Oikeusasiamies

Lukea tai poliisia ei ole syytä epäillä velvollisuuksien laiminlyönnistä

Suteen liittyvän kantelun jättivät keskustan kansanedustajat Hannu Hoskonen (kuvassa) ja Tuomas Kettunen. Hoskonen on eduskunnan ympäristövaliokunnan puheenjohtaja.

Kahden kansanedustajan tekemä susikantelu ei johda toimenpiteisiin.

Eduskunnan apulaisoikeusasiamies Maija Sakslin ei löytänyt kantelun perusteella aihetta epäillä viranomaisten laiminlyöneen velvollisuuksiaan tai toimineen lainvastaisesti.

Hannu Hoskosen (kesk) ja Tuomas Kettusen (kesk) jättämä kantelu koski laajasti Suomessa harjoitettavaa susipolitiikkaa sekä muun muassa riistahallintoa, Luonnonvarakeskusta (Luke) ja poliisia.

Kantelu oli jätetty apulaisoikeusasiamiehelle noin vuosi sitten.

Kuluvan joulukuun alussa Hoskonen ja Kettunen kertoivat Suomenmaan mukaan jättäneensä aiheesta uuden kantelun. Lehden mukaan siinä vedottiin oikeusasiamiehen puuttumista susitilanteeseen välittömästi.

Sakslinin viime viikolla antaman vastauksen mukaan kyse oli kuitenkin uuden kantelun sijaan alkuperäiseen kanteluun tehdyistä lisäkirjeistä.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kantelussa vaadittiin välittömiä tappolupia

Kansanedustajien mukaan viranomaiset eivät ole ryhtyneet riittäviin toimenpiteisiin, joilla ihmisiä turvattaisiin susien aiheuttamalta uhalta.

Kantelussa väitettiin, että Suomessa on ollut useita tilanteita, joissa lapsia on ollut välittömässä hengenvaarassa. Viranomaiset eivät kuitenkaan ole kantelijoiden mukaan puuttuneet tapauksiin tarpeeksi tehokkaasti tai lainkaan.

Suomenmaan mukaan Hoskonen väittää susien liikkuvan pelotta jopa kaupungeissa asutuksen keskellä.

– Suurella rahalla vartioidaan susien turvallista liikkumista maaseutukunnissa, mutta pienten lasten koulutie ei tunnu kiinnostavan viranomaisia juurikaan, hän toteaa lehdelle lähettämässään tiedotteessa.

Kantelussa vaadittiin välittömiä lupia pihapiireissä liikkuvien susien tappamiseksi. Nykyinen poliisin toiminta vaaraa aiheuttavan suden lopettamiseksi ei kantelijoiden mukaan tarjoa nopeaa apua.

Väitteitä, mutta ei konkreettisia tapauksia

Oikeusasiamies huomauttaa vastauksessaan suurpetoja koskevasta poliisin toimintaohjeesta, joka on tullut voimaan joulukuun alussa.

Lisäksi vastauksessa kerrataan esimerkiksi riistahallinnon roolia ja toimintaohjeita sekä viitataan suden kannanhoidollista metsästystä suunnittelevaan maa- ja metsätalousministeriön hankkeeseen.

– Edellä esitetyn perusteella kirjoituksenne eivät ole antaneet minulle aihetta enempiin toimenpiteisiin, Sakslin toteaa.

Kolme viikkoa sitten lähettämässään lisäkirjeessä Hoskonen ja Kettunen olivat arvostelleet vielä erityisesti poliisia ja Suomen riistakeskusta riittämättömistä toimista susivaaratilanteissa.

Mukana ei kuitenkaan ollut yhtään konkreettista tapausta, joissa he olisivat väittäneet viranomaisten menetelleen lainvastaisesti tai laiminlyöneen velvollisuuksiaan. Niinpä oikeusasiamies ei voinut selvittää asiaa enempää.

"Luke peittelee totuutta"

Hoskonen ja Kettunen väittävät kantelussaan, että virallinen suden kanta-arvio ei vastaa todellisuutta. Arviosta vastaa Luke.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Sen mukaan Suomen susikannan koko oli viime maaliskuussa alle 250 yksilöä. Hoskonen on väittänyt muun muassa eduskunnan istuntosalissa, että todellinen luku olisi jopa nelinkertainen ja että Luke vääristelisi arviota tarkoituksella.

– Luke peittelee totuutta kuin kruununjalokiveä, hän sanoi suden kannanhoidollista metsästystä vaativan kansalaisaloitteen lähetekeskustelussa marraskuussa.

Paljon virallista arviota suurempi susikanta selittyisi Hoskosen mukaan muun muassa sillä, että Suomessa olisi ainakin 16 laitonta susikasvattamoa (Suomenmaa 11.12.2019). Kantelussa viranomaisia vaaditaan selvittämään laitonta koirasusitoimintaa ja kanta-arvioiden tekemistä lumijälkilaskennalla yhdessä metsästäjien kanssa.

Oikeusasiamies ei puutu politiikkaan

Oikeusasiamies kertaa vastauksessaan maa- ja metsätalousministeriön sekä Luken lainsäädännössä määrättyjä tehtäviä susiasioissa. Lisäksi vastauksessa viitataan avoimeen aineistoon, jossa selvitetään suden kannanarvioinnissa käytettyä tieteellistä menetelmää.

Sakslin huomauttaa, ettei oikeusasiamiehellä ole toimivaltaa puuttua Luken käyttämään menetelmään eikä arvioida kanta-arvion oikeellisuutta.

– Katson, että asiassa ei ole aihetta epäillä suden kanta-arvion laadinnassa sellaista menettelyä, johon oikeusasiamiehen laillisuusvalvojana tulisi puuttua, hän vastaa kansanedustajille.

Lisäksi Sakslin viittaa viranomaisten tehtäviin ja noudatettuun käytäntöön, jossa luonnossa tavattavat koirasudet poistetaan. Vastauksessa huomautetaan myös, ettei oikeusasiamiehellä ole oikeutta tutkia yksityishenkilöiden toimintaa.

– Siltä osin kuin asiassa on kysymys Suomessa harjoitetun susipolitiikan sisällöstä, oikeusasiamies laillisuusvalvojana ei voi puuttua siihen.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti

Huomio! Turun Sanomien keskustelupalstan säännöt ovat uudistuneet. Tavoitteena on parantaa moderointia siten, että kommentit ehditään käsitellä nykyistä nopeammin. Uudistus ei vaikuta lehden mielipidesivun toimintaan. Tutustu uusiin käytäntöihin täällä.

Otsikko
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun. Tehdään yhdessä Turun Sanomien keskustelupalstasta paikka, jossa on mukava keskustella asiallisesti kiinnostavista aiheista.

Keskusteltavaksi avattavaista jutuista päättää Turun Sanomien toimitus. Kaikista jutuista ei voi keskustella. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea tai poistaa aiemmin avoinna olleen keskusteluketjun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme vahvasti oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Toisen ihmisen nimellä tai valheellisesti jonkun tahon edustajana esiintyminen on kiellettyä.

Kaikki viestit tarkastetaan ennen julkaisua. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja moderoidaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22 muun työn ohessa. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Verkkokeskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Viestien julkaisusta päättää toimitus oman harkintansa mukaan. Emme ehdi vastamaan yksittäisten kommenttien julkaisua tai julkaisematta jättämistä koskeviin tiedusteluihin.

Jos kommenttiketjuun on mielestäsi lipsahtanut sääntöjen vastainen tai muutoin epäasiallinen viesti, ilmoita asiattomasta viestistä keskustelussa. Toimitus päättää, onko ilmoitus aiheellinen.

Jos jutussa on virhe, kerro siitä suoraan toimitukselle, älä keskusteluketjussa. Saamme tiedon näin nopeammin ja voimme korjata virheen. Virheistä voit kertoa sähköpostitse osoitteeseen ts.verkkotoimitus@ts.fi.

Toimitus voi käyttää keskustelupalstalle tulleita viestejä esimerkiksi aihetta käsittelevän jatkojutun julkaisun yhteydessä.

Päivän aikana avautuneet keskustelut sulkeutuvat oletuksena klo 23. Toimitus voi avata paljon kommentteja keränneitä juttuja uudelleen keskusteltavaksi seuraavana päivänä.

Julkaistavaksi valittavien viestien on noudatettava seuraavia sääntöjä:

  • Lue juttu ja kommentoi vain sen aihetta. Älä yritä vaihtaa aihetta.
  • Älä kommentoi itse keskustelua tai toisten kommentteja. Muiden keskustelijoiden kirjoitustyyliä tai henkilöä käsitteleviä viestejä ei hyväksytä.
  • Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia, väkivaltaan tai muuhun laittomaan toimintaan yllyttäviä tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista.
  • Muista hyvät tavat, älä huuda, kiroile tai käytä epäkohteliaita nimityksiä. Älä ilakoi toisten vastoinkäymisillä tai pilkkaa ketään. Suhtaudu muihin keskustelijoihin kunnioittavasti. Ole kriittinen asiallisesti.
  • Varmista, että esittämäsi tiedot pitävät paikkansa. Älä jaa epämääräisiä huhuja tai perustelematonta mutuilua.
  • Viestisi kuuluu viedä keskustelua eteenpäin: Älä toista samaa asiaa, jonka joku muu on jo todennut. Älä jankuta tai kirjoita perustelemattomia negatiivisia heittoja.
  • Kirjoita napakasti, todella pitkä viesti saattaa jäädä julkaisematta.
  • Voit liittää kommenttiisi teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.​

Aiemmat viestit (6)

Vanhimmat ensin
Vastaa
Konsta
Onneksi susilla on puolestapuhujiakin
Entisenä maalaispoikana ja nykyisenä kaupunkilaisena minä pidän susia niin viisaina eläiminä, että ne eivät yleensä puutu ihmisen eläimiin, mutta tappavat luonnon riistaa syödäkseen kuten metsästäjäkin tekee. Taannoisessa Alfin listassa susi ei ollut tappanut yhtään ihmistä. Ainakin kuusi kertaa yleisempi karhuki vain yhden. Listassaa ei ollut lukemaa ihmisen surmaamista ihmisistä samana aikana, luku lienee miljoonissa.

Tottakai sudet joskus öisin ihmisten nukkuessa tulevat lähellekin asutusta täällä Varsinais-Suomessa, niinhän niiden ruokakin tekee. Tottakai joku nuori yksilö voi erehtyä lampaidenkin kimppuun, mutta alfayksilöt tietävät ettei se kannata.
Meillä oli aina marja- ja sienireissuilla oma "kotisusi" mukana irralaan metsässä. Kertaakaan "hän" ei eksynyt kauaksi porukasta, eikä minun tarvinnut susia pelätä. Jos "hän" olisi suden ruuaksi joutunut, sehän olisi ollut vain luonnon kiertokulkua.

Monissa maissa ihmisiäkin kuolee erilaisten otusten takia ja saaliia, mutta susien ruokalistalla ei taida ihminen vielä olla.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin

Huomio! Turun Sanomien keskustelupalstan säännöt ovat uudistuneet. Tavoitteena on parantaa moderointia siten, että kommentit ehditään käsitellä nykyistä nopeammin. Uudistus ei vaikuta lehden mielipidesivun toimintaan. Tutustu uusiin käytäntöihin täällä.

Otsikko
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun. Tehdään yhdessä Turun Sanomien keskustelupalstasta paikka, jossa on mukava keskustella asiallisesti kiinnostavista aiheista.

Keskusteltavaksi avattavaista jutuista päättää Turun Sanomien toimitus. Kaikista jutuista ei voi keskustella. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea tai poistaa aiemmin avoinna olleen keskusteluketjun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme vahvasti oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Toisen ihmisen nimellä tai valheellisesti jonkun tahon edustajana esiintyminen on kiellettyä.

Kaikki viestit tarkastetaan ennen julkaisua. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja moderoidaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22 muun työn ohessa. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Verkkokeskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Viestien julkaisusta päättää toimitus oman harkintansa mukaan. Emme ehdi vastamaan yksittäisten kommenttien julkaisua tai julkaisematta jättämistä koskeviin tiedusteluihin.

Jos kommenttiketjuun on mielestäsi lipsahtanut sääntöjen vastainen tai muutoin epäasiallinen viesti, ilmoita asiattomasta viestistä keskustelussa. Toimitus päättää, onko ilmoitus aiheellinen.

Jos jutussa on virhe, kerro siitä suoraan toimitukselle, älä keskusteluketjussa. Saamme tiedon näin nopeammin ja voimme korjata virheen. Virheistä voit kertoa sähköpostitse osoitteeseen ts.verkkotoimitus@ts.fi.

Toimitus voi käyttää keskustelupalstalle tulleita viestejä esimerkiksi aihetta käsittelevän jatkojutun julkaisun yhteydessä.

Päivän aikana avautuneet keskustelut sulkeutuvat oletuksena klo 23. Toimitus voi avata paljon kommentteja keränneitä juttuja uudelleen keskusteltavaksi seuraavana päivänä.

Julkaistavaksi valittavien viestien on noudatettava seuraavia sääntöjä:

  • Lue juttu ja kommentoi vain sen aihetta. Älä yritä vaihtaa aihetta.
  • Älä kommentoi itse keskustelua tai toisten kommentteja. Muiden keskustelijoiden kirjoitustyyliä tai henkilöä käsitteleviä viestejä ei hyväksytä.
  • Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia, väkivaltaan tai muuhun laittomaan toimintaan yllyttäviä tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista.
  • Muista hyvät tavat, älä huuda, kiroile tai käytä epäkohteliaita nimityksiä. Älä ilakoi toisten vastoinkäymisillä tai pilkkaa ketään. Suhtaudu muihin keskustelijoihin kunnioittavasti. Ole kriittinen asiallisesti.
  • Varmista, että esittämäsi tiedot pitävät paikkansa. Älä jaa epämääräisiä huhuja tai perustelematonta mutuilua.
  • Viestisi kuuluu viedä keskustelua eteenpäin: Älä toista samaa asiaa, jonka joku muu on jo todennut. Älä jankuta tai kirjoita perustelemattomia negatiivisia heittoja.
  • Kirjoita napakasti, todella pitkä viesti saattaa jäädä julkaisematta.
  • Voit liittää kommenttiisi teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.​
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä
Ilmoitus näkyy vain keskusteluiden moderaattoreille, eikä sitä tulla julkaisemaan.

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Humanisti
Kepun vaalikysymys
Keskustan kannatus on vähentynyt ja nyt tuntuu, että susista yritetään tehdä maalla asuvia pelotellen vaalien ydinkysymys. Ihmettelin, kun yhtäkkiä tuttavani alkoi puhua , miten kaupunkilaiset ja vihervasemmisto varjelee susia maalaisten kustannuksella.
Täällä Länsi-Suomessa susien lisääntyminen johtuu suuresta kauriskannasta. Sudet ja ilvekset ovat kaurismäärän luonnollisia verottajia. Valitettavasti sudet eivät uskalla tulla minun vihannespalstalleni, jossa kauriit vievät hellästi hoivaamani vihannekset ja kukat.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin

Huomio! Turun Sanomien keskustelupalstan säännöt ovat uudistuneet. Tavoitteena on parantaa moderointia siten, että kommentit ehditään käsitellä nykyistä nopeammin. Uudistus ei vaikuta lehden mielipidesivun toimintaan. Tutustu uusiin käytäntöihin täällä.

Otsikko
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun. Tehdään yhdessä Turun Sanomien keskustelupalstasta paikka, jossa on mukava keskustella asiallisesti kiinnostavista aiheista.

Keskusteltavaksi avattavaista jutuista päättää Turun Sanomien toimitus. Kaikista jutuista ei voi keskustella. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea tai poistaa aiemmin avoinna olleen keskusteluketjun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme vahvasti oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Toisen ihmisen nimellä tai valheellisesti jonkun tahon edustajana esiintyminen on kiellettyä.

Kaikki viestit tarkastetaan ennen julkaisua. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja moderoidaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22 muun työn ohessa. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Verkkokeskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Viestien julkaisusta päättää toimitus oman harkintansa mukaan. Emme ehdi vastamaan yksittäisten kommenttien julkaisua tai julkaisematta jättämistä koskeviin tiedusteluihin.

Jos kommenttiketjuun on mielestäsi lipsahtanut sääntöjen vastainen tai muutoin epäasiallinen viesti, ilmoita asiattomasta viestistä keskustelussa. Toimitus päättää, onko ilmoitus aiheellinen.

Jos jutussa on virhe, kerro siitä suoraan toimitukselle, älä keskusteluketjussa. Saamme tiedon näin nopeammin ja voimme korjata virheen. Virheistä voit kertoa sähköpostitse osoitteeseen ts.verkkotoimitus@ts.fi.

Toimitus voi käyttää keskustelupalstalle tulleita viestejä esimerkiksi aihetta käsittelevän jatkojutun julkaisun yhteydessä.

Päivän aikana avautuneet keskustelut sulkeutuvat oletuksena klo 23. Toimitus voi avata paljon kommentteja keränneitä juttuja uudelleen keskusteltavaksi seuraavana päivänä.

Julkaistavaksi valittavien viestien on noudatettava seuraavia sääntöjä:

  • Lue juttu ja kommentoi vain sen aihetta. Älä yritä vaihtaa aihetta.
  • Älä kommentoi itse keskustelua tai toisten kommentteja. Muiden keskustelijoiden kirjoitustyyliä tai henkilöä käsitteleviä viestejä ei hyväksytä.
  • Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia, väkivaltaan tai muuhun laittomaan toimintaan yllyttäviä tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista.
  • Muista hyvät tavat, älä huuda, kiroile tai käytä epäkohteliaita nimityksiä. Älä ilakoi toisten vastoinkäymisillä tai pilkkaa ketään. Suhtaudu muihin keskustelijoihin kunnioittavasti. Ole kriittinen asiallisesti.
  • Varmista, että esittämäsi tiedot pitävät paikkansa. Älä jaa epämääräisiä huhuja tai perustelematonta mutuilua.
  • Viestisi kuuluu viedä keskustelua eteenpäin: Älä toista samaa asiaa, jonka joku muu on jo todennut. Älä jankuta tai kirjoita perustelemattomia negatiivisia heittoja.
  • Kirjoita napakasti, todella pitkä viesti saattaa jäädä julkaisematta.
  • Voit liittää kommenttiisi teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.​
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä
Ilmoitus näkyy vain keskusteluiden moderaattoreille, eikä sitä tulla julkaisemaan.

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Nimimerkki
Luonnonvihaaja numero yksi, kepu
"Hoskonen on väittänyt muun muassa eduskunnan istuntosalissa, että todellinen luku olisi jopa nelinkertainen ja että Luke vääristelisi arviota tarkoituksella."

Huh huh. Ja tämä jannu on ympäristövaliokunnan puheenjohtaja...

Mankala
Vast: Luonnonvihaaja numero yksi, kepu
Osoittaa kuinka vihamielisesti tässä maassa ympäristönsuojeluun suhtaudutaan.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä
Ilmoitus näkyy vain keskusteluiden moderaattoreille, eikä sitä tulla julkaisemaan.

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Koba
Vast: Luonnonvihaaja numero yksi, kepu
Olisiko vaikutusta epäilyyn sillä kuinka kävi liito-orava arvioissa.Meille kerrottin virallisena arviomna maassamme olevan 30000 yksilä liito-oravia.Lopulta saatiin virallinen laskenta akaiseksi jossa laskettiin vain sukukypsät naaraat,jotka pystyttiin varmimmin laskemaan.Tuolos oli että sukukypsiä liito-orava naaraita on massamme laskennan aikana 154000 yksilää.Ja kun lisätään tuon perusteellakoiraat ja pennut niin todellinen luku oli n.4000000 yksilöä.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä
Ilmoitus näkyy vain keskusteluiden moderaattoreille, eikä sitä tulla julkaisemaan.

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Mankala
Vast: Luonnonvihaaja numero yksi, kepu
Koba: v. 2006 liito-orava naaraita arvioitiin olevan Suomessa 143000. V. 2016 esitettiin, että tuo arvio oli selvästi, jopa viisinkertaisesti ylimitoitettu. Nyt väität, että koko kannan koko olisi ollut joskus 4 milj. Puuta heinää siis. Ja mitä tekemistä liito-oravilla on susien kanssa?