Koronavirus

Rokotteet tepsivät myös koronan uusiin mutaatioihin – Tulevaisuudessa virus voi onnistua väistämään rokotetta, mutta rokotteiden muuttaminen on tutkijan mukaan helppoa

Koronarokotteet "opettavat" immuunijärjestelmälle useita keinoja hyökätä koronavirusta vastaan. Arkistokuva.

Koronavirusrokotteet suojaavat tutkijoiden mukaan myös koronaviruksen uusilta mutaatioilta.

Britanniassa leviävä koronaviruksen uusi tyyppi on aiheuttanut laajaa huolta rokotteiden toimivuudesta mutaatioihin. Lukuisat maat Suomi mukaan lukien ovat katkaisseet lentoliikenteen Britanniasta.

Uusi virustyyppi tarttuu Britannian viranomaisten mukaan ihmisestä toiseen peräti 70 prosenttia tehokkaammin kuin aiemmat virusmuodot.

Siitä huolimatta, että uusi mutaatio näyttää tarttuvan paljon aiempia nopeammin, sen aiheuttama tauti ei ole ärhäkämpi tai vaarallisempi.

Uutta viruskantaa tutkiva Cambridgen yliopiston professori Ravi Gupta sanoo, että kaikki kolme johtavaa koronarokotetta – Pfizerin ja Biontechin, Modernan sekä AstraZenecan ja Oxfordin yliopiston kehittämät – tehoavat myös Britanniassa leviävää koronamuunnoista vastaan.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Rokotteet "opettavat" immuunijärjestelmän hyökkäämään virusta vastaan usealla tavalla, joten yksittäiset mutaatiot eivät vie rokotteiden tehoa.

– Huoleen on aihetta sitten, jos tulee useita päällekkäisiä mutaatioita, Gupta totesi BBC:lle.

Virus voi väistää rokotteet tulevaisuudessa

Koronavirus kykenee Guptan mukaan todennäköisesti muuntumaan ajan kanssa sellaisiin virustyyppeihin, että sen onnistuisi lopulta levitä rokotettuihin ihmisiin.

Lyhyellä aikavälillä tällaista ei hänen mukaansa ole luvassa.

– Muunnos ei vaikuta rokotteiden tehokkuuteen pandemian lopettamisessa, Gupta sanoo.

Jos tulevaisuudessa päädyttäisiin tilanteeseen, jossa koronaviruksen mutaatiot kykenisivät tarttumaan rokotettuihin ihmisiin, rokotteita pitäisi päivittää säännöllisesti.

Guptan mukaan se on onneksi helppoa.

Vastaava tilanne on jatkunut vuosikausia influenssarokotteiden kanssa.

Niistä tehdään joka vuosi uudet versiot, jotka toimivat influenssaviruksen uusia mutaatioita vastaan.

Tehokkaampi piikkiproteiini

Britanniassa havaitussa koronaviruksen uudessa tyypissä on useita eri muunnoksia, mutta tärkein niistä näyttää olevan mutaatio viruksen niin sanotussa piikkiproteiiinissa.

Koronavirus käyttää piikkiproteiinia siihen, että se kiinnittyy ihmisen soluihin.

Uuden muunnoksen piikkiproteiini on ilmeisesti tehokkaampi tunkeutumaan ihmisen solukkoon.

Koronavirus

Uusi mutaatio

Britanniassa leviävä koronaviruksen uusi mutaatio tarttuu maan viranomaisten mukaan 70 prosenttia aiempia virustyyppejä tehokkaammin.

Virus ei aiheuta vaarallisempaa tautia.

Uusi mutaatio havaittiin ensi kertaa syyskuussa.

Viime viikkoina yli kaksi kolmasosaa Lontoossa todetuista koronatartunnoista on ollut uuden virustyypin aiheuttamia.

Useat maat ovat keskeyttäneet lennot Britanniasta.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti

Huomio! Turun Sanomien keskustelupalstan säännöt ovat uudistuneet. Tavoitteena on parantaa moderointia siten, että kommentit ehditään käsitellä nykyistä nopeammin. Uudistus ei vaikuta lehden mielipidesivun toimintaan. Tutustu uusiin käytäntöihin täällä.

Otsikko
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun. Tehdään yhdessä Turun Sanomien keskustelupalstasta paikka, jossa on mukava keskustella asiallisesti kiinnostavista aiheista.

Keskusteltavaksi avattavaista jutuista päättää Turun Sanomien toimitus. Kaikista jutuista ei voi keskustella. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea tai poistaa aiemmin avoinna olleen keskusteluketjun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme vahvasti oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Toisen ihmisen nimellä tai valheellisesti jonkun tahon edustajana esiintyminen on kiellettyä.

Kaikki viestit tarkastetaan ennen julkaisua. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja moderoidaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22 muun työn ohessa. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Verkkokeskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Viestien julkaisusta päättää toimitus oman harkintansa mukaan. Emme ehdi vastamaan yksittäisten kommenttien julkaisua tai julkaisematta jättämistä koskeviin tiedusteluihin.

Jos kommenttiketjuun on mielestäsi lipsahtanut sääntöjen vastainen tai muutoin epäasiallinen viesti, ilmoita asiattomasta viestistä keskustelussa. Toimitus päättää, onko ilmoitus aiheellinen.

Jos jutussa on virhe, kerro siitä suoraan toimitukselle, älä keskusteluketjussa. Saamme tiedon näin nopeammin ja voimme korjata virheen. Virheistä voit kertoa sähköpostitse osoitteeseen ts.verkkotoimitus@ts.fi.

Toimitus voi käyttää keskustelupalstalle tulleita viestejä esimerkiksi aihetta käsittelevän jatkojutun julkaisun yhteydessä.

Päivän aikana avautuneet keskustelut sulkeutuvat oletuksena klo 23. Toimitus voi avata paljon kommentteja keränneitä juttuja uudelleen keskusteltavaksi seuraavana päivänä.

Julkaistavaksi valittavien viestien on noudatettava seuraavia sääntöjä:

  • Lue juttu ja kommentoi vain sen aihetta. Älä yritä vaihtaa aihetta.
  • Älä kommentoi itse keskustelua tai toisten kommentteja. Muiden keskustelijoiden kirjoitustyyliä tai henkilöä käsitteleviä viestejä ei hyväksytä.
  • Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia, väkivaltaan tai muuhun laittomaan toimintaan yllyttäviä tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista.
  • Muista hyvät tavat, älä huuda, kiroile tai käytä epäkohteliaita nimityksiä. Älä ilakoi toisten vastoinkäymisillä tai pilkkaa ketään. Suhtaudu muihin keskustelijoihin kunnioittavasti. Ole kriittinen asiallisesti.
  • Varmista, että esittämäsi tiedot pitävät paikkansa. Älä jaa epämääräisiä huhuja tai perustelematonta mutuilua.
  • Viestisi kuuluu viedä keskustelua eteenpäin: Älä toista samaa asiaa, jonka joku muu on jo todennut. Älä jankuta tai kirjoita perustelemattomia negatiivisia heittoja.
  • Kirjoita napakasti, todella pitkä viesti saattaa jäädä julkaisematta.
  • Voit liittää kommenttiisi teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.​

Aiemmat viestit (1)

Vanhimmat ensin
Vastaa
Muumimamma
Onko näin?
Että uusi leviää tehokkaammin jopa 70%.Eikö se silloin ole myös vaarallisempi?Rokotekattavuus pitää myös olla kattavampi,jos pöpön uusin muunnos aiotaan kuriin saada.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä
Ilmoitus näkyy vain keskusteluiden moderaattoreille, eikä sitä tulla julkaisemaan.

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.