Norja

15 kadonneen etsintä jatkui Norjan Gjerdrumissa maanvyöryn jäljiltä – useita rakennuksia sortui lähihistorian tuhoisimmassa maanvyöryssä

NORWEGIAN RESCUE SERVICE HANDOUT
Kuvassa näkyy keskelle asuinaluetta syntynyt, satojen metrin kokoinen kuoppa ja sortuneita taloja.
Kuvassa näkyy keskelle asuinaluetta syntynyt, satojen metrin kokoinen kuoppa ja sortuneita taloja.

Ainakin 15 ihmistä oli yhä kateissa keskiviikkona illalla Etelä-Norjassa tapahtuneessa maanvyöryssä, kertoi Norjan yleisradioyhtiö NRK.

Gjerdrumissa noin 30 kilometrin päässä pääkaupungista Oslosta alkoi varhain keskiviikkoaamuna maanvyöry, joka nielaisi useita rakennuksia.

Poliisin mukaan kadonneet voivat olla sortuneissa rakennuksissa, lomamatkalla tai onnistuneet pakenemaan.

Omakotitaloalueelle iskenyt maanvyöry on Norjan lähihistorian suurimpia.

– Tämä on katastrofi, sanoi paikalle matkustanut Norjan pääministeri Erna Solberg Norjan NRK:n mukaan.

"Tunsin massiivisia tärähdyksiä"

Kymmenen ihmistä loukkaantui ja kuljetettiin sairaalaan. Yksi heistä loukkaantui vakavasti.

Noin 700 ihmistä evakuoitiin poliisin mukaan alueelta.

Kello neljän aikaan aamulla paikallista aikaa alkanut maanvyöry jatkui yhä keskiviikkona iltapäivällä.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Helikopterikuvissa näkyi asuinalueen keskelle syntynyt laaja kuoppa, jonka reunoille ja pohjalla oli luisunut useita rakennuksia. Viranomaiset sanoivat NRK:lle kuopan olevan noin 700-metrinen.

Poliisin mukaan vyöryn alle jäi 18 osoitteen rakennukset, kertoi NRK. Osa rakennuksista oli jäänyt aivan kuopan reunalle.

Helikopterit lensivät keskiviikkona alueen yllä. Pelastustyöntekijät tarkkailivat taloja ilmasta käsin sortumavaaran takia.

– Tunsin kaksi massiivista tärähdystä, jotka kestivät jonkun aikaa. Luulin ensin, että ääni tuli lumien pudottamisesta, sanoi 68-vuotias Oeystein Gjerdrum NRK:lle Reutersin mukaan.

– Sitten sähköt katkesivat, ja naapuri tuli ovellemme sanomaan, että meidän täytyy poistua nopeasti. Herätin lapsenlapseni ja kehotin heitä pukeutumaan nopeasti.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (2)

Vanhimmat ensin
Vastaa
Pasi Lehmuspelto
hankala tilanne
Jyrkkä pinnanmuodostus ja huokosveden vähenevä suolapitoisuus aikoinaan mereen syntyneissä maakerroksissa ovat tyypillinen norjalainen ongelma, näin suuriin vaurioihin jouduttiin ennen useinkin, viime aikoina enää harvemmin. Ajan myötä vähenevä suolapitoisuus merestä nousseissa savikerroksissa synnyttää "kvikleraa", joka vähästäkin käsittelystä menettää lujuutensa.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Ilkka Reinne
Vast: hankala tilanne
Tästä jatkoon pioneerien suorittamilla jyrkänteen reunojen loiventamisella ja sen jälkeen helikopterista pellavaa ja nurmea odottamaan seuraavaa kevättä nopeuttamaan maa-aineksen sitoutumista.
Norjan öljyrahasto tasaamaan aiheutuneita menetyksiä!
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.