Puoluekokoukset

Ennakkosuosikki Riikka Purra nousi perussuomalaisten johtoon selvällä äänivyöryllä

MARKKU ULANDER

Perussuomalaisten johtoon noussut Riikka Purra, 44, on saanut vahvan tuen puolueväeltä. Ennakkosuosikkina kisaan lähtenyt Purra valittiin puheenjohtajaksi suoraan ensimmäisellä kierroksella 774 äänellä Seinäjoen puoluekokouksessa lauantaina.

Purra ei vielä valottanut ajatuksiaan puolueen tulevaisuudesta, mutta on aiemmin sanonut, ettei merkittäviä linjamuutoksia tarvita.

Hän sanoo kuuntelevansa kenttää herkällä korvalla.

– Perussuomalaiset on puolue, jossa johdon yhteys kenttään on aina läheinen, ja tietenkin aion tätä yhteyttä ylläpitää, Purra sanoi toimittajille valintansa jälkeen.

Purran mukaan puolueen tavoitteena eduskuntavaaleissa vuonna 2023 on ykköspaikka. Hän on valmis pääministeriksi. Hän ei määrittele muita puolueita ystäviksi tai vihollisiksi, vaan hallitusyhteistyö käy niiden puolueiden kanssa, joiden kanssa perussuomalaiset pystyvät tavoitteitaan edistämään.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Hän seuraa tehtävässä kansanedustaja Jussi Halla-ahoa, joka ilmoitti kesäkuussa luopuvansa tehtävästä neljän vuoden jälkeen.

Tuore puheenjohtaja ei näe yhtä paljon vastakkainasettelua perussuomalaisten ja median tai muiden puolueiden välillä kuin mitä Halla-aho on kuvaillut.

– En näe mediaa monoliittina. Ymmärrän, että se koostuu toimittajista, joissa on eroja. Totta kai poliitikkojen kuuluu olla toimittajien ja poliittisen journalismin hampaissa, Purra sanoi.

Halla-aho kritisoi jälleen jäähyväispuheessaan muun muassa politiikan kommentaattoreita ja antoi ymmärtää heidän kohdelleen sekä häntä että puoluetta epäreilulla tavalla.

Toiseksi johtajakisassa jäänyt kansanedustaja Sakari Puisto vaikutti tyytyväiseltä äänisaaliiseensa.

– Olin kuitenkin varteenotettava ehdokas ja sain omia näkemyksiäni ja profiilia vietyä. Jännitti ihan viimeiseen saakka, hän sanoi STT:lle.

Hänen mukaansa perussuomalaiset saivat pätevän ja asialle omistautuneen puheenjohtajan. Hän on valmis tukemaan Purraa.

– Minun osaamiseni on käytössä puoluejohtajalle ja puolueelle ihan niin kuin aina aiemminkin.

Muut ehdokkaat puheenjohtajaäänestyksessä olivat Ossi Tiihonen ja Kristiina Ilmarinen. Kampanjassaan koronarajoituksia ja rokotuksia vastustanut Tiihonen sai peräti 181 ääntä.

Kirkkonummelainen ensimmäisen kauden kansanedustaja Purra työskenteli aiemmin perussuomalaisten puoluetoimistolla poliittisena suunnittelijana. Koulutukseltaan Purra on valtiotieteiden maisteri.

Purra määrittelee perussuomalaiset kansallismieliseksi ja isänmaalliseksi puolueeksi, jonka kansallismielisyys nojaa moniin perinteisiin eettisiin ja kristillisiin arvoihin. Hänen mukaansa perussuomalaisuus edustaa käytännöllisemmällä tasolla ajatusta siitä, että valtion tehtävä on suojata kansalaisiaan ja huolehtia heidän hyvinvoinnistaan holhoamatta tai rajoittamatta silti liikaa.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Purra sanoo pyrkineensä työssään lisäämään perussuomalaisen politiikan asiakeskeisyyttä ja asiallisuutta muuttamatta silti puoluetta liian etäiseksi ja laimeaksi.

Purra on toiminut eduskunnassa hallintovaliokunnan puheenjohtajana. Hän on mukana myös kuntapolitiikassa.

Purra asuu miehensä, lastensa ja perheen eläinten kanssa Kirkkonummella. Hän kertoo viettävänsä vapaa-aikaansa lukemisen, liikkumisen, mökkeilyn ja ruuanlaiton parissa.

Purra valottaa suunnitelmiaan tarkemmin sunnuntaina, jolloin hän pitää linjapuheensa.

Sebastian Tynkkynen palasi perussuomalaisten puheenjohtajistoon

Puoluesihteeriksi jo aiemmin pyrkinyt Arto Luukkanen syrjäytti Simo Grönroosin.

Ilkka Hemmilä, Saila Kiuttu

Helsinki

Kansanedustaja Sebastian Tynkkynen palasi lauantaina perussuomalaisten puoluejohtoon. Kolmanneksi varapuheenjohtajaksi valittu Tynkkynen voitti jatkokautta hakeneen Juho Eerolan ja kuusi muuta vastaehdokasta. Tynkkynen sai vaalissa 494 ääntä, toiseksi tullut Eerola 144 ääntä.

Tynkkynen nousi tehtävään aiemmin vuonna 2015. Kausi jäi kuitenkin kesken, kun hänet erotettiin puolueesta. Tynkkynen sai myöhemmin palata puolueeseen.

Toiseksi varapuheenjohtajakseen perussuomalaiset valitsi kansanedustaja Mauri Peltokankaan, jota vastaan nostettiin elokuun alussa syyte kiihottamisesta kansanryhmää vastaan. Peltokangas on kiistänyt syytteen.

Ensimmäiseksi varapuheenjohtajaksi nousi toisen kauden kansanedustaja Leena Meri. Hyvinkääläinen Meri korvaa Riikka Purran, joka valittiin puheenjohtajaksi.

Puoluesihteeriksi valittiin Arto Luukkanen. Hän on yliopistonlehtori Helsingin yliopistossa sekä kaupunginvaltuutettu Järvenpäässä. Luukkanen voitti jatkokautta tavoitelleen Simo Grönroosin vaalin toisella kierroksella äänin 706–397.

Luukkanen tavoitteli paikkaa jo kaksi vuotta aiemmin, mutta espoolaisvaltuutettu Grönroos voitti hänet täpärästi.