Tapahtumat

Naantalissa vietettävässä Unikeonpäivässä pääartistina nähdään Diandra – ennen unikeoksi joutuminen oli kiusallisempaa

LENNART HOLMBERG
Vuonna 2019 virkistävän kylvyn sai pitkän linjan kunnallispoliitikko, varatuomari Markku Tuuna.
Vuonna 2019 virkistävän kylvyn sai pitkän linjan kunnallispoliitikko, varatuomari Markku Tuuna.

Ensi tiistaina Naantalin vanhassa kaupungissa vietettävä Unikeonpäivä huipentuu konserttiin, jossa pääartistina nähdään Diandra. Tapahtuman kohokohta on Suomen ja valtakunnan virallisen unikeon 2021 heittäminen mereen. Lisäksi luvassa on koko päivän ohjelmanumeroita.

Unikeonpäivän vietto aloitetaan jo sunnuntaina puistopiknikin ja markkinoiden merkeissä. Maanantaina on markkinoiden lisäksi luvassa yhteislaulua ja ulkoilmaelokuvaesitys.

Tiistaina yleisö voi nauttia myös aamiaista Ravintola Uuden Killan terassilla. Tuore Unikeko 2021 liittyy aamiaiselle kuivattelun jälkeen, Visit Naantalin tiedotteessa kerrotaan.

Ensimmäiset unikekotarinat voidaan jäljittää kristittyjen vainojen ajalle. Tuohon aikaan unikekoja rangaistiin muun muassa metelillä ja takiaisilla.

Nykyisen kaltaisen unikeonpäivän juuret ovat 1800-luvulla. Päivä liittyy vahvasti Naantalissakin kukoistaneeseen kylpyläperinteeseen.

Fakta

Naantalin Unikekoja kautta aikain

1958 –68 vahtimestari Jaakko Sajo

1969 talonmies Jaakko Väätänen

1970 apulaispuutarhuri Aarre Mäkinen

1971 taidemaalari Valto Vaalikivi

1972 kanslisti Leena Huoponen

1973 rakennusmestari Urtti Virta

1974 kirjailija Tuulikki Soini

1975 kuvanveistäjä Raimo Äijälä

1976 kaupunginjohtaja Jorma Kallio

1977 talonmies Jaakko Väätänen

1978 näyttelijä Jarmo Alonen

1979 kansanedustaja Mikko Rönnholm

1980 arkkitehti Olli Vahtera

1981 kirkkoherra Antti Haavio

1982 toimitusjohtaja Urho Nummelin

1983 Naantalin Musiikkijuhlien taiteellinen johtaja Arto Noras

1984 lastenlääkäri Anna-Liisa Mäkelä

1985 jalkapallojoukkueen kapteeni Pauno Kymäläinen

1986 paikallisjohtaja Sigvard Ulfstedt

1987 toimitusjohtaja Pentti-Oskari Kangas

1988 taidemaalari Tapani Kiippa

1989 kaupunginsihteeri Risto Vuorinen

1990 ringettejoukkueen kapteeni Eija Ahokas

1991 taiteilija Lea Lavén

1992 sotaveteraani Ante Valtonen

1993 päätoimittaja Raimo Vahtera

1994 ”Muumipappa” Dennis Livson

1995 toimittaja Raino Puottula

1996 juoksija Olavi Vuorisalo

1997 ylipuutarhuri Matti Tuominen

1998 tuomiorovasti Rauno Heikola

1999 kapteeniluutnantti evp. Jari Virta

2000 kaupunginjohtaja Timo Kvist

2001 ravintoloitsija Lilja Ahtiainen

2002 tohtori Pentti Arajärvi

2003 Finnlink Oy:n toimitusjohtaja Christer Backmann

2004 Naantalin Musiikkijuhlien toiminnanjohtaja Tiina Tunturi

2005 Neste Oil Oy:n toimitusjohtaja Risto Rinne

2006 Turun yliopiston rehtori Keijo Virtanen

2007 Sunborn Saga Oy:n toimitusjohtaja Ritva Niemi

2008 Kultaranta Golf:n toimitusjohtaja Pekka Jokisuu

2009 Länsi-Suomen läänin maaherra Rauno Saari

2010 yrittäjä Heikki Routamaa

2011 säveltäjä Olli Kortekangas

2012 toimitusjohtaja Tomi Lohikoski

2013 Naantalin oppaat ry

2014 Naantalin seurakunnan kanttori Kari Vuola

2015 tuottaja, elokuvaohjaaja Timo Koivusalo

2016 toimittaja Lassi Lähteenmäki

2017 yrittäjä Tuomas Levanto

2018 toimitusjohtaja Tapani Bastman

2019 KTM Markku Tuuna

2020 Naantalin vierasvenesatama Oy:n yrittäjät: Petri ja Satu Silvo sekä Anna-Maija ja Miska Pekkola perheineen

Lähde: Visit Naantali

Näytä lisää
Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Aloita keskustelu tästä jutusta

Huomio! Turun Sanomien keskustelupalstan säännöt ovat uudistuneet. Tavoitteena on parantaa moderointia siten, että kommentit ehditään käsitellä nykyistä nopeammin. Uudistus ei vaikuta lehden mielipidesivun toimintaan. Tutustu uusiin käytäntöihin täällä.

Otsikko
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun. Tehdään yhdessä Turun Sanomien keskustelupalstasta paikka, jossa on mukava keskustella asiallisesti kiinnostavista aiheista.

Keskusteltavaksi avattavaista jutuista päättää Turun Sanomien toimitus. Kaikista jutuista ei voi keskustella. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea tai poistaa aiemmin avoinna olleen keskusteluketjun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme vahvasti oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Toisen ihmisen nimellä tai valheellisesti jonkun tahon edustajana esiintyminen on kiellettyä.

Kaikki viestit tarkastetaan ennen julkaisua. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja moderoidaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22 muun työn ohessa. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Verkkokeskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Viestien julkaisusta päättää toimitus oman harkintansa mukaan. Emme ehdi vastamaan yksittäisten kommenttien julkaisua tai julkaisematta jättämistä koskeviin tiedusteluihin.

Jos kommenttiketjuun on mielestäsi lipsahtanut sääntöjen vastainen tai muutoin epäasiallinen viesti, ilmoita asiattomasta viestistä keskustelussa. Toimitus päättää, onko ilmoitus aiheellinen.

Jos jutussa on virhe, kerro siitä suoraan toimitukselle, älä keskusteluketjussa. Saamme tiedon näin nopeammin ja voimme korjata virheen. Virheistä voit kertoa sähköpostitse osoitteeseen ts.verkkotoimitus@ts.fi.

Toimitus voi käyttää keskustelupalstalle tulleita viestejä esimerkiksi aihetta käsittelevän jatkojutun julkaisun yhteydessä.

Päivän aikana avautuneet keskustelut sulkeutuvat oletuksena klo 23. Toimitus voi avata paljon kommentteja keränneitä juttuja uudelleen keskusteltavaksi seuraavana päivänä.

Julkaistavaksi valittavien viestien on noudatettava seuraavia sääntöjä:

  • Lue juttu ja kommentoi vain sen aihetta. Älä yritä vaihtaa aihetta.
  • Älä kommentoi itse keskustelua tai toisten kommentteja. Muiden keskustelijoiden kirjoitustyyliä tai henkilöä käsitteleviä viestejä ei hyväksytä.
  • Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia, väkivaltaan tai muuhun laittomaan toimintaan yllyttäviä tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista.
  • Muista hyvät tavat, älä huuda, kiroile tai käytä epäkohteliaita nimityksiä. Älä ilakoi toisten vastoinkäymisillä tai pilkkaa ketään. Suhtaudu muihin keskustelijoihin kunnioittavasti. Ole kriittinen asiallisesti.
  • Varmista, että esittämäsi tiedot pitävät paikkansa. Älä jaa epämääräisiä huhuja tai perustelematonta mutuilua.
  • Viestisi kuuluu viedä keskustelua eteenpäin: Älä toista samaa asiaa, jonka joku muu on jo todennut. Älä jankuta tai kirjoita perustelemattomia negatiivisia heittoja.
  • Kirjoita napakasti, todella pitkä viesti saattaa jäädä julkaisematta.
  • Voit liittää kommenttiisi teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.​