Koronarokotteet

Työterveyslaitoksen pääjohtaja: "Rokotus luokitellaan terveystiedoksi, jota ei ole pakko kertoa työnantajalle"

MARTTIINA SAIRANEN

Työterveyslaitos toivoo työpaikoilta malttia syksyn koronatilanteesssa ja kehottaa alkusyksystä keskittymään riskinarvioinnin päivittämiseen ja ylläpitämään suojautumistoimenpiteitä.

– Ihmiset työpaikoilla ovat tällä hetkellä keskenään eri asemassa sen suhteen, kuinka monta rokotusta he ovat saaneet. Meidän onkin toimittava vastuullisesti niitä kohtaan, jotka vielä odottavat toista rokoteannostaan. Nyt tarvitaan ennen kaikkea malttia, sanoo Työterveyslaitoksen pääjohtaja Antti Koivula tiedotteessa.

Koronapassi on herättänyt kysymyksiä, onko työnantajalla tai asiakkaalla oikeus tietää, onko työntekijä rokotettu.

– Mielestäni rokotus luokitellaan terveystiedoksi, jota ei ole pakko kertoa. Herättelisin suomalaisia tässäkin asiassa välittämiseen vastakkainasettelun sijaan. Vastuullisissa työyhteisöissä halutaan tietysti muille hyvää, joten rokotuksista ja työjärjestelystä voi käydä vapaaehtoisuuteen pohjautuvaa rakentavaa vuoropuhelua, Koivula sanoo.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Harmaalla alueella liikutaan, jos työntekijä työskentelee sellaisessa asemassa, jossa on vaarassa tartuttaa muita.

– Joskus työnantaja voi joutua pohtimaan riskinarvioinnin yhteydessä, voiko osoittaa työtehtävään mahdollisesti rokottamatonta työntekijää, joka on riskissä sairastua tai tartuttaa laajasti muita. Nämä ovat kuitenkin osin myös perustuslaillisia kysymyksiä, Koivula jatkaa.

Työterveyslaitos toivoo, että etä- ja läsnätyön pelisäännöt sovittaisiin työpaikoilla terveysturvallisuus edellä ja työntekijöitä kuunnellen.

– Yleisesti rohkaisemme työpaikkoja ottamaan koronaexit-suunnitelmissa aikalisän. Paluussa tulevaisuuteen tulee edelleen edetä riskinarviointien kautta. Näkisin, että etätyötä kannattaa vielä jatkaa monissa organisaatioissa. Lisäksi läsnätyössä on muistettava pitää kiinni sovituista suojautumistoimenpiteistä, Koivula sanoo

Työterveyslaitos on mukana valmistelemassa kolmikantaisesti esitystä, miten paluun työpaikoille tulee tapahtua syksyllä.

– On tärkeää hyödyntää kaikki suojautumisen keinot, eikä mikään niistä yksinään ratkaise tilannetta. Kannustamme suomalaisia ottamaan molemmat rokotukset, käymään koronatesteissä sekä noudattamaan suosituksia turvaväleistä, kasvomaskista ja hygieniasta, Koivula kertaa.

Huoli sosiaali- ja terveysalan henkilöstön riittävyydestä on pahentunut kesän aikana, ja hoitojonojen purku tulee olemaan vaikeaa.

– On tärkeää, että erityisesti sote-alalla otetaan käyttöön tutkitusti toimivia keinoja, joilla tuetaan työssäjaksamista. Jokaisella työpaikalla tulisi miettiä, miten vahvistaa työn voimavaratekijöitä, löytää tapoja palautua ja vähentää työn kuormittavuutta. Suuri merkitys on myös sillä, miten paljon yhteiskunnassa osoitetaan arvostusta sote-työntekijöille, sanoo Hyppäys digiin -yksikön johtaja Päivi Husman.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti

Huomio! Turun Sanomien keskustelupalstan säännöt ovat uudistuneet. Tavoitteena on parantaa moderointia siten, että kommentit ehditään käsitellä nykyistä nopeammin. Uudistus ei vaikuta lehden mielipidesivun toimintaan. Tutustu uusiin käytäntöihin täällä.

Otsikko
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun. Tehdään yhdessä Turun Sanomien keskustelupalstasta paikka, jossa on mukava keskustella asiallisesti kiinnostavista aiheista.

Keskusteltavaksi avattavaista jutuista päättää Turun Sanomien toimitus. Kaikista jutuista ei voi keskustella. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea tai poistaa aiemmin avoinna olleen keskusteluketjun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme vahvasti oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Toisen ihmisen nimellä tai valheellisesti jonkun tahon edustajana esiintyminen on kiellettyä.

Kaikki viestit tarkastetaan ennen julkaisua. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja moderoidaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22 muun työn ohessa. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Verkkokeskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Viestien julkaisusta päättää toimitus oman harkintansa mukaan. Emme ehdi vastamaan yksittäisten kommenttien julkaisua tai julkaisematta jättämistä koskeviin tiedusteluihin.

Jos kommenttiketjuun on mielestäsi lipsahtanut sääntöjen vastainen tai muutoin epäasiallinen viesti, ilmoita asiattomasta viestistä keskustelussa. Toimitus päättää, onko ilmoitus aiheellinen.

Jos jutussa on virhe, kerro siitä suoraan toimitukselle, älä keskusteluketjussa. Saamme tiedon näin nopeammin ja voimme korjata virheen. Virheistä voit kertoa sähköpostitse osoitteeseen ts.verkkotoimitus@ts.fi.

Toimitus voi käyttää keskustelupalstalle tulleita viestejä esimerkiksi aihetta käsittelevän jatkojutun julkaisun yhteydessä.

Päivän aikana avautuneet keskustelut sulkeutuvat oletuksena klo 23. Toimitus voi avata paljon kommentteja keränneitä juttuja uudelleen keskusteltavaksi seuraavana päivänä.

Julkaistavaksi valittavien viestien on noudatettava seuraavia sääntöjä:

  • Lue juttu ja kommentoi vain sen aihetta. Älä yritä vaihtaa aihetta.
  • Älä kommentoi itse keskustelua tai toisten kommentteja. Muiden keskustelijoiden kirjoitustyyliä tai henkilöä käsitteleviä viestejä ei hyväksytä.
  • Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia, väkivaltaan tai muuhun laittomaan toimintaan yllyttäviä tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista.
  • Muista hyvät tavat, älä huuda, kiroile tai käytä epäkohteliaita nimityksiä. Älä ilakoi toisten vastoinkäymisillä tai pilkkaa ketään. Suhtaudu muihin keskustelijoihin kunnioittavasti. Ole kriittinen asiallisesti.
  • Varmista, että esittämäsi tiedot pitävät paikkansa. Älä jaa epämääräisiä huhuja tai perustelematonta mutuilua.
  • Viestisi kuuluu viedä keskustelua eteenpäin: Älä toista samaa asiaa, jonka joku muu on jo todennut. Älä jankuta tai kirjoita perustelemattomia negatiivisia heittoja.
  • Kirjoita napakasti, todella pitkä viesti saattaa jäädä julkaisematta.
  • Voit liittää kommenttiisi teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.​

Aiemmat viestit (5)

Vanhimmat ensin
Vastaa
Nukkehallinnon_vt._ohjelmajohtaja
Näillä mennään
Kyllä aonymiteetti, integriteetti ja muu tällainen on tärkeää.

Eräs omakohtainen anekdootti kerrottakoon: olikos se nyt sitä kuohuvaa -60-lukua, kun kroonisen tippurin johdosta lääkärit pyörittelivät ensin päätään mutta sitten sanoivat kimpassa minulle: oikea alaraajasi pitää amputoidä välittömästi, sekä sinun pitää pitää turpasi kaikin osin kiinni, mikäli haluat elää - - -

Läheisieni kanssa käytyjen (osin itkunsekaisten) neuvonpitojen jälkeen tultiin siihen tulokseen, mihin myös lääketiede pitkin skalpellein suostui, että raajani pysyy torsossani edelleen kiinni, ja turvan kiinni pitäminen on taas muun kuin lääketieteen (= luonnontiede) alueelle kuuluva ongelma (= psykologia).

Näillä on siitämisiin menty, jalka heiluu kuin arkansasilaisessa tansissa ja suu senko käy..
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin

Huomio! Turun Sanomien keskustelupalstan säännöt ovat uudistuneet. Tavoitteena on parantaa moderointia siten, että kommentit ehditään käsitellä nykyistä nopeammin. Uudistus ei vaikuta lehden mielipidesivun toimintaan. Tutustu uusiin käytäntöihin täällä.

Otsikko
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun. Tehdään yhdessä Turun Sanomien keskustelupalstasta paikka, jossa on mukava keskustella asiallisesti kiinnostavista aiheista.

Keskusteltavaksi avattavaista jutuista päättää Turun Sanomien toimitus. Kaikista jutuista ei voi keskustella. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea tai poistaa aiemmin avoinna olleen keskusteluketjun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme vahvasti oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Toisen ihmisen nimellä tai valheellisesti jonkun tahon edustajana esiintyminen on kiellettyä.

Kaikki viestit tarkastetaan ennen julkaisua. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja moderoidaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22 muun työn ohessa. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Verkkokeskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Viestien julkaisusta päättää toimitus oman harkintansa mukaan. Emme ehdi vastamaan yksittäisten kommenttien julkaisua tai julkaisematta jättämistä koskeviin tiedusteluihin.

Jos kommenttiketjuun on mielestäsi lipsahtanut sääntöjen vastainen tai muutoin epäasiallinen viesti, ilmoita asiattomasta viestistä keskustelussa. Toimitus päättää, onko ilmoitus aiheellinen.

Jos jutussa on virhe, kerro siitä suoraan toimitukselle, älä keskusteluketjussa. Saamme tiedon näin nopeammin ja voimme korjata virheen. Virheistä voit kertoa sähköpostitse osoitteeseen ts.verkkotoimitus@ts.fi.

Toimitus voi käyttää keskustelupalstalle tulleita viestejä esimerkiksi aihetta käsittelevän jatkojutun julkaisun yhteydessä.

Päivän aikana avautuneet keskustelut sulkeutuvat oletuksena klo 23. Toimitus voi avata paljon kommentteja keränneitä juttuja uudelleen keskusteltavaksi seuraavana päivänä.

Julkaistavaksi valittavien viestien on noudatettava seuraavia sääntöjä:

  • Lue juttu ja kommentoi vain sen aihetta. Älä yritä vaihtaa aihetta.
  • Älä kommentoi itse keskustelua tai toisten kommentteja. Muiden keskustelijoiden kirjoitustyyliä tai henkilöä käsitteleviä viestejä ei hyväksytä.
  • Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia, väkivaltaan tai muuhun laittomaan toimintaan yllyttäviä tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista.
  • Muista hyvät tavat, älä huuda, kiroile tai käytä epäkohteliaita nimityksiä. Älä ilakoi toisten vastoinkäymisillä tai pilkkaa ketään. Suhtaudu muihin keskustelijoihin kunnioittavasti. Ole kriittinen asiallisesti.
  • Varmista, että esittämäsi tiedot pitävät paikkansa. Älä jaa epämääräisiä huhuja tai perustelematonta mutuilua.
  • Viestisi kuuluu viedä keskustelua eteenpäin: Älä toista samaa asiaa, jonka joku muu on jo todennut. Älä jankuta tai kirjoita perustelemattomia negatiivisia heittoja.
  • Kirjoita napakasti, todella pitkä viesti saattaa jäädä julkaisematta.
  • Voit liittää kommenttiisi teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.​
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Teppo Vanamo
Laki on joskus solmussa
Kun laissa on vikaa, pitää korjata laki. Kyllä tieto rokotuksista on turvallisuuden kannalta niin tärkeä, että menee joitakin osin myös henkilötietojen suojan yli. Tässä on löydettävä kompromissi, joka on yleisen edun kannalta järkevä. Kumman etu painaa enemmän, yhden työntekijän, vai sadan lapsen?

Julle
Vast: Laki on joskus solmussa
Totta. Nämä kaiken osaavat, lakipykälää lempivät eivät näe edes metsää puilta. Mitä salassa pidettävää terveystietoa on koronarokotuksessa.?? Ei mitään. Työnantajaa kuormitetaan taas täysin turhalla byrokratialla. Äly Hoi, Älä jätä 🤣
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Sivustaseuraaja
Vast: Laki on joskus solmussa
Laki on monestikin solmussa, eikä vastaa kansalaisten oikeustajua. Henkilökohtaisesti en ymmärrä miten yhden yksilön oikeus ja vapaus saa kävellä toisen yksilön oikeuden yli, mennen tullen ja palatessa? Tapahtunut usein viime aikoina.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
manterelainen
Vast: Laki on joskus solmussa
Tämä sama ilmiö on tullut useasti esille koronan aikana. Tulkinnanvaraisen lain tulkitsevat lainoppineet
yleensä niin, että kansalaisten terveys vaarantuu. Terveyden ja elämän säilyttäminen pitäisi ottaa ensisijaisesti huomioon lakeja tulkittaessa.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.