Talous

Etla: Vuosi 2021 merkitsee koronakriisin loppua, rokotteiden ansiosta Suomen talous herää kesään mennessä

Etla odottaa paljon koronarokotuksilta, jotka alkoivat Suomessa sunnuntaina. Heli Laaksonen rokotti ensimmäisten joukossa ylilääkäri Timo Suonsyrjän Uudessa lastensairaalassa Helsingissä.

Alkava vuosi 2021 merkitsee koronakriisin loppua, arvioi Elinkeinoelämän tutkimuslaitos Etla. Suomen talous herää kesään mennessä, jos koronarokotukset sujuvat odotetusti.

Etlan arvion mukaan ensi vuonna talouden laskusuhdanne päättyy ja toipuminen alkaa rokotteen sekä EU:n elpymisrahaston tuella.

Etlan tutkijoiden mukaan koronakriisin jälkeen talouspolitiikassa siirrytään elvytysvaiheesta sopeutukseen, mutta siirtymästä tuskin tulee poliittisesti helppo. Etlassa uskotaan, että hallitus ajoittaa sopeutukset edessä olevaan noususuhdanteeseen.

– Myös globaalisti talouskasvussa nähdään merkittävää kiihtymistä koronan helpotettua, mikä tukee kotimaista kasvua. Tosin rokotusten eritahtisuuden vuoksi alueelliset erot tulevat korostumaan, arvioi Etlan tutkimusjohtaja Tero Kuusi tiedotteessa.

Luotettavaksi koettu koronarokote on Etlan mukaan ratkaisevin tekijä talouden laskun pysäyttämisessä. Etlan tutkijat listaavat rokotteen kuluneen vuoden positiivisimmaksi uutiseksi.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Yhdysvaltain vallanvaihdos vakauttaa toimintaympäristöä

Eräänlaisena positiivisena uutisena voidaan nähdä myös Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin lähtö.

Etlan tutkijat odottavat, että ensi vuonna maailmantaloudessa myös Yhdysvaltain vallanvaihdos uudelle presidentille Joe Bidenille tuo yrityksille nykyistä vakaamman toimintaympäristön.

Lisäksi on odotettavissa Yhdysvaltain välien lämpenemistä EU:n ja muiden vanhojen liittolaisten kanssa. Brexitin jälkeinen Britannia voi jäädä EU:n ja Yhdysvaltojen liennytyspolitiikan puristuksiin.

Kun Yhdysvallat palaa Pariisin ilmastosopimukseen ja myös Kiina, Venäjä ja Japani ovat ilmaisseet omia ilmastotavoitteitaan, Etla odottaa vihreiden innovaatioiden buumia.

Suomen talouspudotus Euroopan pienimpien joukossa

Koko Euroopan talouden kannalta ratkaisevaa on, onnistuuko EU:n elpymisrahasto tukemaan talouskasvua Euroopassa.

Etlan toimitusjohtaja Aki Kangasharju muistuttaa tiedotteessa, että Suomessa pitkän aikavälin kasvupotentiaali on Suomessa vain puolentoista prosentin luokkaa.

– Ellei sitä saada nopeammaksi, edessämme on tuskallinen julkisen sektorin sopeutusohjelma.

Kaikkiaan Suomen talous selvisi Etlan mukaan koronavuodesta vähemmällä kuin pelättiin. Etlan ennusteryhmän mukaan Suomen talouspudotus oli kuluvana vuonna Euroopan pienimpien joukossa.

Teollisuus suoriutui odotuksia paremmin. Sähkö- ja elektroniikkateollisuuden tuotanto on pysynyt kasvussa. Koneiden ja laitteiden valmistus on pärjännyt eurooppalaisia verrokkeja paremmin.

Myös kuntien talous vahvistui. Verotulot kasvoivat edellisestä vuodesta, eivätkä menot koronaepidemian aikana kasvaneet juuri lainkaan. Tällä hetkellä vaikuttaa myös siltä, että hallituksen koronatuilla osaa kunnista ylikompensoitiin ja osaa alikompensoitiin.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti

Huomio! Turun Sanomien keskustelupalstan säännöt ovat uudistuneet. Tavoitteena on parantaa moderointia siten, että kommentit ehditään käsitellä nykyistä nopeammin. Uudistus ei vaikuta lehden mielipidesivun toimintaan. Tutustu uusiin käytäntöihin täällä.

Otsikko
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun. Tehdään yhdessä Turun Sanomien keskustelupalstasta paikka, jossa on mukava keskustella asiallisesti kiinnostavista aiheista.

Keskusteltavaksi avattavaista jutuista päättää Turun Sanomien toimitus. Kaikista jutuista ei voi keskustella. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea tai poistaa aiemmin avoinna olleen keskusteluketjun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme vahvasti oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Toisen ihmisen nimellä tai valheellisesti jonkun tahon edustajana esiintyminen on kiellettyä.

Kaikki viestit tarkastetaan ennen julkaisua. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja moderoidaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22 muun työn ohessa. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Verkkokeskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Viestien julkaisusta päättää toimitus oman harkintansa mukaan. Emme ehdi vastamaan yksittäisten kommenttien julkaisua tai julkaisematta jättämistä koskeviin tiedusteluihin.

Jos kommenttiketjuun on mielestäsi lipsahtanut sääntöjen vastainen tai muutoin epäasiallinen viesti, ilmoita asiattomasta viestistä keskustelussa. Toimitus päättää, onko ilmoitus aiheellinen.

Jos jutussa on virhe, kerro siitä suoraan toimitukselle, älä keskusteluketjussa. Saamme tiedon näin nopeammin ja voimme korjata virheen. Virheistä voit kertoa sähköpostitse osoitteeseen ts.verkkotoimitus@ts.fi.

Toimitus voi käyttää keskustelupalstalle tulleita viestejä esimerkiksi aihetta käsittelevän jatkojutun julkaisun yhteydessä.

Päivän aikana avautuneet keskustelut sulkeutuvat oletuksena klo 23. Toimitus voi avata paljon kommentteja keränneitä juttuja uudelleen keskusteltavaksi seuraavana päivänä.

Julkaistavaksi valittavien viestien on noudatettava seuraavia sääntöjä:

  • Lue juttu ja kommentoi vain sen aihetta. Älä yritä vaihtaa aihetta.
  • Älä kommentoi itse keskustelua tai toisten kommentteja. Muiden keskustelijoiden kirjoitustyyliä tai henkilöä käsitteleviä viestejä ei hyväksytä.
  • Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia, väkivaltaan tai muuhun laittomaan toimintaan yllyttäviä tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista.
  • Muista hyvät tavat, älä huuda, kiroile tai käytä epäkohteliaita nimityksiä. Älä ilakoi toisten vastoinkäymisillä tai pilkkaa ketään. Suhtaudu muihin keskustelijoihin kunnioittavasti. Ole kriittinen asiallisesti.
  • Varmista, että esittämäsi tiedot pitävät paikkansa. Älä jaa epämääräisiä huhuja tai perustelematonta mutuilua.
  • Viestisi kuuluu viedä keskustelua eteenpäin: Älä toista samaa asiaa, jonka joku muu on jo todennut. Älä jankuta tai kirjoita perustelemattomia negatiivisia heittoja.
  • Kirjoita napakasti, todella pitkä viesti saattaa jäädä julkaisematta.
  • Voit liittää kommenttiisi teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.​

Aiemmat viestit (5)

Vanhimmat ensin
Vastaa
Muumimamma
Tai sitten ei?
Jo on Etlalta ennuste,vai oliko peräti lupaus?Pikkusen taitaa olla liiottelun makua.No,eipä tarvii palkansaajien murehtia,että jo sovittuja palkankorotuksia peruttaisiin,kun taloudella alkaa menemään todella hyvin.Etlahan on aina oikessa?
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Mankala
Vast: Tai sitten ei?
Miksi tässä taloustilanteessa palkankorotukset pitäisi perua?
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Muumimamma
Vast: Tai sitten ei?
Ei pidä,mutta Teknologiateollisuuden Minna Helle niin ehdotti muutamia kuukausia sitten.Kun teollisuudella menee niin huonosti.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
No oikeasti
Tämän ennusteen Etla joutuu kyllä vielä korjaamaan. Ei tule onnistumaan.

Vast: No oikeasti
Oivo on laskutikullaan päätynyt toisenlaiseen arvioon: maailmanloppu tulee, jos EU:n elvytyspaketti otetaan käyttöön.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.