Ravintolat

”Meillä on mahdollisuus, jos selviämme talven yli”

Taco-ravintolan ulkopöydät jäivät lumimyrskyn alle New Yorkissa 17. joulukuuta. Lunta tuli yhdessä yössä jopa puoli metriä.
Taco-ravintolan ulkopöydät jäivät lumimyrskyn alle New Yorkissa 17. joulukuuta. Lunta tuli yhdessä yössä jopa puoli metriä.

Kun Yhdysvaltain osavaltioiden hallinnot ovat rajoittaneet sisätiloissa kokoontumista, ulkoilmatoimintoihin panostamisesta on tullut uusi hätävaraliiketoimi monelle yrittäjälle. Terassit, telttakatokset ja muovikuplat ovat olleet kovassa huudossa.

Uusista ulkoilma-alueista ehti kesällä muodostua turvasatamia kaupunkilaisille. Ulkoilmatoiminnoista tuli myös elinehto monelle yritykselle kuukausien pituisten sulkujen jälkeen. Suurkaupungissa on ruokailtu 10–15 asteen ulkolämpötiloissa.

Kun ilmat alkoivat tällä viikolla kylmetä lähelle pakkaslukemia ja ihmiset vetäytyivät takaisin sisätiloihin, osa yrityksistä jäi pulaan. Monet taistelevat selvitäkseen taloudellisesti. Syynä on koronan päälle huono sääonni.

– Sää on nyt kaikki kaikessa, sanoo Sara Ruiz, New York Cityn East Villagessa sijaitsevan meksikolaisen Rosie’s -ravintolan toimitusjohtaja

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

– Jos on todella kylmä, sen huomaa saman tien pöytävarauksissa ja kaduilla. Ihmiset eivät vietä ulkona niin paljon aikaa, Ruiz kertoo Reutersille.

Pandemia on surmannut Yhdysvalloissa noin 320 000 ihmistä. Joidenkin osavaltioiden terveydenhuolto on pahasti rasittunut koronatilanteen vuoksi.

Talvikeli on liikaa terassikävijöille

Rosie’s avautui koronatauon jälkeen uudelleen kesäkuussa, kun kaikki ruokailu sisätiloissa oli vielä kielletty. Ruiz kertoo, että ravintola laajensi ulkoterassinsa 80-paikkaiseksi eli kapasiteetiltaan yhtä suureksi kuin aikana ennen koronaa. Asiakkaat palasivat, ja tienestit olivat jälleen hetkeksi taatut. Lomautetut työntekijät pystyttiin ottamaan takaisin.

Lämpötilojen alennuttua viime päivinä jopa nollan tuntumaan liiketoiminta pysähtyi jälleen.

"Jos asiakkailla ei ole mukavat oltavat, jos on liian kylmää tai tuulista, he eivät yksinkertaisesti viihdy ravintolassa."

Sara Ruiz

Rosie’s -ravintolan toimitusjohtaja

Sisätilaruokailu sallittiin syyskuun lopulla New York Cityssä hetkeksi 25 prosentin kapasiteetilla, mutta kielto tuli uudelleen voimaan viime viikolla.

Houkutellakseen asiakkaita Rosie’s osti lämpölamppuja, joiden käynnissä pitäminen maksaa ravintolalle 400 dollaria (noin 330 euroa) päivässä. Ravintola tarjosi myös ilmaisia lämpimiä juomia ja myi Meksiko-aiheisia peittoja. Uudet lisukkeet eivät Ruizin mukaan ole riittäneet normaalin kassavirran ylläpitämiseksi.

– Jos asiakkailla ei ole mukavat oltavat, jos on liian kylmää tai tuulista, he eivät yksinkertaisesti viihdy ravintolassa, Ruiz sanoo.

Onko kuukauden päästä enää mitään?

Toinen yrittäjä Jimmy Trahanas omistaa Golden Reef Diner -nimisen ravintolan New York Cityn lähiössä Long Islandilla. Hänkin osti lämpölamppuja ja massiivisen eristetyn teltan asiakkaille lämmikkeeksi. Laitteiden ylläpito maksaa noin 15 000 dollaria (12 300 euroa) kuussa. Trahanas on huolissaan, etteivät hänen yrityksensä pitää asiakkaat tyytyväisinä riitä yli kylmän kauden.

– En tiedä selviämmekö talvesta, Trahanas kertoo.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Trahanas, 67, on työskennellyt New Yorkissa ravintola-alalla siitä lähtien, kun muutti maahan Kreikasta 16-vuotiaana.

Alan toimintaa on kartoittanut kyselyllä National Restaurant, kansallinen ravintolayhdistys, joka edustaa yli puolta miljoonaa ravintolayritystä Yhdysvalloissa. Alle puolet ravintolan omistajista kertoo tarjoavansa tällä hetkellä ulkoruokailumahdollisuuksia. Elokuussa samaan kyselyyn vastasi myöntävästi liki 70 prosenttia.

Vastaajista 37 prosenttia arvelee, ettei usko olevansa liiketoiminnassa enää kuuden kuukauden päästä ilman liittovaltion hallituksen apupakettia. Jotkut ravintoloitsijat uskovat, että apupaketti voi tulla liian myöhään monille yrityksille.

– Meillä on mahdollisuus, jos selviämme talven yli, Trahanas toteaa.

– Jos emme selviä talven yli, tulemme näkemään paljon nurin meneviä paikkoja.

Ravintolatyöntekijät protestoivat tuoreeltaan uusia pandemiarajoituksia vastaan New Yorkin Times Squarella 15. joulukuuta. Yrittäjät varoittivat, etteivät he selviä ilman osavaltion tai liittovaltion tukea.
Ravintolatyöntekijät protestoivat tuoreeltaan uusia pandemiarajoituksia vastaan New Yorkin Times Squarella 15. joulukuuta. Yrittäjät varoittivat, etteivät he selviä ilman osavaltion tai liittovaltion tukea.
Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Aloita keskustelu tästä jutusta

Huomio! Turun Sanomien keskustelupalstan säännöt ovat uudistuneet. Tavoitteena on parantaa moderointia siten, että kommentit ehditään käsitellä nykyistä nopeammin. Uudistus ei vaikuta lehden mielipidesivun toimintaan. Tutustu uusiin käytäntöihin täällä.

Otsikko
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun. Tehdään yhdessä Turun Sanomien keskustelupalstasta paikka, jossa on mukava keskustella asiallisesti kiinnostavista aiheista.

Keskusteltavaksi avattavaista jutuista päättää Turun Sanomien toimitus. Kaikista jutuista ei voi keskustella. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea tai poistaa aiemmin avoinna olleen keskusteluketjun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme vahvasti oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Toisen ihmisen nimellä tai valheellisesti jonkun tahon edustajana esiintyminen on kiellettyä.

Kaikki viestit tarkastetaan ennen julkaisua. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja moderoidaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22 muun työn ohessa. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Verkkokeskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Viestien julkaisusta päättää toimitus oman harkintansa mukaan. Emme ehdi vastamaan yksittäisten kommenttien julkaisua tai julkaisematta jättämistä koskeviin tiedusteluihin.

Jos kommenttiketjuun on mielestäsi lipsahtanut sääntöjen vastainen tai muutoin epäasiallinen viesti, ilmoita asiattomasta viestistä keskustelussa. Toimitus päättää, onko ilmoitus aiheellinen.

Jos jutussa on virhe, kerro siitä suoraan toimitukselle, älä keskusteluketjussa. Saamme tiedon näin nopeammin ja voimme korjata virheen. Virheistä voit kertoa sähköpostitse osoitteeseen ts.verkkotoimitus@ts.fi.

Toimitus voi käyttää keskustelupalstalle tulleita viestejä esimerkiksi aihetta käsittelevän jatkojutun julkaisun yhteydessä.

Päivän aikana avautuneet keskustelut sulkeutuvat oletuksena klo 23. Toimitus voi avata paljon kommentteja keränneitä juttuja uudelleen keskusteltavaksi seuraavana päivänä.

Julkaistavaksi valittavien viestien on noudatettava seuraavia sääntöjä:

  • Lue juttu ja kommentoi vain sen aihetta. Älä yritä vaihtaa aihetta.
  • Älä kommentoi itse keskustelua tai toisten kommentteja. Muiden keskustelijoiden kirjoitustyyliä tai henkilöä käsitteleviä viestejä ei hyväksytä.
  • Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia, väkivaltaan tai muuhun laittomaan toimintaan yllyttäviä tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista.
  • Muista hyvät tavat, älä huuda, kiroile tai käytä epäkohteliaita nimityksiä. Älä ilakoi toisten vastoinkäymisillä tai pilkkaa ketään. Suhtaudu muihin keskustelijoihin kunnioittavasti. Ole kriittinen asiallisesti.
  • Varmista, että esittämäsi tiedot pitävät paikkansa. Älä jaa epämääräisiä huhuja tai perustelematonta mutuilua.
  • Viestisi kuuluu viedä keskustelua eteenpäin: Älä toista samaa asiaa, jonka joku muu on jo todennut. Älä jankuta tai kirjoita perustelemattomia negatiivisia heittoja.
  • Kirjoita napakasti, todella pitkä viesti saattaa jäädä julkaisematta.
  • Voit liittää kommenttiisi teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.​