Eduskunta

Valiokunnat alkavat työstää tartuntatautilain muutosta, joka antaa alueille lisää keinoja torjua koronaa

ARTTU LAITALA
Sosiaali- ja terveysvaliokunnan puheenjohtaja Markus Lohi sanoo, ettei lakiesitykseen suinkaan sisälly lasten erottamista vanhemmistaan pelkän koronaepäilyn takia.
Sosiaali- ja terveysvaliokunnan puheenjohtaja Markus Lohi sanoo, ettei lakiesitykseen suinkaan sisälly lasten erottamista vanhemmistaan pelkän koronaepäilyn takia.

Eduskunnan valiokunnat alkavat tällä viikolla paneutua tartuntatautilain muutokseen, joka antaisi alueille lisää toimivaltaa hillitä koronaviruksen leviämistä. Parhaimmassa tapauksessa laki voitaisiin saada eduskunnassa hyväksyttyä jo helmikuun puolivälissä.

Lakiesityksen mukaan kunta tai aluehallintovirasto voisi epidemian leviämisvaiheessa sulkea asiakkaiden käyttöön tarkoitettuja elinkeinotoiminnan tiloja sekä harrastus- ja huvitoiminnan tiloja.

Viranomainen voisi määrä suljettaviksi esimerkiksi alueen liikunta- ja urheilutilat, yleiset saunat, kylpylöiden allastilat, tanssipaikat, huvipuistot ja kauppakeskusten yleiset oleskelutilat. Sulkemispäätös olisi voimassa enintään kaksi viikkoa kerralla.

Pääsy kauppakeskusten kauppoihin on kuitenkin turvattava, eikä viranomaisten koronamääräyksiä noudattavia vähittäiskauppoja voisi sulkea.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kunnat ovat voineet jo tähän mennessä sulkea omia tilojaan, mutta nyt tulisi mahdolliseksi sulkea myös yksityisten yritysten ja yhdistysten sekä uskonnollisten yhdyskuntien tiloja. Ravintoloita nyt käsiteltävä lakimuutos ei koskisi, sillä niiden rajoituksista päätetään erikseen.

Junat ja bussit puolityhjiksi

Epidemian kiihtymisvaiheessa viranomainen voisi määrätä toiminnan järjestettäväksi siten, ettei tartuntoja edistäviä lähikontakteja asiakastiloissa pääsisi syntymään. Se voisi tapahtua esimerkiksi tilajärjestelyin tai asiakasmäärien porrastuksen avulla.

Joukkoliikenteessä matkustajamäärät voitaisiin Traficomin päätöksellä rajoittaa enintään puoleen matkustajien enimmäismäärästä.

Epidemian perustasolla hygieniatoimet, kuten mahdollisuus käsien puhdistamiseen ja tehostettu siivous, olisivat asiakastiloissa lain nojalla velvoittavia. Nyt ne ovat yleensä suosituksia.

Sosiaali- ja terveysministeriö voisi velvoittaa terveydenhuollon sekä asumispalvelun ja laitoshoídon yksiköitä lisäämään asiakaspaikkoja ja hoitamaan myös muita kuin niitä potilaita, joita tavanomaisesti yksikössä hoidetaan.

Tartuntatautilain nojalla tapahtuva eristäminen voisi tapahtua myös muualle kuin terveydenhuoltoyksikköön, kuten kotiin.

Elinkeinovapaus tarkasteluun

Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunta kuulee lakiesityksestä asiantuntijoita keskiviikkona. Perustuslakivaliokunta käsittelee torstaina ja perjantaina muun muassa esityksen suhdetta elinkeinovapauteen.

– Herkällä korvalla kuulemme sekä asiantuntijoiden että muiden valiokuntien näkemyksiä siitä, onko jotain muutettavaa, sanoo sosiaali- ja terveysvaliokunnan puheenjohtaja Markus Lohi (kesk).

Hän kertoo, että lakiesityksestä on ollut ihmisten keskuudessa liikkeelle myös paljon väärää tietoa.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

– Kuten, että lapset voitaisiin erottaa vanhemmistaan pelkän koronaepäilyn perusteella. Sen tyyppistä säännöstä ei olla missään tapauksessa tekemässä. Tässä vain täsmennetään eristämissäännöksiä niin, että se voidaan toteuttaa myös kotona tai jossain lastensuojelulaitoksessa.

Ei maskipakkoa

Lähetekeskustelussa oppositiosta ehdotettiin maskipakon lisäämistä käsiteltävänä olevaan lakimuutokseen. Lohi ei sitä kannata.

– Jos sellaista edes harkittaisiin, se vaatisi hyvin perinpohjaisen valmistelun, hän sanoo.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Aloita keskustelu tästä jutusta

Huomio! Turun Sanomien keskustelupalstan säännöt ovat uudistuneet. Tavoitteena on parantaa moderointia siten, että kommentit ehditään käsitellä nykyistä nopeammin. Uudistus ei vaikuta lehden mielipidesivun toimintaan. Tutustu uusiin käytäntöihin täällä.

Otsikko
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun. Tehdään yhdessä Turun Sanomien keskustelupalstasta paikka, jossa on mukava keskustella asiallisesti kiinnostavista aiheista.

Keskusteltavaksi avattavaista jutuista päättää Turun Sanomien toimitus. Kaikista jutuista ei voi keskustella. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea tai poistaa aiemmin avoinna olleen keskusteluketjun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme vahvasti oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Toisen ihmisen nimellä tai valheellisesti jonkun tahon edustajana esiintyminen on kiellettyä.

Kaikki viestit tarkastetaan ennen julkaisua. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja moderoidaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22 muun työn ohessa. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Verkkokeskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Viestien julkaisusta päättää toimitus oman harkintansa mukaan. Emme ehdi vastamaan yksittäisten kommenttien julkaisua tai julkaisematta jättämistä koskeviin tiedusteluihin.

Jos kommenttiketjuun on mielestäsi lipsahtanut sääntöjen vastainen tai muutoin epäasiallinen viesti, ilmoita asiattomasta viestistä keskustelussa. Toimitus päättää, onko ilmoitus aiheellinen.

Jos jutussa on virhe, kerro siitä suoraan toimitukselle, älä keskusteluketjussa. Saamme tiedon näin nopeammin ja voimme korjata virheen. Virheistä voit kertoa sähköpostitse osoitteeseen ts.verkkotoimitus@ts.fi.

Toimitus voi käyttää keskustelupalstalle tulleita viestejä esimerkiksi aihetta käsittelevän jatkojutun julkaisun yhteydessä.

Päivän aikana avautuneet keskustelut sulkeutuvat oletuksena klo 23. Toimitus voi avata paljon kommentteja keränneitä juttuja uudelleen keskusteltavaksi seuraavana päivänä.

Julkaistavaksi valittavien viestien on noudatettava seuraavia sääntöjä:

  • Lue juttu ja kommentoi vain sen aihetta. Älä yritä vaihtaa aihetta.
  • Älä kommentoi itse keskustelua tai toisten kommentteja. Muiden keskustelijoiden kirjoitustyyliä tai henkilöä käsitteleviä viestejä ei hyväksytä.
  • Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia, väkivaltaan tai muuhun laittomaan toimintaan yllyttäviä tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista.
  • Muista hyvät tavat, älä huuda, kiroile tai käytä epäkohteliaita nimityksiä. Älä ilakoi toisten vastoinkäymisillä tai pilkkaa ketään. Suhtaudu muihin keskustelijoihin kunnioittavasti. Ole kriittinen asiallisesti.
  • Varmista, että esittämäsi tiedot pitävät paikkansa. Älä jaa epämääräisiä huhuja tai perustelematonta mutuilua.
  • Viestisi kuuluu viedä keskustelua eteenpäin: Älä toista samaa asiaa, jonka joku muu on jo todennut. Älä jankuta tai kirjoita perustelemattomia negatiivisia heittoja.
  • Kirjoita napakasti, todella pitkä viesti saattaa jäädä julkaisematta.
  • Voit liittää kommenttiisi teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.​