Sähkönjakelu

Laitilan ja Rauman sähköyhtiöiden omistama Lännen Omavoima kasvaa pirkanmaalaisin voimin

Aiemmin Rauman Energian ja Vakka-Suomen Voiman puoliksi omistama Lännen Omavoima kasvaa kaksinkertaiseksi järjestelyssä, jossa pirkanmaalaiset Leppäkosken Energia ja Valkeakosken Energia siirtävät sähkönmyyntiliiketoimintansa yhtiöön.

Pirkanmaalaisyhtiöt tulevat samalla osakkaiksi Lännen Omavoimaan, jonka liikevaihto kasvaa noin 40 miljoonaan euroon ja asiakasmäärä yli 65 000:een. Lännen Omavoima laajenee järjestelyn myötä Vakka-Suomen ja Varsinais-Suomen alueelta Pirkanmaalle. Yhdistymisen on määrä tapahtua tämän vuoden aikana.

– Uusien osakkaiden ja kasvavien resurssien avulla pystymme ylläpitämään hintakilpailukykyämme ja tarjoamaan asiakkaillemme paikallisesti entistäkin parempia palveluja kiristyvässä kilpailutilanteessa, Lännen Omavoiman toimitusjohtaja Marko Haapala sanoo tiedotteessa.

Lännen Omavoima myy sähkösopimusten lisäksi muun muassa aurinkoenergiajärjestelmiä ja sähköautoiluun liittyviä tuotteita ja palveluita.

Lännen Omavoiman toimialueeseen ovat tähän mennessä kuuluneet Rauma, Laitila, Raisio, Uusikaupunki, Kustavi, Taivassalo, Vehmaa, Masku, Mynämäki, Nousiainen, Vahto, Rusko ja Aura.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Aloita keskustelu tästä jutusta
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.