Uutiset

Väitös: Tyttöjen ja poikien välistä kiusaamista ei pidä kuitata tykkäämisenä

Peruskouluikäisten kiusaamisen kohteet valikoituvat pääasiassa heikossa asemassa olevien oppilaiden joukosta, mutta myös toverisuosio on yhtenä riskitekijänä sukupuolirajat ylittävässä kiusaamisessa.

Tämä selviää PsM Miia Sainion Turun yliopistoon tekemästä väitöstutkimuksesta

– Löydös on mielenkiintoinen, mutta myös huolestuttava. Tulos saatetaan tulkita niin, että sukupuolirajat ylittävän kiusaamisen taustalla olisi tykkäämistä. Tämäntyyppisillä selitysmalleilla, joiden tarkoitus on ehkä lohduttaa, voidaan ohittaa kiusaamisen vakavuus, Sainio pohtii.

Sainio tutki kiusaamisen aiheuttamia seurauksia yläkoululaisten kiusattujen hyvinvointiin. Hän havaitsi, että kiusaamisen negatiiviset vaikutukset hyvinvointiin näkyivät puolen vuoden seurannan jälkeen voimakkaimpina tytöillä, joita pojat kiusasivat.

Sainio havaitsi, että kiusaamisen vastainen ohjelma, KiVa Koulu, vähensi alakoululaisten osalta tyttöjen ja poikien välistä kiusaamista. Hieman vanhemmilla lapsilla ja nuorilla vaikutusta ei enää ollut.

– Tässä on tärkeää pohtia, otetaanko sukupuolirajat ylittävä kiusaaminen vähemmän vakavasti, jolloin kiusaaminen saatetaan ohittaa helpommin.

Sukupuolten välisen kiusaamisen haasteellisuutta lisää Sainion mukaan samanaikaiset poikien ja tyttöjen väliset jännitteet. Tykkääminen ja seurusteluasiat nousevat pintaan jo varhain. Sainion mukaan ”rakkaudesta se hevonenkin potkii” -lausahdukset tuovat kiusatulle kuitenkin heikosti lohtua.

– Kiusaamisen ja tykkäämisen välille ei pidä vetää yhteyttä. Kiusaaminen tulisi aina nähdä vakavana lasten- tai nuorten välisenä suhteena, jossa kiusattua pyritään alistamaan tavalla tai toisella, Sainio painottaa.

TS

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (6)

Vanhimmat ensin
Vastaa
Oskari
Eläköön tiede!
Sukupuolten välisen kanssakäymisen lopettaminen saisi ennenpitkään myös sodat loppumaan (kun ei olisi enää sotilaita - tosin ei muitakaan). Eli tämäkin tutkimus pitäisi noteerata kansainvälisesti!
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Kadunmies
Yksipuolista on
Kovin yksipuolisilta nämä tämänkaltaiset tutkimukset vaikuttavat. Tässäkin jutussa puhutaan ennen kaikkea siitä, kuinka kielteisiä seurauksia poikien tyttöihin kohdistuvalla kiusaamisella on. Samalla unohtuu kuitenkin se valitettava tosiseikka, että toisinaan myös tytöt kiussavat poikia.
Mutta kuten hyvin tiedetään, monien psykologien mielestä tytöt ovat kaikki enkeleitä.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Foliohattu
Vast: Yksipuolista on
Sainion väitökirjassa tutkittiin sekä sukupuolten välistä että sukupuolten keskinäistä kiusaamista. Eli tyttöjä kiusaavia tyttöjä, poikia kiusaavia poikia, tyttöjä kiusaavia poikia ja poikia kiusaavia tyttöjä. Ja kuten yllä jo todettiin, Sainio havaitsi, että "kiusaamisen negatiiviset vaikutukset hyvinvointiin näkyivät puolen vuoden seurannan jälkeen voimakkaimpina tytöillä, joita pojat kiusasivat".

Miten mielestäsi voisi monipuolistaa tutkimusta, jossa tieteellisesti tarkastellaan sekä tyttöjä kiusaavia tyttöjä, poikia kiusaavia poikia, tyttöjä kiusaavia poikia että poikia kiusaavia tyttöjä ja todetaan, että voimakkaimpia negatiivisia vaikutuksia syntyi, kun pojat kiusasivat tyttöjä?

Entä mikä olisi järkevää uutisointia tästä? Jokaiselle meistä kuitenkin lienee selvää, että kiusaaminen on uhrille ikävää. Tutkimukseen liittyvää uutta tietoa oli se, että se on joillekin ryhmille vahingollisempaa kuin toisille. Eikö lehtijutun tehtävä ole välittää nimenomaan tätmä uusi tieto?

Sainion tutkimus kokonaisuudessaan on muuten luettavissa julkaisuarkistosta osoitteessa www.doria.fi.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Äiti
Aihetta keskusteluun
Tyttäreni kärsi koko esikoulun ja ensimmäisen luokan koulukiusaamisesta, jossa pääosapuolena oli samanikäinen poika. Hänellä kärsi kouluviihtyvyys jo huomattavasti ja tilanne kulminoitui pahoinpitelyyn vapaa-ajalla, jolloin hän joutui käymään lääkärissä asti. Koulun tilanteesta vanhemmat eivät tienneet puolin tai toisin kovinkaan paljoa. Sen verran kantautui kotiin että poika oli uhitellut opettajallekin ja käynyt kimppuun ja oli viety luokasta kahden aikuisen voimin pois. Kun otin yhteyttä pojan huoltajaan pahoinpitelyn johdosta, vähätteli hän tällä poika tykkää tytöstä ja päin vastoin -teemalla, joka ei tuntunut enää ihan asialliselta vaikka paljon asioista tietävänä ymmärsin ettei huoltajan vika voi olla lapsen kuriton luonne jos tällä on vaikka aivokuren toimintahäiriö. Poika joutui vaihtamaan koulua. Nyt tyttäremme jaksaa koulussa normaalisti eikä ole enää samanlaista takkuamista aamujen kanssa eikä puheita siitä, että pelottaa. Huolestuttava tilanne normalisoitui omalta osaltamme.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Kiusattu
Juu ei todellakaan pidä
"Älä välitä, ne vaan tykkää susta" on tarkoitettu lohdutukseksi, mutta se vain vähättelee ongelmaa ja tuo siihen vielä ylimääräisen häpeälisän. Se pitäisi ottaa vakavasti. En tiedä, ehkä kiusaamista ei saada koskaan kuriin, onhan ihminen laumaeläin jonka pitää käsitellä nokkimisjärjestys heti tarhasta alkaen.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
toinen kiusattu
Vast: Juu ei todellakaan pidä
Aivan.

Tuolla vanhanajan asenteella saa sen käsityksen, että A) tykkääminen on sinänsä noloa,ainakin koulussa,
B)tykkäämistä saa osoittaa ikävällä ja törkeällä käytöksellä, mitä pitää vain osata sietää, kun "pojat ei osaa osoittaa tunteitaan", ja kiusaaminen onkin "vain" kiusoittelua mikä on oikeasti eri asia,
C) että olet itsekin jollain lailla nolo, kun sietämätön ihminen "tykkää" sinusta, tai kiittämätön kun huomio ei kelpaa.

Tästä se sukupuolten välinen epätasa-arvo ja väkivalta alkaa, jos pojat saavat tehdä mitä lystää ja tyttöjen on vain nöyrästi ymmärrettävä. Eihän kukaan enää vaadi tällaista aikuisiltakaan? Toivottavasti ei!

Mitä tulee sukupuolijakaumaan, tutkimus paljasti nimenomaan poikien kiusaamisen vaikutusta tyttöihin. Tietenkin sitä tapahtuu myös toiseen suuntaan ja saman sukupuoliryhmän sisällä,mutta jostain syystä poikien aiheuttamista ongelmista tyttöjä kohtaan ei saisi vieläkään puhua.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.