Länsi-Suomi: Neste aloittaa
tankkerien ulosliputuksen
Neste Oilin varustamoyhtiö Neste Shipping siirtää ensimmäisen tankkerinsa pois Suomen lipun alta tänään tiistaina, kertoo sanomalehti Länsi-Suomi. Kaikkiaan kolme Nesteen tankkeria siirtyy ulkomaiseen alusrekisteriin.
Tiistaina siirtyy M/T Stena Poseidon. Sen lisäksi Neste Shippingin ja ruotsalaisen Stena-konsernin yhteisyritys liputtaa ulos myöhemmin tällä viikolla M/T Stena Arctican ja syyskuun alkupuolella M/T Palvan.
Ulosliputuksista kerrottiin jo Nesteen keväällä päättyneiden yt-neuvottelujen yhteydessä. Neste hakee tempauksellaan säästöjä työvoimakustannuksissa. Yhteensä 124 ihmisen työt loppuvat.
Merimiesunioni arvosteli ulosliputuksia jo keväällä. Sen mukaan valtio-omisteinen yhtiö hankkiutuu eroon kotimaisesta miehistöstä ja palkkaa tilalle halvempaa ulkomaista.
TS