Uutiset

FK:n Kauppi: Työuria pidennettävä alusta, keskeltä ja lopusta

Lehtikuva / Pihla Lehmusjoki
Lehtikuva / Pihla Lehmusjoki

Euroalueen taantuma on julistettu päättyneeksi. Finanssialan keskusliiton (FK) toimitusjohtaja Piia-Noora Kauppi sanoo, että varovaisia merkkejä elpymisestä on Suomessakin näköpiirissä.

– Nämä myönteiset uutiset eivät poista tosiasiaa, että suomalaisten ikääntymisen tuomat haasteet ovat edelleen ratkaisematta. Julkisessa taloudessa on syvä kestävyysvaje. Taloutemme on saatava tasapainoon, koska muuten velkaantuminen riistäytyy täysin käsistä, Kauppi korostaa.

Kaupin mukaan viime aikoina on tullut rohkaisevia viestejä siitä, että maan hallituksella on valmiutta tehdä rakenteellisia uudistuksia.

– Nyt on tehtävä nopeasti rohkeita ja konkreettisia päätöksiä. Työuria pitää pidentää alusta, keskeltä ja lopusta. Rakenteellisten uudistusten lisäksi finanssiala odottaa hallituksen budjettiriihestä tarkempia ehdotuksia siitä, miten sen toimet edistävät työllisyyttä, ostovoimaa ja yritysten kilpailukykyä.

Kansantalouden menestyksen kannalta tärkeän työmarkkinaratkaisun on Kaupin mukaan oltava ehdottomasti maltillinen.

– Ratkaisun eväitä ei pidä etsiä työeläkerahoista. Palkkaratkaisun yhteydessä on sovittava myös työmarkkinoiden rakenteellisista uudistuksista ja joustoista, joita pitää pystyä toteuttamaan liittokohtaisesti.

TS

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (11)

Vanhimmat ensin
Vastaa
x-pat
Asumisen hinta ratkaisee talouden
Moni työtön on vajaakuntoinen tai itseasiassa kokonaan työkyvytön. On KELA:n poliittista peliä nöyryyttää työkyvyttömiä pitämällä heitä kortistossa vuosikausia eikä päästää eläkkeelle, jonne he kuuluvat.

Talouden voi nostaa ainoastaan alentamalla asumisen hintaa radikaalisti ja lisäämällä edullisten asuntojen tuotantoa. Muut keinot vain hankaloittavat tavallisten ihmisten elämää eivätkä juuri vaikuta talouteen.

Hintakuplan ja asuntopulan vaikutus ei ainostaan pilaa monen ihmisen; varsinkin nuoren elämää, vaan ne myös mädättää taloutemme ja pienentävät väkilukua. Kansa on valjastettu makselemaan ylisuuria lainoja jonka vakuutena on ennätyshuonoa tavaraa. Tämä kuristaa kuoliaaksi muun talouden ja lopulta teollisuudenkin. Kotimainen kulutus ja palvelut hiipuvat asiakkaiden puutteessa ja tuotantokustannukset nousevat.

Suomessa asuminen maksaa enemmän kuin EU:ssa yleensä. Kuitenkin meillä asuntokannasta suurin osa on 60- ja 70-luvuilla parin vuosikymmenen käyttöä varten rakennettuja väliaikaisia elementtitaloja. Pankit ovat lainoittaneet maailman mittakaavassa huippukalliilla erittäin heikko- ellei purkukuntoista asuntokantaa.

EU-alueeseen verrattuna meillä asuntomarkkinoiden hintataso on korkeimpia, kuitenkin meiltä puuttuvat kokonaan sellaiset kohteet, jotka muissa maissa nostavat tilastollista hintaa: palatsit, linnat, todelliset luksus-asunnot ja historiallisesti merkittävät kohteet.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
töihin siitä
Joulupukki toimii kerran vuodessa jouluna
Piia-Noora Kauppi on niin ystävällinen ja keskittyy uusien työpaikkojen ja -työtilaisuuksien luomiseen työurien alkuun 100000, keskelle 100000 ja loppuun 100000. Silleen se menee, Finanssialan keskusliitto ja sen toiminnanohjaaja.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Olisko jonkinlainen ratkaisu
Tuli mieleeni
Työuria on paha pidentää, kun työtä ei ole. Eläkeikää halutaan kuitenkin nostaa, ei työvoimapulan vuoksi, vaan yhteiskunnan maksaman tuen pienentämiseksi; työttömyyskorvaus kun on yleensä pienempi kuin eläke. Eikö voitaisi yksinkertaisesti sopia, että eläkettä aletaan maksaa vaikkapa 65-vuotiaasta asti, mutta samalla, että 60-vuotias tai sitä vanhempi saa karenssitta jäädä työttömäksi työttömyysturvalla? Ei nöyryytettäisi ikäihmisiä juoksuttamalla työnhaussa, kytättäisi ja nollakoulutettaisi. Useimmat, joilla työpaikka on, varmasti jatkaisivat mahdollisimman pitkään töissä, sen verran huono se työttömyyskorvaus on varsinkin kun ansiosidonnainen loppuu. Työttömät taas saisivat olla rauhassa eläkeiän lähestyessä.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Ihmettelevä.
Vast: Tuli mieleeni
" ...yhteiskunnan maksaman tuen pienentämiseksi; työttömyyskorvaus kun on yleensä pienempi kuin eläke."

Tuota en tullut ajatelluksikaan... Aika ovelaa! Ei päästetä ihmisiä eläkkeelle vaan pannaan työttömyyskortistoon, jolloin yhteiskunnan maksamat tuet pienenevät sekä työttömyyskorvauksen aikana ansaitut elekekertymät pienenevät. Loppujen lopuksi tarkoitus ei olekaan saada ihmisiä pysymään pidempään työelämässä vaan saada heidät kortistoon. Miksei puhuta asioista oikeilla nimillä arvoisa toimitusjohtaja Piia-Noora Kauppi?
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Liian vanha
Pateettista retoriikkaa
"Työuria on pidennettävä alusta, KESKELTÄ ja lopusta" on yhtä kuin läimäytys påin pitkäaikastyöttöminen ja muiden "saneerattujen" kasvoja.
Jospa EK, hallitus ja muutkin puhumisen sijaan ryhtyisivät toimiiin, jotka antaisivat yli 300.000 työtä haluaville töitä, ennen kun avaisivat sanallisen arkkunsa. On täysin turha vaatia "pitempiä" työuria, kun ei edes pystytä tarjoamaan työtä niille jotka sitä haluavat.
Ja mitenköhän niitä uria pidennetään "keskeltä"? Poistamalla kesä- ja äitiyslomat? Kieltämällä sairauslomat, vai peräti kieltämällä lomautukset?
Kyllä sitä paasata osataan, mutta kuka saa jotakin aikaiseksi? Tuskin ainakaan EK ja kumppanit.

Lisää