Kaapelista ja verkosta uhkaa pimetä vuodenvaihteessa useita kanavia
Monet ulkomaiset televisiokanavat uhkaavat pimentyä vuodenvaihteessa kaapelitelevisiossa tai verkon kautta välitettävässä iptv:ssä. Syynä on se, ettei neuvotteluissa viiden ensi vuoden tekijänoikeuskorvauksista ole syntynyt sopua.
Sopimus koskee useita ruotsin-, viron-, saksan- ja ranskankielisiä kanavia.
Neuvotteluosapuolet ovat tekijänoikeusjärjestöt Kopiosto ja Teosto sekä alan yrityksiä edustava tietoliikenteen ja tietotekniikan keskusliitto FiCom.
Teosto ja Kopiosto korostavat, että he eivät ole korottaneet tekijänoikeudesta perittävää hintaa, vaan se on sama kuin tänä vuonnakin.
Joidenkin jakelijoiden kanssa sopimus on niiden mukaan jo syntynytkin.
Järjestöjen mukaan uudistetut jakelulupasopimukset lähettiin kaikille operaattoreille jo kesäkuussa.
Kiistassa on niiden mukaan kysymys siitä, että osa operaattoreista toivoi myös uusien palveluiden lisensiointia.
– Kopiostolla ei kuitenkaan ole kaikkien näiden palveluiden sopimiseen oikeudenhaltijoiden valtuutusta, minkä vuoksi niitä ei voida sisällyttää vuoden 2021 alusta alkavaan lupaan, Kopiosto toteaa.
Ficomin toimitusjohtaja Elina Ussa ilmoittaa tekijänoikeusjärjestöjen katkaisseen neuvottelut yksipuolisesti kesken syksyn.
– FiCom luonnollisesti toivoo, että sen jäsenyhtiöt voisivat jatkaa kanavien jakelua kotitalouksille nykyisen sopimuksen päättymisen eli 31.12.2020 jälkeen, mutta tämä edellyttäisi, että tekijänoikeusjärjestöt suostuisivat jatkamaan neuvotteluita vuodenvaihteen yli. Sen sijaan ne vaativat, että operaattorit hyväksyvät niille yksipuolisesti sanellut jakeluehdot ilman neuvotteluita, Ussa vastaa.