Miksi toiset pitävät tulisesta tai happamasta ruoasta ja toiset eivät?
Filosofian maisteri Outi Törnwall selvitti väitöskirjassaan geenien roolia happamien ja polttavien ruokien miellyttävyyksissä ja totesi, että mieltymykset happamiin ja polttaviin ruokiin ovat osittain perinnöllisiä.
Myös uutuudenpelolla kokeilla outoja ja uusia ruokia on tärkeä rooli.
Perinteisesti ruokamieltymysten on ajateltu muotoutuvan synnynnäisten makumieltymysten ja ympäristön yhteisvaikutuksesta, mutta geenien rooli on ollut suurelta osin tuntematon. Aiemmin vain makean mieltymyksen on todettu periytyvän, suolaisen ei.
– Noin puolet happamien ja polttavien ruokien miellyttävyyseroista selittyi geneettisillä tekijöillä. Loppu on kokemuksen, ympäristön ja oppimisen muovaamaa, Outi Törnwall kertoo.
– Sukupuolten välillä on pieniä eroja. Esimerkiksi suuta polttavien mausteiden kokemus voi naisilla olla voimakkaampi kuin miehillä. Erot ovat kuitenkin suurempia mieltymyksissä ja asenteissa, hän jatkaa.
Mausteet tarjoavat enemmän makunautintoja kuin terveydellistä hyötyä, mutta mieltymys happamaan ohjaa erityisesti terveellisten ruokien kuten marjojen ja hedelmien käyttöä.
– Kun ympäristön osuus makumieltymyksissä on selventynyt, voisi tietoa hyödyntää ruokavalion parantamiseksi. Nuorille ja aikuisille suunnatut makukoulut, jotka tukevat terveellisten ruokavaihtoehtojen suosimista ja hälventävät uusiin ruokiin kohdistuvaa ennakkoluuloa, ei ole lainkaan hassumpi ajatus, Törnwall ehdottaa.
Tutkimus toteutettiin suomalaisilla kaksosilla vuosina 2009–2013. Aistitestien ja ruokakyselyiden avulla tehtyyn tutkimukseen osallistui 33 iältään 21–25-vuotiasta kaksosta eri puolilta Suomea. Väitös on Helsingin yliopiston tarkastettavana ensi viikon perjantaina.
TS
