Jätehuolto

Saaristossa tehtiin taas romunkeräysennätys – vilkkainta oli Nötössä, Åvensorissa ja Nåtössä

JUKKA VASO
M/S Roope keräsi romua saaristosta heinäkuun alussa.
M/S Roope keräsi romua saaristosta heinäkuun alussa.

Saaristolaisten siivousnälkä näyttää vain kasvavan, sillä vuonna 2020 tehty romunkeräysennätys rikottiin tänä vuonna. Lounais-Suomen Jätehuollon (Lsjh) ja Pidä Saaristo Siistinä ry:n (Pss ry) järjestämän romunkeräysviikon aikana Paraisten ja Rymättylän saaristosta kerättiin pois yli 55 000 kiloa romua. Määrä on romunkeräyshistorian suurin. Saalis oli yli 3 000 kiloa enemmän kuin viime vuonna.

Tämän vuoden keräykseen tuotiin muun muassa romuautoja ja puimureita. Myös sähkölaiteromua tuotiin runsaammin kuin aiempina vuosina.

– Ilahduttavaa on, että rakennus- ja siivoussäkkien suosio jatkuu. Se on erittäin hyvä, sillä nämä jätteet eivät kuulu saaristossa oleviin polttokelpoisen jätteen jäteastioihin vaan romunkeräyssäkkeihin tai suoraan lajitteluasemille, Lsjh:n palveluesimies Jaana Saario-Lomppi kertoo tiedotteessa.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Metalliromun ja vaarallisten jätteiden määrä oli viime vuosien tasolla. Metalliromua kertyy keräyksessä joka kerta eniten ja sen osuus kuluvan vuoden saaliista oli lähes 34 000 kiloa. Sähkölaiteromua keräykseen tuotiin hieman yli 6 000 kiloa ja vaarallisia jätteitä n 2 900 kiloa. Akkuja saarilta kertyi yli 3 500 kiloa, suursäkkejä 3 800 kiloa ja ajoneuvoromua 5 300 kilon edestä.

Vilkkaimmat pysähdykset tehtiin tänä vuonna Nötössä, Åvensorissa ja Nåtössä. Näiltä saarilta kertyi kyytiin myös eniten metalliromua.

– Vaikutti siltä, että olimme saarilla odotettu vieras. Vaikka aurinko paistoi keräysviikolla vähän turhankin kuumasti, kannettiin romua Roopen kyytiin ahkerasti. Monella pysähdyspaikalla oli ihana toritunnelma, kiittelee Saario-Lomppi.

Lsjh:lle voi elokuun loppuun saakka esittää toiveita saariston romunkeräyskohteista vuodelle 2022.

Turun Sanomat vieraili romua keräävällä M/S Roopella heinäkuun alussa. Lue lisää: Kelluva jäteasema täyttyy taas saaristolaisten romusta – kyytiin napataan vaarallista jätettä, kodinkoneita ja kuplavolkkari

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Aloita keskustelu tästä jutusta

Huomio! Turun Sanomien keskustelupalstan säännöt ovat uudistuneet. Tavoitteena on parantaa moderointia siten, että kommentit ehditään käsitellä nykyistä nopeammin. Uudistus ei vaikuta lehden mielipidesivun toimintaan. Tutustu uusiin käytäntöihin täällä.

Otsikko
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun. Tehdään yhdessä Turun Sanomien keskustelupalstasta paikka, jossa on mukava keskustella asiallisesti kiinnostavista aiheista.

Keskusteltavaksi avattavaista jutuista päättää Turun Sanomien toimitus. Kaikista jutuista ei voi keskustella. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea tai poistaa aiemmin avoinna olleen keskusteluketjun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme vahvasti oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Toisen ihmisen nimellä tai valheellisesti jonkun tahon edustajana esiintyminen on kiellettyä.

Kaikki viestit tarkastetaan ennen julkaisua. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja moderoidaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22 muun työn ohessa. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Verkkokeskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Viestien julkaisusta päättää toimitus oman harkintansa mukaan. Emme ehdi vastamaan yksittäisten kommenttien julkaisua tai julkaisematta jättämistä koskeviin tiedusteluihin.

Jos kommenttiketjuun on mielestäsi lipsahtanut sääntöjen vastainen tai muutoin epäasiallinen viesti, ilmoita asiattomasta viestistä keskustelussa. Toimitus päättää, onko ilmoitus aiheellinen.

Jos jutussa on virhe, kerro siitä suoraan toimitukselle, älä keskusteluketjussa. Saamme tiedon näin nopeammin ja voimme korjata virheen. Virheistä voit kertoa sähköpostitse osoitteeseen ts.verkkotoimitus@ts.fi.

Toimitus voi käyttää keskustelupalstalle tulleita viestejä esimerkiksi aihetta käsittelevän jatkojutun julkaisun yhteydessä.

Päivän aikana avautuneet keskustelut sulkeutuvat oletuksena klo 23. Toimitus voi avata paljon kommentteja keränneitä juttuja uudelleen keskusteltavaksi seuraavana päivänä.

Julkaistavaksi valittavien viestien on noudatettava seuraavia sääntöjä:

  • Lue juttu ja kommentoi vain sen aihetta. Älä yritä vaihtaa aihetta.
  • Älä kommentoi itse keskustelua tai toisten kommentteja. Muiden keskustelijoiden kirjoitustyyliä tai henkilöä käsitteleviä viestejä ei hyväksytä.
  • Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia, väkivaltaan tai muuhun laittomaan toimintaan yllyttäviä tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista.
  • Muista hyvät tavat, älä huuda, kiroile tai käytä epäkohteliaita nimityksiä. Älä ilakoi toisten vastoinkäymisillä tai pilkkaa ketään. Suhtaudu muihin keskustelijoihin kunnioittavasti. Ole kriittinen asiallisesti.
  • Varmista, että esittämäsi tiedot pitävät paikkansa. Älä jaa epämääräisiä huhuja tai perustelematonta mutuilua.
  • Viestisi kuuluu viedä keskustelua eteenpäin: Älä toista samaa asiaa, jonka joku muu on jo todennut. Älä jankuta tai kirjoita perustelemattomia negatiivisia heittoja.
  • Kirjoita napakasti, todella pitkä viesti saattaa jäädä julkaisematta.
  • Voit liittää kommenttiisi teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.​