Politiikka

Näkökulma: Haavisto-vyyhti iski voimakkaimman myrskyn keskustaan – kenttäväki ei säästele sanojaan

Ulkoministeri Pekka Haavisto (vihr) sai luottamuksen ja hän jatkaa tehtävässään. Keskusta äänesti hallituslinjan mukaisesti yhtä poikkeusta lukuun ottamatta. Vaikka äänestys on käyty ja asia on joidenkin mielestä pois päiväjärjestyksestä, niin keskustan johto saa selitellä ratkaisua vielä pitkään kenttäväelleen.

Näkökulma

– Kuinkas tässä näin kävi?

Näin ihmetellään yhdessä jos toisessa keskustalaisseurueessa ulkoministeri Pekka Haaviston (vihr) luottamusäänestyksen jäljiltä.

Sotku oli vihreiden itse aiheuttama, mutta syytökset sinkoavat tahtia myös keskustan suuntaan. Miksi eduskuntaryhmä yhtä poikkeusta lukuun ottamatta antoi siunauksensa ministerille, joka perustuslakivaliokunnan mielestä oli toiminut lainvastaisesti al-Holin leiriin liittyvässä jupakassa?

Syitä löytyy useita.

Keskustan ryhmästä lähti ennen äänestystä tiukkasanainen viesti. Tekstin alku oli niin raju, että hetken jo mietti, aikooko ryhmä suositella epäluottamusta.

Ryhmä totesi, ettei se hyväksy lainvastaista toimintaa.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

– Tarkoitus ei pyhitä keinoja. Haavisto on tehnyt virheitä kantaa vastuun omasta toiminnastaan. Moitimme vihreitä siitä, että he ovat murentaneet perustuslakivaliokunnan asemaa ja arvovaltaa. Valiokunnan riippumattomuus pitää turvata, ripitys kuului.

Kovista sanoista huolimatta keskusta katsoo, että Haavisto saa jatkaa, vaikka vihreiden nurkat kaipaavat perusteellista siivousta.

Puolue ei halunnut kaataa hallitusta, sillä koronakriisin keskellä tarvitaan iskukykyinen hallitus.

Heti alkuun herää kysymys, olisiko ryhmä äänestänyt toisin, jos meillä ei olisi koronakriisiä. Olisiko keskusta ollut valmis ottamaan sen riskin? Tuskin.

Keskustan hellimä sote- ja maakuntauudistus on pitemmällä kuin kertaakaan aikaisemmin. Siitä ei ole varaa päästää irti.

Moni on pohtinut sitä, miksi ei vaadittu vain ulkoministerin vaihtoa. Jos kysyy keskustalaisilta, vastaus on, etteivät ratkaisun avaimet ole heidän hallussaan. Jokainen puolue vastaa itse ministereistään.

Tästä seuraa jatkokysymys. Miten ihmeessä entisen pääministeri Antti Rinteen (sd) kohtalo oli keskustalaisten käsissä vuosi sitten? Tätä puolueväki saa selittää vielä moneen kertaan.

Kun keskusta päätti lähteä Rinteen hallitukseen, moni puolueväestä piti liikettä täydellisenä virheenä. Takana olivat vaalit, joissa puolue oli ottanut takkiinsa kunnolla. Valtakirjaa hallitukseen pidettiin liian löyhänä.

Sittemmin puolue on kipuillut koko hallitustaipaleen ajan. Kuuluisa ideologinen liima puuttuu. Keskusta on joutunut turhan usein altavastaajaksi punavihreässä rintamassa. Nimitys apupuolue elää sitkeästi, ja sen olemassaolo sai uutta vauhtia Haavisto-äänestyksen jälkeen.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Keskustapoliitikot itse toivoivat pääsevänsä toteuttamaan vahvaa punamultapolitiikkaa, mutta toisin kävi. Keskustalaiset käyttävät mielellään itsestään termiä vanha valtion hoitajapuolue. Ennen vanhaan punamulta pani asioihin vauhtia, mutta nyt koronakriisi, uusi tuoreempi lähestymistapa sekä osin kokemattomuus ovat muuttaneet pelin kulun.

Keskusta on toistuvasti peräänkuuluttanut sitä, että pääministeri Sanna Marinin (sd) olisi otettava johtajuus hyppysiinsä muissakin asioissa kuin koronassa.

Keskustaryhmästä viestitettiinkin, että pääministeri vastaa siitä, että hänellä on lain mukaan toimivia ministereitä hallituksessa.

Marin kertoi tiistaina, että Haavisto voi jatkaa. Eduskunta antoi luottamuksen, ja sen mukaisesti toimitaan.

Jupakka ei ole taputeltu. Voi vain kuvitella, millainen on hallituksen ilmapiiri tämän jälkeen. Keskusta ja vihreät kun ovat olleet tukkanuottasilla ennenkin.

Keskustaa syyskuusta asti johtaneelle Annika Saarikolle tilanne on vaikea. Sosiaalisessa mediassa äänestyskäyttäytyminen saa valtavasti sapiskaa. Kenttäväki ei ole alkuunkaan tyytyväinen.

– Puheet ja teot menevät 180 astetta eri suuntiin. Vihreät pelasivat kiekon keskustan maaliin. Kepu haluaa näköjään viiden prosentin puolueeksi. Keskusta ei tukenut Katri Kulmunia, mutta tukee Haavistoa.

Näin sihiseviä kommentteja tarjoilevat kommenttiketjut.

Kuntavaalit lähestyvät ja ne ovat puolueelle kohtalon kysymys. Haavisto-gate ei asemia parantanut ja lähikuukausien aikana puolueen on etsittävä eväitä, joiden avulla suunnata vaaliteltoille. Yksi tällainen voi olla pian päätettävä eläkeputken rukkaus. Sen jälkeen sihti on kevään kehysriihessä, jossa puolueen olisi syytä näyttää kyntensä, ja karistaa apupuolueen nuttu harteiltaan.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy
Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti

Huomio! Turun Sanomien keskustelupalstan säännöt ovat uudistuneet. Tavoitteena on parantaa moderointia siten, että kommentit ehditään käsitellä nykyistä nopeammin. Uudistus ei vaikuta lehden mielipidesivun toimintaan. Tutustu uusiin käytäntöihin täällä.

Otsikko
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun. Tehdään yhdessä Turun Sanomien keskustelupalstasta paikka, jossa on mukava keskustella asiallisesti kiinnostavista aiheista.

Keskusteltavaksi avattavaista jutuista päättää Turun Sanomien toimitus. Kaikista jutuista ei voi keskustella. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea tai poistaa aiemmin avoinna olleen keskusteluketjun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme vahvasti oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Toisen ihmisen nimellä tai valheellisesti jonkun tahon edustajana esiintyminen on kiellettyä.

Kaikki viestit tarkastetaan ennen julkaisua. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja moderoidaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22 muun työn ohessa. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Verkkokeskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Viestien julkaisusta päättää toimitus oman harkintansa mukaan. Emme ehdi vastamaan yksittäisten kommenttien julkaisua tai julkaisematta jättämistä koskeviin tiedusteluihin.

Jos kommenttiketjuun on mielestäsi lipsahtanut sääntöjen vastainen tai muutoin epäasiallinen viesti, ilmoita asiattomasta viestistä keskustelussa. Toimitus päättää, onko ilmoitus aiheellinen.

Jos jutussa on virhe, kerro siitä suoraan toimitukselle, älä keskusteluketjussa. Saamme tiedon näin nopeammin ja voimme korjata virheen. Virheistä voit kertoa sähköpostitse osoitteeseen ts.verkkotoimitus@ts.fi.

Toimitus voi käyttää keskustelupalstalle tulleita viestejä esimerkiksi aihetta käsittelevän jatkojutun julkaisun yhteydessä.

Päivän aikana avautuneet keskustelut sulkeutuvat oletuksena klo 23. Toimitus voi avata paljon kommentteja keränneitä juttuja uudelleen keskusteltavaksi seuraavana päivänä.

Julkaistavaksi valittavien viestien on noudatettava seuraavia sääntöjä:

  • Lue juttu ja kommentoi vain sen aihetta. Älä yritä vaihtaa aihetta.
  • Älä kommentoi itse keskustelua tai toisten kommentteja. Muiden keskustelijoiden kirjoitustyyliä tai henkilöä käsitteleviä viestejä ei hyväksytä.
  • Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia, väkivaltaan tai muuhun laittomaan toimintaan yllyttäviä tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista.
  • Muista hyvät tavat, älä huuda, kiroile tai käytä epäkohteliaita nimityksiä. Älä ilakoi toisten vastoinkäymisillä tai pilkkaa ketään. Suhtaudu muihin keskustelijoihin kunnioittavasti. Ole kriittinen asiallisesti.
  • Varmista, että esittämäsi tiedot pitävät paikkansa. Älä jaa epämääräisiä huhuja tai perustelematonta mutuilua.
  • Viestisi kuuluu viedä keskustelua eteenpäin: Älä toista samaa asiaa, jonka joku muu on jo todennut. Älä jankuta tai kirjoita perustelemattomia negatiivisia heittoja.
  • Kirjoita napakasti, todella pitkä viesti saattaa jäädä julkaisematta.
  • Voit liittää kommenttiisi teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.​

Aiemmat viestit (7)

Vanhimmat ensin
Vastaa
Z.Z.Zalolainen
Suo siellä
Kepulla aina tarkoitus (maakuntahallinto) pyhittää keinot. Nyt vaan jäsenistö ei pidä tästä hyvävelikerhon touhusta ollenkaan. Eikä muukaan kansa. Jotta hypätkää suohon kepun ministerit ja eduskuntaryhmä. Ja viekää vihreät mukananne.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä
Ilmoitus näkyy vain keskusteluiden moderaattoreille, eikä sitä tulla julkaisemaan.

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Mankala
Vast: Suo siellä
Miksi PS hyväksyi hallituksessa ollessaan 35 000 maahanmuuttajan sisäänmarssin?
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä
Ilmoitus näkyy vain keskusteluiden moderaattoreille, eikä sitä tulla julkaisemaan.

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Esko
Vast: Suo siellä
Mankalalle: nykyinen PS ei hyväksyisi, mutta vihervasemmisto sen sijaan sen tekisi.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä
Ilmoitus näkyy vain keskusteluiden moderaattoreille, eikä sitä tulla julkaisemaan.

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Sebulon
Vast: Suo siellä
"Miksi PS hyväksyi hallituksessa ollessaan 35 000 maahanmuuttajan sisäänmarssin?"
--------------------------------
Eikö tuo ollut Suomen edun mukaista? Suomi sai korkeasti koulutettua työvoimaa helpottamaan työvoimapulaa. Tosin kunnia tuosta kuuluu myös Kokoomukselle ja muille hallituspuolueille.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä
Ilmoitus näkyy vain keskusteluiden moderaattoreille, eikä sitä tulla julkaisemaan.

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
AKurkinen
säälittävä Kepu
Nyt joutui Kepu rähmälleni vihreiden edessä !👎🏻😂
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin

Huomio! Turun Sanomien keskustelupalstan säännöt ovat uudistuneet. Tavoitteena on parantaa moderointia siten, että kommentit ehditään käsitellä nykyistä nopeammin. Uudistus ei vaikuta lehden mielipidesivun toimintaan. Tutustu uusiin käytäntöihin täällä.

Otsikko
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun. Tehdään yhdessä Turun Sanomien keskustelupalstasta paikka, jossa on mukava keskustella asiallisesti kiinnostavista aiheista.

Keskusteltavaksi avattavaista jutuista päättää Turun Sanomien toimitus. Kaikista jutuista ei voi keskustella. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea tai poistaa aiemmin avoinna olleen keskusteluketjun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme vahvasti oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Toisen ihmisen nimellä tai valheellisesti jonkun tahon edustajana esiintyminen on kiellettyä.

Kaikki viestit tarkastetaan ennen julkaisua. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja moderoidaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22 muun työn ohessa. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Verkkokeskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Viestien julkaisusta päättää toimitus oman harkintansa mukaan. Emme ehdi vastamaan yksittäisten kommenttien julkaisua tai julkaisematta jättämistä koskeviin tiedusteluihin.

Jos kommenttiketjuun on mielestäsi lipsahtanut sääntöjen vastainen tai muutoin epäasiallinen viesti, ilmoita asiattomasta viestistä keskustelussa. Toimitus päättää, onko ilmoitus aiheellinen.

Jos jutussa on virhe, kerro siitä suoraan toimitukselle, älä keskusteluketjussa. Saamme tiedon näin nopeammin ja voimme korjata virheen. Virheistä voit kertoa sähköpostitse osoitteeseen ts.verkkotoimitus@ts.fi.

Toimitus voi käyttää keskustelupalstalle tulleita viestejä esimerkiksi aihetta käsittelevän jatkojutun julkaisun yhteydessä.

Päivän aikana avautuneet keskustelut sulkeutuvat oletuksena klo 23. Toimitus voi avata paljon kommentteja keränneitä juttuja uudelleen keskusteltavaksi seuraavana päivänä.

Julkaistavaksi valittavien viestien on noudatettava seuraavia sääntöjä:

  • Lue juttu ja kommentoi vain sen aihetta. Älä yritä vaihtaa aihetta.
  • Älä kommentoi itse keskustelua tai toisten kommentteja. Muiden keskustelijoiden kirjoitustyyliä tai henkilöä käsitteleviä viestejä ei hyväksytä.
  • Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia, väkivaltaan tai muuhun laittomaan toimintaan yllyttäviä tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista.
  • Muista hyvät tavat, älä huuda, kiroile tai käytä epäkohteliaita nimityksiä. Älä ilakoi toisten vastoinkäymisillä tai pilkkaa ketään. Suhtaudu muihin keskustelijoihin kunnioittavasti. Ole kriittinen asiallisesti.
  • Varmista, että esittämäsi tiedot pitävät paikkansa. Älä jaa epämääräisiä huhuja tai perustelematonta mutuilua.
  • Viestisi kuuluu viedä keskustelua eteenpäin: Älä toista samaa asiaa, jonka joku muu on jo todennut. Älä jankuta tai kirjoita perustelemattomia negatiivisia heittoja.
  • Kirjoita napakasti, todella pitkä viesti saattaa jäädä julkaisematta.
  • Voit liittää kommenttiisi teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.​
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä
Ilmoitus näkyy vain keskusteluiden moderaattoreille, eikä sitä tulla julkaisemaan.

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Sillai
Keskustalle näytettiin apupuoleen paikka hallituksessa
Nyt ei kannata hillotolpan ympärillä vetistellä, kun SDP ja vihreät näyttivät ent. maalaisliiton väelle paikan. Istukaa hiljaa ja hyväksykää.

Vast: Keskustalle näytettiin apupuoleen paikka hallituksessa
Vääristelyä on tuo väite, hallitusohjelmassa on vahva Kaskustan kädenjälki ja se on tasa-arvoinen muiden hallituspuolueiden kanssa. Nyt on oppositiolla ja joillakin muilla tahoilla kova tarve "hajoittaa" hallituksen tasapainoa, lööpit huutaa jatkuvasti sensaatioita, jotain kunnallisvaalikiimaa on ilmassa.