Uutiset

Petteri Orpo: Perussuomalaiset politikoivat inhimillisellä hädällä

Sisäministeri Petteri Orpo Compic/ Tuukka Ylönen

Kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Petteri Orpo pitää perussuomalaisten kansanedustajien Jussi Halla-ahon ja Vesa-Matti Saarakkalan Syyrian pakolaiskiintiöön liittyviä ulostuloja käsittämättöminä.

Halla-ahon mukaan suomalaislasten etu on, ettei Suomi vastaanota hallituksen päätöksen mukaisesti 500 syyrialaispakolaista ensi vuonna. Tähän mennessä Ruotsi on vastaanottanut 15 000 pakolaista, jotka saavat suoraan pysyvän oleskeluluvan. Suomeen rajoilta on tullut 72 Syyrian pakolaista.

– Yli kaksi miljoonaa ihmistä on joutunut jättämään kotinsa ja näistä miljoona on lapsia. Suurimman taakan pakolaisista kantavat naapurimaat, Orpo muistuttaa.

Hänen mukaansa Halla-ahon ja Saarakkalan jättämät kirjalliset kysymykset osoittavat täydellistä piittaamattomuutta inhimillisestä hädästä.

– Ajatus siitä, että voisimme sulkea silmämme yhtä helposti kuin rajamme on Kokoomuksen eduskuntaryhmälle vieras. Suomen pakolaiskiintiön nostaminen ei ratkaise pakolaisongelmaa tai lopeta Syyrian sotaa. Osana kansainvälistä yhteisöä Suomi voi kuitenkin osallistua Syyrian humanitaarisen kriisin helpottamiseen, Orpo toteaa.

Lisäkiintiön aiheuttamat kustannukset huomioidaan täydentävässä talousarvioesityksessä vuodelle 2014. Yhteensä lisämäärärahatarve on noin 1,5 miljoonaa euroa vuodelle 2014. Vuosille 2015-2017 300 henkilön aiheuttamat lisäkustannukset ovat noin 2,8 miljoonaa euroa.

TS

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti

Huomio! Turun Sanomien keskustelupalstan säännöt ovat uudistuneet. Tavoitteena on parantaa moderointia siten, että kommentit ehditään käsitellä nykyistä nopeammin. Uudistus ei vaikuta lehden mielipidesivun toimintaan. Tutustu uusiin käytäntöihin täällä.

Otsikko
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun. Tehdään yhdessä Turun Sanomien keskustelupalstasta paikka, jossa on mukava keskustella asiallisesti kiinnostavista aiheista.

Keskusteltavaksi avattavaista jutuista päättää Turun Sanomien toimitus. Kaikista jutuista ei voi keskustella. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea tai poistaa aiemmin avoinna olleen keskusteluketjun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme vahvasti oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Toisen ihmisen nimellä tai valheellisesti jonkun tahon edustajana esiintyminen on kiellettyä.

Kaikki viestit tarkastetaan ennen julkaisua. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja moderoidaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22 muun työn ohessa. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Verkkokeskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Viestien julkaisusta päättää toimitus oman harkintansa mukaan. Emme ehdi vastamaan yksittäisten kommenttien julkaisua tai julkaisematta jättämistä koskeviin tiedusteluihin.

Jos kommenttiketjuun on mielestäsi lipsahtanut sääntöjen vastainen tai muutoin epäasiallinen viesti, ilmoita asiattomasta viestistä keskustelussa. Toimitus päättää, onko ilmoitus aiheellinen.

Jos jutussa on virhe, kerro siitä suoraan toimitukselle, älä keskusteluketjussa. Saamme tiedon näin nopeammin ja voimme korjata virheen. Virheistä voit kertoa sähköpostitse osoitteeseen ts.verkkotoimitus@ts.fi.

Toimitus voi käyttää keskustelupalstalle tulleita viestejä esimerkiksi aihetta käsittelevän jatkojutun julkaisun yhteydessä.

Päivän aikana avautuneet keskustelut sulkeutuvat oletuksena klo 23. Toimitus voi avata paljon kommentteja keränneitä juttuja uudelleen keskusteltavaksi seuraavana päivänä.

Julkaistavaksi valittavien viestien on noudatettava seuraavia sääntöjä:

  • Lue juttu ja kommentoi vain sen aihetta. Älä yritä vaihtaa aihetta.
  • Älä kommentoi itse keskustelua tai toisten kommentteja. Muiden keskustelijoiden kirjoitustyyliä tai henkilöä käsitteleviä viestejä ei hyväksytä.
  • Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia, väkivaltaan tai muuhun laittomaan toimintaan yllyttäviä tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista.
  • Muista hyvät tavat, älä huuda, kiroile tai käytä epäkohteliaita nimityksiä. Älä ilakoi toisten vastoinkäymisillä tai pilkkaa ketään. Suhtaudu muihin keskustelijoihin kunnioittavasti. Ole kriittinen asiallisesti.
  • Varmista, että esittämäsi tiedot pitävät paikkansa. Älä jaa epämääräisiä huhuja tai perustelematonta mutuilua.
  • Viestisi kuuluu viedä keskustelua eteenpäin: Älä toista samaa asiaa, jonka joku muu on jo todennut. Älä jankuta tai kirjoita perustelemattomia negatiivisia heittoja.
  • Kirjoita napakasti, todella pitkä viesti saattaa jäädä julkaisematta.
  • Voit liittää kommenttiisi teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.​

Aiemmat viestit (63)

Vanhimmat ensin
Vastaa
ahtaaja
ihmisen hätä
Mites kokoomus kohtelee suomalaisia köyhiä,sairaita,lapsia,vanhuksia ja työttömiä ?
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä
Ilmoitus näkyy vain keskusteluiden moderaattoreille, eikä sitä tulla julkaisemaan.

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
No Hätä
Hätääntynyt hallitus
Maan hallituksella on hätä, kannatus laskee ja vaalit lähenevät. Ketkä maassa ovat lisänneet inhimillistä hätää? Hallituspuolueiden poliitikot, ketkäs muut sen olisivat saaneet aikaan. Ei oppositio Suomen taloutta ole kuralle ajanut. Hallituksella ei ole ollut kanttia saattaa taloutta kuntoon, lisävelanottoon kylläkin.

Sanna
Ihmisten hätä
Nykyhallitus taas aiheuttaa sitä inhimillistä hätää.

T.S.
Sota vastaan sisällissota
Nimimerkki 'Huonot Vertaukset' perusteli auttamattomuutta sillä että kyseessä oli erityyppiset sodat:
"Syyriassa on sisällissota. Suomeen hyökättiin ulkoa."

Jos nyt sattuu lapsi haavoittumaan kranaatinsirpaleesta niin onkohan se lapsen kannalta jotenkin erilainen kokemus jos on kyseessä sisällissota.
Ja onko sisällissota jotain sellaista jonka varjolla voimme heittää inhimillisyyden romukoppaan.
Vai onko kenties kyseessä vain tekosyy jolla perustellaan haluttomuutta auttaa.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin

Huomio! Turun Sanomien keskustelupalstan säännöt ovat uudistuneet. Tavoitteena on parantaa moderointia siten, että kommentit ehditään käsitellä nykyistä nopeammin. Uudistus ei vaikuta lehden mielipidesivun toimintaan. Tutustu uusiin käytäntöihin täällä.

Otsikko
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun. Tehdään yhdessä Turun Sanomien keskustelupalstasta paikka, jossa on mukava keskustella asiallisesti kiinnostavista aiheista.

Keskusteltavaksi avattavaista jutuista päättää Turun Sanomien toimitus. Kaikista jutuista ei voi keskustella. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea tai poistaa aiemmin avoinna olleen keskusteluketjun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme vahvasti oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Toisen ihmisen nimellä tai valheellisesti jonkun tahon edustajana esiintyminen on kiellettyä.

Kaikki viestit tarkastetaan ennen julkaisua. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja moderoidaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22 muun työn ohessa. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Verkkokeskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Viestien julkaisusta päättää toimitus oman harkintansa mukaan. Emme ehdi vastamaan yksittäisten kommenttien julkaisua tai julkaisematta jättämistä koskeviin tiedusteluihin.

Jos kommenttiketjuun on mielestäsi lipsahtanut sääntöjen vastainen tai muutoin epäasiallinen viesti, ilmoita asiattomasta viestistä keskustelussa. Toimitus päättää, onko ilmoitus aiheellinen.

Jos jutussa on virhe, kerro siitä suoraan toimitukselle, älä keskusteluketjussa. Saamme tiedon näin nopeammin ja voimme korjata virheen. Virheistä voit kertoa sähköpostitse osoitteeseen ts.verkkotoimitus@ts.fi.

Toimitus voi käyttää keskustelupalstalle tulleita viestejä esimerkiksi aihetta käsittelevän jatkojutun julkaisun yhteydessä.

Päivän aikana avautuneet keskustelut sulkeutuvat oletuksena klo 23. Toimitus voi avata paljon kommentteja keränneitä juttuja uudelleen keskusteltavaksi seuraavana päivänä.

Julkaistavaksi valittavien viestien on noudatettava seuraavia sääntöjä:

  • Lue juttu ja kommentoi vain sen aihetta. Älä yritä vaihtaa aihetta.
  • Älä kommentoi itse keskustelua tai toisten kommentteja. Muiden keskustelijoiden kirjoitustyyliä tai henkilöä käsitteleviä viestejä ei hyväksytä.
  • Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia, väkivaltaan tai muuhun laittomaan toimintaan yllyttäviä tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista.
  • Muista hyvät tavat, älä huuda, kiroile tai käytä epäkohteliaita nimityksiä. Älä ilakoi toisten vastoinkäymisillä tai pilkkaa ketään. Suhtaudu muihin keskustelijoihin kunnioittavasti. Ole kriittinen asiallisesti.
  • Varmista, että esittämäsi tiedot pitävät paikkansa. Älä jaa epämääräisiä huhuja tai perustelematonta mutuilua.
  • Viestisi kuuluu viedä keskustelua eteenpäin: Älä toista samaa asiaa, jonka joku muu on jo todennut. Älä jankuta tai kirjoita perustelemattomia negatiivisia heittoja.
  • Kirjoita napakasti, todella pitkä viesti saattaa jäädä julkaisematta.
  • Voit liittää kommenttiisi teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.​
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä
Ilmoitus näkyy vain keskusteluiden moderaattoreille, eikä sitä tulla julkaisemaan.

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Huonot Vertaukset
Vast: Sota vastaan sisällissota
En perustellut auttamattomuutta.
Kritisoin omia (T.S.) vertauksianne:
"Minusta ei ole lainkaan väärin verrata ... "
Syyriaa auttaa koko maailma YK, EU, SPR ...
Suomi on tuossa aivan hyvin mukana.
Kannattaa ottaa kritiikki vastaan
- ei väittää vastaan väärillä väitteillä.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä
Ilmoitus näkyy vain keskusteluiden moderaattoreille, eikä sitä tulla julkaisemaan.

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
T.S.
Vast: Vast: Sota vastaan sisällissota
Minä tein johtopäätökset, pohjana viestin yleissävy.
Esimerkiksi tuo vastakkainasetelu sisällissota - muu sota. En vieläkään ymmärrä miksi tehtiin tuo vastakkainasettelu. Jos lapsella on kranaatinsirpale päässä niin yhtä kipeätä se tekee sisällissodan uhrillekin.
Väkisin tulee käsitys että koska kyseessä on väärän tyyppinen sota niin Suomen ei sovi auttaa uhreja.

Lisäksi alkuperäisessä viestissä oli tuo nyt toistettu juttu että koko muu maailma jo auttaa Syyriaa. Se taas lisäsi vaikutelmaa että eipäs auteta, sysätään se auttamisvelvoite YK:lle, EU:lle, SPR:lle, kaikille muille kunhan ei suomalaisille.

Ja olihan siinä tällainenkin mielipide:
"Hiljainen enemmistö haluaa suojella isänmaatamme."
Minä ainakin haluaisin suojella Suomen mainetta humaanina sivistysmaana, jotkut näkökään kokevat sodan uhrien auttamisen suurena uhkana.