhoamalla kirkkoja ja tappamalla kristittyjä.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä
Ilmoitus näkyy vain keskusteluiden moderaattoreille, eikä sitä tulla julkaisemaan.

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
ArvoTasa
Vast: Kirkko
Uskonnot ja ennenkaikkea uskovaiset ovat aiheuttaneet sekä aiheuttavat edelleen tuhoa ja kärsimystä ympäri maailman, miksi?