Virusmuunnos

Yksi Suomessa todetuista Intian virusmuunnostapauksista on Varsinais-Suomesta

MIKAEL SOININEN

Suomesta on löytynyt kolme Intian virusmuunnosta, joista yksi Varsinais-Suomesta. Löydöksistä kerrottiin Terveyden- ja hyvinvoinnin laitoksen sekä Sosiaali- ja terveysministeriön yhteisessä tiedotustilaisuudessa torstaina. Varsinais-Suomen löydöksen Turun Sanomille vahvisti TYKS:n johtajaylilääkäri Mikko Pietilä.

Intian virusmuunnoksen paljastaneet näytteet on otettu maaliskuussa. THL:n ylilääkärin Otto Helven mukaan asiasta tiedotetaan vasta nyt, sillä näytteiden sekvensointi on vienyt joitain viikkoja.

– Selvitysprosessi vie oman aikansa, ja tiedotamme tuloksista nyt saatuamme asian tietoomme, Helve sanoi.

Helve ei tarkentanut, minkä sairaanhoitopiirien alueella näytteet on otettu. Ylilääkärin mukaan positiivisia näytteitä on niin vähäinen määrä, ettei yksilöinti kuulu THL:lle.

Pietilä vahvistaa, että THL:n löytämistä Intian virusmuunnoksista yksi on Varsinais-Suomessa maaliskuun lopulla otetusta näytteestä.

– Mikään ei kuitenkaan viittaa siihen, että virusmuunnos olisi meillä päässyt leviämään laajemmalle, Pietilä sanoo.

Lue myös: Koronataistelu ei ole vielä ohi: virus leviää erityisesti kaveriporukoissa ja työpaikoilla, Intian variantti saapui Suomeen

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti

Huomio! Turun Sanomien keskustelupalstan säännöt ovat uudistuneet. Tavoitteena on parantaa moderointia siten, että kommentit ehditään käsitellä nykyistä nopeammin. Uudistus ei vaikuta lehden mielipidesivun toimintaan. Tutustu uusiin käytäntöihin täällä.

Otsikko
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun. Tehdään yhdessä Turun Sanomien keskustelupalstasta paikka, jossa on mukava keskustella asiallisesti kiinnostavista aiheista.

Keskusteltavaksi avattavaista jutuista päättää Turun Sanomien toimitus. Kaikista jutuista ei voi keskustella. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea tai poistaa aiemmin avoinna olleen keskusteluketjun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme vahvasti oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Toisen ihmisen nimellä tai valheellisesti jonkun tahon edustajana esiintyminen on kiellettyä.

Kaikki viestit tarkastetaan ennen julkaisua. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja moderoidaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22 muun työn ohessa. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Verkkokeskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Viestien julkaisusta päättää toimitus oman harkintansa mukaan. Emme ehdi vastamaan yksittäisten kommenttien julkaisua tai julkaisematta jättämistä koskeviin tiedusteluihin.

Jos kommenttiketjuun on mielestäsi lipsahtanut sääntöjen vastainen tai muutoin epäasiallinen viesti, ilmoita asiattomasta viestistä keskustelussa. Toimitus päättää, onko ilmoitus aiheellinen.

Jos jutussa on virhe, kerro siitä suoraan toimitukselle, älä keskusteluketjussa. Saamme tiedon näin nopeammin ja voimme korjata virheen. Virheistä voit kertoa sähköpostitse osoitteeseen ts.verkkotoimitus@ts.fi.

Toimitus voi käyttää keskustelupalstalle tulleita viestejä esimerkiksi aihetta käsittelevän jatkojutun julkaisun yhteydessä.

Päivän aikana avautuneet keskustelut sulkeutuvat oletuksena klo 23. Toimitus voi avata paljon kommentteja keränneitä juttuja uudelleen keskusteltavaksi seuraavana päivänä.

Julkaistavaksi valittavien viestien on noudatettava seuraavia sääntöjä:

  • Lue juttu ja kommentoi vain sen aihetta. Älä yritä vaihtaa aihetta.
  • Älä kommentoi itse keskustelua tai toisten kommentteja. Muiden keskustelijoiden kirjoitustyyliä tai henkilöä käsitteleviä viestejä ei hyväksytä.
  • Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia, väkivaltaan tai muuhun laittomaan toimintaan yllyttäviä tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista.
  • Muista hyvät tavat, älä huuda, kiroile tai käytä epäkohteliaita nimityksiä. Älä ilakoi toisten vastoinkäymisillä tai pilkkaa ketään. Suhtaudu muihin keskustelijoihin kunnioittavasti. Ole kriittinen asiallisesti.
  • Varmista, että esittämäsi tiedot pitävät paikkansa. Älä jaa epämääräisiä huhuja tai perustelematonta mutuilua.
  • Viestisi kuuluu viedä keskustelua eteenpäin: Älä toista samaa asiaa, jonka joku muu on jo todennut. Älä jankuta tai kirjoita perustelemattomia negatiivisia heittoja.
  • Kirjoita napakasti, todella pitkä viesti saattaa jäädä julkaisematta.
  • Voit liittää kommenttiisi teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.​

Aiemmat viestit (2)

Vanhimmat ensin
Vastaa
Ari Hyvönen
Niinpä niin
Ei ole levinnyt meillä laajemmalle, vielä. Mutta varmaan hallitus alkaa sitten kun virus on levinnyt miettimään pitäisikö tehdä jotain..
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä
Ilmoitus näkyy vain keskusteluiden moderaattoreille, eikä sitä tulla julkaisemaan.

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Zädäm
Vast: Niinpä niin
Eeijkö ou vieelä teille ennättänännä? Kerrotaan, ettet adenoviruksen kuljettamat rokotteet kuten Astra-Seneca tai Johnsson & Johnsson torju intialaista, mutta Pfizer-Biontecin rokotteen on huhuttu purevan tähänkin varianttiin. Intiassa on pitkälti yli miljardi asukasta, eikä testatut Suomessa asuvat altistuneet suinkaan edusta kaikkia k.o. varianttia kantavia ja tartuttavia. Jäitä karvalakkiin!