Palkinnot

Ensimmäinen sananvapauspalkinto turkulaiselle Laura Arikalle

Marttiina Sairanen
Ensimmäistä kertaa jaettu sananvapauspalkinto myönnettiin Turussa asuvalle Laura Arikalle.

Lehdistön- ja sananvapauden edistämistä ajava Ipi-ryhmä on valinnut ensimmäisen sananvapauspalkinnon saajaksi turkulaisen Laura Arikan. Hän on tunnettu Erätauko-säätiön toimitusjohtajana.

Valinnan perusteissa kiitellään Arikan tekemää työtä keskustelukulttuurin edistämisen hyväksi.

Raadin mukaan Laura Arikka on näyttänyt esimerkkiä siitä, kuinka eri tavalla ajattelevat ihmiset kykenevät vaihtamaan ajatuksia tasavertaisessa hengessä ja toisiaan loukkaamatta.

Ipi on lyhenne sanoista International press instituten. Se koostuu media-alan ammattilaisista ja on osa sananvapaus- ja lehdistönvapauskysymyksiin keskittyvää verkostoa.

Lue Laura Arikan aiemmin julkaistu haastattelu täältä.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (3)

Vanhimmat ensin
Vastaa
Julle
Sananvapaus, Mitä se tarkoittaa??
Aarikalla on tekemätöntä työtä niin, että ranteita pakottaa.. Ei tarvitse olla ennustaja, Suomessa todellinen sanavapaus on kaventunut jo vaarallisesti kun sallitaan enää vain yhdensuuntaiset mielipiteet.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Julle
Totuus tekee vapaaksi
Aarikalla on tekemätöntä työtä niin, että ranteita pakottaa.. Suomessa todellinen sanavapaus on kaventunut jo vaarallisesti kun sallitaan enää vain yhdensuuntaiset mielipiteet. Historia on näyttänyt sen toteen, että siellä missä kahlitaan sanavapautta ja poltetaan kirjoja, poltetaan kohta kansalaisia. Muistellaan tässä sanavapaus loukkauksia jotka sattuvat olemaan kaikki vähän saman suuntaisia.
Timo Soinin osallistuminen ulkoministerinä syntymättömien lasten Katolliseen muisto Jumalanpalvelukseen omalla ajallaan. Se sai aikaan viharyöpyn eduskunnassa Soinin puuhastelusta "sanavapauden vaalijat" tekivät välikysymyksen .
Porin Jazz uusi toimitusjohtajalle heivattiin pikavauhtia lopputili kun erehtyi kertomaan oman vakaumuksensa. Sitä en ymmärrä miten ex-toimarin vakaumus tekee hänestä epäpätevän?? Hassu juttu, eipä ole Jazz raikunut Porissa sen jälkeen.
Juha Mäenpään tapaus. Vaikka oli alusta saakka täysin selvää, että syyte ei menesty. Juha oli vasta oppimassa pilaritalon kapulakieleen tuoreena kuukauden vanhana kansaedustajana.
OAJ ja Suomen Messut heivasi vuonna 2019 opetusalan messuille jo hyväksytyn Aito Avioliitto Ry pois pienen meluisan joukon vaatimuksesta. Tämän seurauksena OAJ:stä erosi joukko itseään kunnioittavia opetusalan ammattilaisia. He eivät halua olla jäsenenä syrjintää ja mielipiteen vapautta rajoittavassa opettajien etujärjestössä. Sokerina pohjalla nyt esillä oleva Räsäkän ajojahti. Syytteet on nostettu ja vuosien turha prosessi on alkamassa joka maksaa meille veronmaksajille varmasti miljoonia euroja.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Angus
Vast: Totuus tekee vapaaksi
Aika hyviä esimerkkejä sanavapauskysymyksistä. Tosin Mäenpään ja Räsäsen tapauksissa sopivuuden rajat ylittyivät, mutta Soinin ja Aito Avioliiton osalta kysymys on monimutkaisempi. Voi tietenkin miettiä tuota Pori Jazzin toimarinkin "vakaumusta". Jos tosissaan uskoo, että homoudesta voi "parantua", saako niin sanoa? Vaikka suurin osa tutkimustuloksista osoittaa selvästi muuta? Uskoiko Ruotsala itse asiaansa? Onko ok julistaa esim., että vaikkapa suomalaisuudesta tai vasenkätisyydestä voi "parantua"?

Joka tapauksessa sananvapaus on niin herkkä ja merkittävä asia, että siitä tulee varmasti aina kiistakysymyksiä. Siksi en pitäisi mainittuja esimerkkejä erityisen hälyttävinä vaan enemmänkin normaaleina kansalaisyhteiskuntaan kuuluvina keskusteluina. On hyvä ja tarpeen, että keskustellaan.

Sananvapaus ei ole Suomessakaan rikkumaton, kuten ei ole koskaan ollut. Mm. kunnianloukkauksista on kautta aikojen tullut seurauksia, samoin petoksista, jotka tehdään valehtelemalla ja johtamalla harhaan. Rikokseen yllyttäminen, maanpetos, plagiointi ja tutkimustulosten väärentäminen, jumalan/uskonnon pilkka, viime vuosikymmeninä valheellinen mainonta, yksityiselämään liittyvän tiedon levittäminen, liikesalaisuuden paljastaminen... Onhan näitä. Sananvapautta on suitsittu ja suitsitaan monella tavalla, joista vain eräät, ehkä melko uudet tavat, tapaavat olla kiistojen kohteina.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.