Kiertotalous

Paimion poistotekstiililaitoksen aloitus viivästyy – toiminta käyntiin syksyksi

EERO SAARIKOSKI
Kierrätetystä tekstiilistä paalatusta kuidusta voidaan valmistaa esimerkiksi kuvan mukaisia rakennusten eristemateriaaleja.
Kierrätetystä tekstiilistä paalatusta kuidusta voidaan valmistaa esimerkiksi kuvan mukaisia rakennusten eristemateriaaleja.

Lounais-Suomen jätehuollon (LSJH) poistotekstiililaitoksen käynnistyminen viivästyy. Alun perin kesän aikana käynnistettäväksi aiotun laitoksen tuotannon täysimittainen aloittaminen siirtyy syksyyn. Viivästyksen syynä on tarve varmistua laitoksen prosessien toiminnan turvallisuudesta, kertoo LSJH yhtiön lähettämässä tiedotteessa.

Itse rakennus valmistui jo alkuvuodesta, ja laitokseen on sen jälkeen rakennettu tekstiilien käsittelylinjastoa. Tällä hetkellä laitoksessa on käynnissä poistotekstiililinjaston koeajo. Laitos toimii pilottina LSJH:n tavoitteena olevaa suurempaa laitosta varten ja siellä jalostetaan kotitalouksien käytöstä poistuneista tekstiilejä kierrätyskuiduksi.

Täydessä vauhdissa Paimion laitos voi käsitellä vuosittain viisi miljoonaa kiloa tekstiiliä. Kierrätyslaitoksesta valmistuvasta kuidusta voidaan valmistaa esimerkiksi uusia vaatteita, eristemateriaalia tai jopa terassilautaa.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Suomen kuntien jätelaitokset valmistelevat tällä hetkellä yhdessä poistotekstiilien valtakunnallista kierrätysverkostoa. Tarkoituksena olisi, että kuntien vastuulla oleva asukkaiden poistotekstiilien kerääminen hoituisi niin, että tekstiilijäte saadaan hallitusti kotimaiseen jatkokäsittelyyn. Poistotekstiilien keräys tulee kunnallisille jätehuolloille pakolliseksi uuden EU-direktiivin ja sitä kautta uudistuvan jätelain perusteella vuonna 2025.

Lounais-Suomen jätehuollon pitkän tähtäimen tavoitteena on avata koko Suomen poistotekstiilit käsittelevä jalostuslaitos lähivuosina Turun Topinojalle. Suomessa tuotetaan kaikki sektorit yhteenlaskettuna vuosittain noin 100 miljoonaa kiloa tekstiilijätettä.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (2)

Vanhimmat ensin
Vastaa
Pansiosidonnainen
Käytännön toimia
Näin sitä tehdään kaikessa hiljaisuudessa kierrätyksen eteen käytännön töitä ilman kadulla istumista, öyhöttämistä ja ilmastomuutospelottelua. Koneisto kestävän kehityksen myötä pyörii pikkuhiljaa, mutta kun "mun miälest hallitukset ja EU ei tee mitään eikä tarpeeksi ja tavikset ei ymmärrä, jaa et menisinkö töihin Paimioon....mä oon enemmän niinku humanisti ja tolleen...."
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Kommentattori
Vast: Käytännön toimia
Useimmiten konkreettinen tekeminen edistää asioita paremmin kuin pakottaminen ja pelottelu.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.