Kirkko ja seurakunnat

Koronavuosi kuritti seurakuntayhtymän taloustilannetta – talousarvio 1,2 miljoonaa alijäämäinen

JARI LAURIKKO
Budjetista osoitetaan Hirvensalon seurakuntakeskukselle ensi vuodelle 3,5 miljoonaa euroa. Kaikkiaan keskukseen investoidaan seitsemän miljoonaa.
Budjetista osoitetaan Hirvensalon seurakuntakeskukselle ensi vuodelle 3,5 miljoonaa euroa. Kaikkiaan keskukseen investoidaan seitsemän miljoonaa.

Koronavirusepidemia ei kohdellut Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymää silkkihansikkain.

Seurakuntayhtymän toimintatuotot ovat laskeneet tänä vuonna noin 900 000 euroa.

Toisaalta myös seurakuntien toimintakulut ovat pienentyneet 3,1 miljoonaa euroa.

Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymän talousarvio vuodelle 2021 on 1,2 miljoonaa euroa alijäämäinen. Talousarvioesitystä puidaan kirkkovaltuuston kokouksessa keskiviikkona Turun messukeskuksessa.

– Kuluvan vuoden taloustilanne on näin odotettua parempi, talous- ja kehittämisjohtaja Timo Laakso kertoo tiedotteessa.

Talousjohtajan mukaan tulevat vuodet vaativat seurakuntayhtymältä tarkkaa taloussuunnittelua.

– Tulevia investointeja täytyy osin rahoittaa myös luopumalla vähällä käytöllä olevista kiinteistöistä ja edelleen jalostamalla nykyisten kiinteistöjen käyttöä, Laakso jatkaa.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Seurakuntayhtymän talousarvioesityksessä ensi vuoden kirkollisverotuloiksi arvioidaan 30,4 miljoonaa euroa, joka tarkoittaa noin neljän prosentin laskua verrattuna tämän vuoden verokertymäennusteeseen.

Kirkkohallitukselle maksettavat keskusrahastomaksut ovat arvion mukaan 3,6 miljoonaa euroa ja verotuskulut 564 000 euroa. Sijoitustuottoja on arvioitu tuloslaskelmaan 561 000 euroa.

Toimintatuotot ovat arviossa yhdeksän miljoonaa euroa. Tässä on nousua kuluvan vuoden talousarviosta noin 3,6 prosenttia. Toimintakulut ovat 38 miljoonaa euroa, nousua kuluvan vuoden toimintakulujen arviosta on vajaan prosentin verran. Vuosikate on 2,2 miljoonaa ja poistot 3,4 miljoonaa euroa.

Viime kesäkuussa yhteinen kirkkovaltuusto teki päätöksen siitä, että Turun ja Kaarinan seurakuntien määrärahoja korotetaan ensi vuonna neljä prosenttia, yhteensä 375 756 euroa.

Talousarvion laadintaohjeessa vuodelle 2021 yhteinen kirkkoneuvosto ohjeisti seurakuntayhtymän yksiköitä siten, että käyttötalousosan loppusumma ei saa kuitenkaan nousta vuoden 2020 talousarviosta, jonka valtuusto 2019 joulukuussa vahvisti − paikallisseurakuntien määrärahan ja palkkojen noususta huolimatta.

Tässä ei täysin onnistuttu, vaan käyttötalouden toimintakate heikkenee 290 000 euroa valtuuston joulukuussa 2019 vahvistamaan, vuoden 2020 talousarvioon verrattuna.

Fakta

Seurakuntayhtymä investoi

Investointeja on suunniteltu vuosille 2021−2023 yhteensä 41,5 miljoonaa euroa.

Vuodelle 2021 investointisummaksi esitetään 8,9 miljoonaa euroa.

Hirvensalon seurakuntakeskus 7 miljoonaa euroa, josta 3,5 miljoonaa vuodelle 2021

Runosmäen uusi seurakuntakeskus 7,8 miljoonaa euroa, josta 0,2 miljoonaa vuodelle 2021

Piikkiön kirkon katon peruskorjaus 1,2 miljoonaa euroa, josta 100 000 euroa vuodelle 2021

Seurakuntien toimitalon korttelin täydennysrakentaminen 16 miljoonaa euroa, josta 500 000 euroa vuodelle 2021. Tätä varten on tarkoitus perustaa kiinteistöosakeyhtiö.

Hautaustoimessa krematorion suodatinlaitteisto ja lämmön talteenotto 1,5 miljoonaa euroa ja Turun hautausmaalla sijaitsevien sosiaalitilojen osasto 3:n peruskorjaus 900 000 euroa

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Aloita keskustelu tästä jutusta

Huomio! Turun Sanomien keskustelupalstan säännöt ovat uudistuneet. Tavoitteena on parantaa moderointia siten, että kommentit ehditään käsitellä nykyistä nopeammin. Uudistus ei vaikuta lehden mielipidesivun toimintaan. Tutustu uusiin käytäntöihin täällä.

Otsikko
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun. Tehdään yhdessä Turun Sanomien keskustelupalstasta paikka, jossa on mukava keskustella asiallisesti kiinnostavista aiheista.

Keskusteltavaksi avattavaista jutuista päättää Turun Sanomien toimitus. Kaikista jutuista ei voi keskustella. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea tai poistaa aiemmin avoinna olleen keskusteluketjun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme vahvasti oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Toisen ihmisen nimellä tai valheellisesti jonkun tahon edustajana esiintyminen on kiellettyä.

Kaikki viestit tarkastetaan ennen julkaisua. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja moderoidaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22 muun työn ohessa. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Verkkokeskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Viestien julkaisusta päättää toimitus oman harkintansa mukaan. Emme ehdi vastamaan yksittäisten kommenttien julkaisua tai julkaisematta jättämistä koskeviin tiedusteluihin.

Jos kommenttiketjuun on mielestäsi lipsahtanut sääntöjen vastainen tai muutoin epäasiallinen viesti, ilmoita asiattomasta viestistä keskustelussa. Toimitus päättää, onko ilmoitus aiheellinen.

Jos jutussa on virhe, kerro siitä suoraan toimitukselle, älä keskusteluketjussa. Saamme tiedon näin nopeammin ja voimme korjata virheen. Virheistä voit kertoa sähköpostitse osoitteeseen ts.verkkotoimitus@ts.fi.

Toimitus voi käyttää keskustelupalstalle tulleita viestejä esimerkiksi aihetta käsittelevän jatkojutun julkaisun yhteydessä.

Päivän aikana avautuneet keskustelut sulkeutuvat oletuksena klo 23. Toimitus voi avata paljon kommentteja keränneitä juttuja uudelleen keskusteltavaksi seuraavana päivänä.

Julkaistavaksi valittavien viestien on noudatettava seuraavia sääntöjä:

  • Lue juttu ja kommentoi vain sen aihetta. Älä yritä vaihtaa aihetta.
  • Älä kommentoi itse keskustelua tai toisten kommentteja. Muiden keskustelijoiden kirjoitustyyliä tai henkilöä käsitteleviä viestejä ei hyväksytä.
  • Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia, väkivaltaan tai muuhun laittomaan toimintaan yllyttäviä tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista.
  • Muista hyvät tavat, älä huuda, kiroile tai käytä epäkohteliaita nimityksiä. Älä ilakoi toisten vastoinkäymisillä tai pilkkaa ketään. Suhtaudu muihin keskustelijoihin kunnioittavasti. Ole kriittinen asiallisesti.
  • Varmista, että esittämäsi tiedot pitävät paikkansa. Älä jaa epämääräisiä huhuja tai perustelematonta mutuilua.
  • Viestisi kuuluu viedä keskustelua eteenpäin: Älä toista samaa asiaa, jonka joku muu on jo todennut. Älä jankuta tai kirjoita perustelemattomia negatiivisia heittoja.
  • Kirjoita napakasti, todella pitkä viesti saattaa jäädä julkaisematta.
  • Voit liittää kommenttiisi teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.​