Turkulaisvanhemmille maksutonta tukea työelämään – "Jäävät sote- ja työllisyyspalveluiden väliinputoajiksi"
Turussa käynnistyvät perhevapaalla olevien maksuttomat valmennukset elo–syyskuun vaihteessa. Valmennusten tarkoituksena on tukea perhevapaalaisten siirtymistä lähemmäs työelämää sekä kohentaa näiden työelämävalmiuksia.
Perhevapaalta työelämään siirtyminen merkitsee monelle murroskohtaa, ja perheen ja työn yhteensovittaminen saattaa aiheuttaa monenlaista epävarmuutta, Ely-keskuksen tiedotteessa kerrotaan.
– Valmennuksille on suuri tarve. Olen iloinen, että voimme omalta osaltamme olla auttamassa perhe- ja työelämän yhteensovittamisessa, Perhevapaalta työelämään -hankkeen projektipäällikkö Saija Enqvist toteaa.
Projektikoordinaattori Mikko Moilasen mukaan monilla on intoa työelämään, mutta seuraava askel perhevapailta kohti työelämää ei ole selvä. Myös opiskelu tai alanvaihto voi kiinnostaa, mutta tietoa näistä ei ole.
– Perhevapaalaiset ovat valtava voimavara, mutta he jäävät järjestelmässä sote- ja työllisyyspalveluiden väliinputoajiksi. Haluamme ottaa heistä koppia ja tarjota apua vanhemmille sekä viestiä, että heistä välitetään, projektisuunnittelija Tomi Majuri huomauttaa.
Perhevapaalla olevat henkilöt määritellään työvoiman ulkopuolella oleviksi, eivätkä he siten kuulu työllisyyttä edistävien palveluiden piiriin. Valmennukset on tarkoitettu kaikille perhevapaalaisille, eikä niihin osallistuminen velvoita mihinkään tai vaikuta henkilön saamiin tukiin.
Työ- ja elinkeinoministeriön rahoittama ja Uudenmaan ELY-keskuksen koordinoima hanke on jatkoa vuosina 2019–2020 toimineelle Perhevapaalta työhön -hankkeelle.