Lounaspaikka

Kakolanmäellä pizza slicet syödään ronskisti käsin

JORI LIIMATAINEN
Etenkin naisasiakkaiden suosikki on vegaaninen tomaattipizza, jossa on aavistuksen tulinen kastike ja keittiömestari Jessica Sorsakarin suunnittelema, oluthiivalla maustettu majoneesi, joka antaa pizzalle juustoisen maun.

Kakola Brewing avasi kesäkuun alussa Kakolanmäelle, vankilan entisiin keittiötiloihin, panimoravintola KBC Taproomin, jossa pääsee nauttimaan 16-hanaisen olutvalikoiman lisäksi New York -tyylisiä pizza sliceja. Lisäksi listalla on lähituottajien raaka-aineista valmistettuja snackeja pikkunälkään tai pizzan kylkeen.

Vuonna 2018 avautunut Kakola Brewingin panimo oli yksi mäen ensimmäisistä palveluista. Paikan yksi perustaja Alexander Törnroth kertoo, että KBC Taproom oli tarkoitus avata jo vuosi sitten, mutta koronapandemia muutti suunnitelmia.

– 2018 Turussa ei vielä ollut montaa panimoa, jotka myyvät olutta ulos, ja joilla on myös oma ravintola. Meillä oli alusta asti suunnitelmissa perustaa panimoravintola ja tarjota oluen ystäville paikka, jonne voi tulla sellaisena kuin on maistelemaan panimomme oluita.

Kakolanmäki on Törnrothin mukaan ainutlaatuinen paikka, uusi ja täysin tyhjästä noussut kaupunginosa, joka jäisi sieluttomaksi ilman palveluita.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

– Haluamme olla siellä, missä on ihmisiä, ja onneksi asiakkaat ovat löytäneet paikan hyvin. Kuuntelemme asiakkaita herkällä korvalla ja toteutamme myös heidän toiveitaan. Osa oluidemme reseptiikasta on esimerkiksi luotu alueen asiakkaiden mieltymysten mukaan.

"Teemme kaiken alusta asti itse ja raaka-aineet tulevat lähialueelta."

Alexander Törnroth

Taproomissa ei ole varsinaista lounasta, mutta paikka on arkisin avoinna lounasaikaan ja listan valikoima sopii mainiosti myös lounaaksi. Listalta löytyy kolme erilaista New York -style pizza slicea: pepperoni-, juusto- ja vegaaninen tomaattipizza. Snack menusta löytyy valkosipulinyytit, garden plate sekä sipsi- ja dippiannos, missä on fermentoitua ja fritattua sauvolaista perunaa, tillidippi ja ruohosipulia.

– Pizza sliceihin on haettu rouheutta, ja olemme saaneet oppia Antto Melasniemeltä. Teemme kaiken alusta asti itse ja raaka-aineet tulevat lähialueelta. Kehittelemme jatkuvasti myös uutta ja olemme tuomassa lähiaikoina listalle uuden viikon ja kuukauden pizzan.

Testattavaksi valikoitui asiakkaiden keskuudessa suosikiksi noussut vegaaninen tomaattipizza, missä on tuunattua tomaattisoosia, Inkisten aurinkokuivattua tomaattia, talon majoneesia ja Sorrin basilikaa. Sen kanssa nautin garden platen, missä on Sorrin sydänsalaattia, retiisiä, porkkanaa, hunajanaurista, kyssäkaalia ja yrttidippiä.

Pizza slicet ovat usein melko pieniä, siivuja kokonaisesta pizzasta. Taproomin slicet ovat ihan omaa luokkaansa niin kokonsa kuin makunsa puolesta. Slice on niin kookas, että se vastaa yhtä pienikokoista pizzaa. Ja maku – se on taivaallinen. Parasta tomaattipizzassa oli ohut, rapea ja maukas pohja sekä aavistuksen tulinen tomaattikastike. Raikkautta lounaaseen toi garden plate, joka sekin on niin kookas, että pienempään nälkään se kannattaa jakaa lounasseuralaisen kanssa.

Pizza slicet tarjoillaan pöytiin emalilautasella ja syödään ronskisti käsin. Ja miten se tapahtuu kookkaalla slicella sotkematta itseään ja vaatteitaan? Keittiömestari Jessica Sorsakari on katsonut mallia New Yorkissa asuvan italialaisen pizzayrittäjän videoilta ja näyttää, miten pizza slice syödään oikeaoppisesti.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

– Otetaan tukeva haara-asento ja kumarrutaan aavistus etukenoon. Näin rasva ja pizza putoavat lattialle vaatteiden sijaan, Sorsakari opastaa.

Juttusarjassa esitellään Turun seudun lounaspaikkoja.

KBC Taproom

Kakolan sisäpiha

Graniittilinnankatu 2 K, Turku

Lisätietoa: kakolabrewing.com/taproom/

Avoinna ke–to klo 12–23 , pe–la 12–24, su klo 14–20.

Lounaaksi esim. pizza slice 8 euroa ja/tai garden plate 7,50 euroa.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti

Huomio! Turun Sanomien keskustelupalstan säännöt ovat uudistuneet. Tavoitteena on parantaa moderointia siten, että kommentit ehditään käsitellä nykyistä nopeammin. Uudistus ei vaikuta lehden mielipidesivun toimintaan. Tutustu uusiin käytäntöihin täällä.

Otsikko
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun. Tehdään yhdessä Turun Sanomien keskustelupalstasta paikka, jossa on mukava keskustella asiallisesti kiinnostavista aiheista.

Keskusteltavaksi avattavaista jutuista päättää Turun Sanomien toimitus. Kaikista jutuista ei voi keskustella. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea tai poistaa aiemmin avoinna olleen keskusteluketjun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme vahvasti oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Toisen ihmisen nimellä tai valheellisesti jonkun tahon edustajana esiintyminen on kiellettyä.

Kaikki viestit tarkastetaan ennen julkaisua. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja moderoidaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22 muun työn ohessa. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Verkkokeskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Viestien julkaisusta päättää toimitus oman harkintansa mukaan. Emme ehdi vastamaan yksittäisten kommenttien julkaisua tai julkaisematta jättämistä koskeviin tiedusteluihin.

Jos kommenttiketjuun on mielestäsi lipsahtanut sääntöjen vastainen tai muutoin epäasiallinen viesti, ilmoita asiattomasta viestistä keskustelussa. Toimitus päättää, onko ilmoitus aiheellinen.

Jos jutussa on virhe, kerro siitä suoraan toimitukselle, älä keskusteluketjussa. Saamme tiedon näin nopeammin ja voimme korjata virheen. Virheistä voit kertoa sähköpostitse osoitteeseen ts.verkkotoimitus@ts.fi.

Toimitus voi käyttää keskustelupalstalle tulleita viestejä esimerkiksi aihetta käsittelevän jatkojutun julkaisun yhteydessä.

Päivän aikana avautuneet keskustelut sulkeutuvat oletuksena klo 23. Toimitus voi avata paljon kommentteja keränneitä juttuja uudelleen keskusteltavaksi seuraavana päivänä.

Julkaistavaksi valittavien viestien on noudatettava seuraavia sääntöjä:

  • Lue juttu ja kommentoi vain sen aihetta. Älä yritä vaihtaa aihetta.
  • Älä kommentoi itse keskustelua tai toisten kommentteja. Muiden keskustelijoiden kirjoitustyyliä tai henkilöä käsitteleviä viestejä ei hyväksytä.
  • Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia, väkivaltaan tai muuhun laittomaan toimintaan yllyttäviä tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista.
  • Muista hyvät tavat, älä huuda, kiroile tai käytä epäkohteliaita nimityksiä. Älä ilakoi toisten vastoinkäymisillä tai pilkkaa ketään. Suhtaudu muihin keskustelijoihin kunnioittavasti. Ole kriittinen asiallisesti.
  • Varmista, että esittämäsi tiedot pitävät paikkansa. Älä jaa epämääräisiä huhuja tai perustelematonta mutuilua.
  • Viestisi kuuluu viedä keskustelua eteenpäin: Älä toista samaa asiaa, jonka joku muu on jo todennut. Älä jankuta tai kirjoita perustelemattomia negatiivisia heittoja.
  • Kirjoita napakasti, todella pitkä viesti saattaa jäädä julkaisematta.
  • Voit liittää kommenttiisi teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.​

Aiemmat viestit (4)

Vanhimmat ensin
Vastaa
Angus
Missä ollaan, mikä maa
Kakola Brewing, Taproom, pizza sliceja, garden plateja, New York -tyyli, snackeja... Ilmeisesti sekä Kakola Brewing että toimittajat ihailevat kovasti englantia ja Amerikkaa?
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä
Ilmoitus näkyy vain keskusteluiden moderaattoreille, eikä sitä tulla julkaisemaan.

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Hima-Hönö
Vast: Missä ollaan, mikä maa
"Pizza slicet tarjoillaan pöytiin emalilautasella ja syödään ronskisti käsin. Ja miten se tapahtuu kookkaalla slicella sotkematta itseään ja vaatteitaan?"

"– Otetaan tukeva haara-asento ja kumarrutaan aavistus etukenoon. Näin rasva ja pizza putoavat lattialle vaatteiden sijaan, ········· opastaa."

Eipä uskoisi miten ihmiskunta kehittyy ja mihin suuntaan.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä
Ilmoitus näkyy vain keskusteluiden moderaattoreille, eikä sitä tulla julkaisemaan.

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Nukkehallinnon_vt._ohjelmajohtaja
Vast: Missä ollaan, mikä maa
Äläs mene asioiden edelle. Vaikkakin olen perustaltani samaa mieltä kanssasi, eli että meidän suomalaisten pitkähköt junttiniskavillat ovat historian saatossa aina olleet nöyriä ulkopuolisten herrakansojen edessä, viimeisin trendi on tämä 2. maailmansodan jälkeinen aika, kun purkkaa jauhava angloamerikkalainen "kulttuuri" on sitten sitä uutta ja hienoa - käännekohtana pitäisin tässä kysymysessä vuotta 1952 - Armi maailman kauneimmaksi, Olumppialaiset Helsinkissä, Coca-cola . . . siitä se alamäki lähti. . .

Mutta siis toi Taproom - - - ne on vanhan tätipuoleni muistin mukaan niitä Lieksan Taproomeja, sieltä vähän syrjemmästä, kyllä Tapsoomin sukutila siellä seudulla vieläkin taitaa olla pystyssä, eli vanhaa juurevaa ugrilaista kantaa nämä Taproomit, ainakin tietääkseni . . .
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä
Ilmoitus näkyy vain keskusteluiden moderaattoreille, eikä sitä tulla julkaisemaan.

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
GRABBE
VAIHTELUAKO
eikö muuta syötävää tässä Suomen maassa ole kuin Pitsan ja Kepapin riekaleia ja kulmia,,,sekä Pastaa,,,,