Asuntolaina

ASP-korkotukilainojen enimmäismääriin tuntuva nousu – Turkuun uudet enimmäislainamäärät

TARA JAAKKOLA
Turussa ensiasunnon ostajan on mahdollista jatkossa katsella 140 000 euron arvoisia koteja. Aiemmin myönnettävän lainan enimmäismäärä oli 115 000 euroa.

Valtioneuvosto päätti torstaina parantaa asuntosäästöpalkkiojärjestelmän (ASP) toimivuutta. Päätöksen mukaan ASP-korkotukilainojen enimmäismääriä nostetaan ja kuntajaotteluun lisätään uusi ryhmä Turulle ja Tampereelle.

Päätöksen myötä Turussa nostettavan ASP-lainan enimmäismäärä nousee 115 000 eurosta 140 000 euroon.

ASP-korkotukilainojen enimmäislainamääriä tarkistettiin viimeksi vuonna 2014. Tarkistuksen jälkeen muutokset asuntomarkkinoilla ovat kuitenkin olleet merkittäviä. Enimmäislainamääriä on nyt tarkistettu vastaamaan paremmin nykyistä hintatasoa, jotta ensiasunnon ostajilla olisi paremmat mahdollisuudet ostaa tarpeidensa ja toiveidensa mukainen asunto.

Asuntojen hinnat ovat nousseet vuodesta 2014 koko maan tasolla noin neljä prosenttia. Alueellisesti hintakehitys ei ole ollut tasaista, ja nykyisten aluerajausten sisälläkin kehitys on ollut varsin epätasaista. Esimerkiksi Helsingissä vanhojen osakehuoneistojen hinnat ovat nousseet 19 prosenttia, Tampereella 13 prosenttia, kun taas Oulussa ne ovat pysyneet lähes entisellä tasolla.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Lainojen kuntajaotteluun lisättiin neljäs ryhmä, johon siirrettiin Turku ja Tampere. Molemmat olivat aiemmin ryhmässä muut kunnat. Valtioneuvoston tiedotteessa todetaan, että Turun ja Tampereen asuntojen hinnat ovat kehittyneet selvästi eri tahtia muiden ryhmään kuuluneiden kuntien kanssa.

Korkotukilainojen enimmäismäärien korottaminen tulee voimaan jo 15. huhtikuuta. Uudistus koskee lainoja, jotka nostetaan tuona päivämääränä tai sen jälkeen.

ASP-lainoilla tuetaan omaehtoista asumista

ASP-lainat tukevat omaehtoisen asumisen järjestämistä ja asumiskustannusten kohtuullisuutta, sillä ne tarjoavat korkosuojaa ensiasunnon hankkijoille tilanteessa, jossa korkotaso nousee.

Järjestelmässä pankki maksaa talletukselle yhden prosentin koron, ja tämän lisäksi erikseen sovittavaa lisäkorkoa 2–4 prosenttia tallettamisen aloittamisvuodelta ja tämän jälkeen enintään viideltä kalenterivuodelta.

ASP-säästäjän tulee puolestaan säästää vähintään 10 prosenttia asunnon hinnasta.

Lainalle voi saada maksuttoman valtiontakauksen, ja valtio maksaa ASP-lainalle korkotukea 70 prosenttia 3,8 prosentin omavastuukoron ylittävältä osalta, lainan kymmeneltä ensimmäiseltä vuodelta.

ASP-korkotukilainojen kuntajaottelu

Helsinki

Aiempi enimmäismäärä: 180 000€

Uusi lainan enimmäismäärä: 215 000€

Espoo, Kauniainen ja Vantaa

Aiempi enimmäismäärä: 145 000€

Uusi lainan enimmäismäärä: 160 000€

Turku ja Tampere

Aiempi enimmäismäärä: 115 000€

Uusi lainan enimmäismäärä: 140 000€

Muut kunnat

Aiempi enimmäismäärä: 115 000€

Uusi lainan enimmäismäärä: 120 000€

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti

Huomio! Turun Sanomien keskustelupalstan säännöt ovat uudistuneet. Tavoitteena on parantaa moderointia siten, että kommentit ehditään käsitellä nykyistä nopeammin. Uudistus ei vaikuta lehden mielipidesivun toimintaan. Tutustu uusiin käytäntöihin täällä.

Otsikko
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun. Tehdään yhdessä Turun Sanomien keskustelupalstasta paikka, jossa on mukava keskustella asiallisesti kiinnostavista aiheista.

Keskusteltavaksi avattavaista jutuista päättää Turun Sanomien toimitus. Kaikista jutuista ei voi keskustella. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea tai poistaa aiemmin avoinna olleen keskusteluketjun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme vahvasti oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Toisen ihmisen nimellä tai valheellisesti jonkun tahon edustajana esiintyminen on kiellettyä.

Kaikki viestit tarkastetaan ennen julkaisua. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja moderoidaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22 muun työn ohessa. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Verkkokeskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Viestien julkaisusta päättää toimitus oman harkintansa mukaan. Emme ehdi vastamaan yksittäisten kommenttien julkaisua tai julkaisematta jättämistä koskeviin tiedusteluihin.

Jos kommenttiketjuun on mielestäsi lipsahtanut sääntöjen vastainen tai muutoin epäasiallinen viesti, ilmoita asiattomasta viestistä keskustelussa. Toimitus päättää, onko ilmoitus aiheellinen.

Jos jutussa on virhe, kerro siitä suoraan toimitukselle, älä keskusteluketjussa. Saamme tiedon näin nopeammin ja voimme korjata virheen. Virheistä voit kertoa sähköpostitse osoitteeseen ts.verkkotoimitus@ts.fi.

Toimitus voi käyttää keskustelupalstalle tulleita viestejä esimerkiksi aihetta käsittelevän jatkojutun julkaisun yhteydessä.

Päivän aikana avautuneet keskustelut sulkeutuvat oletuksena klo 23. Toimitus voi avata paljon kommentteja keränneitä juttuja uudelleen keskusteltavaksi seuraavana päivänä.

Julkaistavaksi valittavien viestien on noudatettava seuraavia sääntöjä:

  • Lue juttu ja kommentoi vain sen aihetta. Älä yritä vaihtaa aihetta.
  • Älä kommentoi itse keskustelua tai toisten kommentteja. Muiden keskustelijoiden kirjoitustyyliä tai henkilöä käsitteleviä viestejä ei hyväksytä.
  • Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia, väkivaltaan tai muuhun laittomaan toimintaan yllyttäviä tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista.
  • Muista hyvät tavat, älä huuda, kiroile tai käytä epäkohteliaita nimityksiä. Älä ilakoi toisten vastoinkäymisillä tai pilkkaa ketään. Suhtaudu muihin keskustelijoihin kunnioittavasti. Ole kriittinen asiallisesti.
  • Varmista, että esittämäsi tiedot pitävät paikkansa. Älä jaa epämääräisiä huhuja tai perustelematonta mutuilua.
  • Viestisi kuuluu viedä keskustelua eteenpäin: Älä toista samaa asiaa, jonka joku muu on jo todennut. Älä jankuta tai kirjoita perustelemattomia negatiivisia heittoja.
  • Kirjoita napakasti, todella pitkä viesti saattaa jäädä julkaisematta.
  • Voit liittää kommenttiisi teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.​

Aiemmat viestit (2)

Vanhimmat ensin
Vastaa
Tasa arvo
Missä on tasa arvo? Miksi toisaalla saa enemmän kuin toiset?
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä
Ilmoitus näkyy vain keskusteluiden moderaattoreille, eikä sitä tulla julkaisemaan.

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Kommentattori
Vast: Tasa arvo
Koska valtion tuki varakkaille. Tätä rahoitusta hyödyntää lähinnä kohtalaisen varakkaiden perheiden lapset, joilla jää rahaa säästöön. Toki oikein rikkaat eivät tällaista tarvi kun saavat lainaa pankista helpommin, ilman turhaa byrokratiaa.