Trumpin kauden lopulla eniten liittovaltion teloituksia sataan vuoteen
Yhdysvallat teloitti torstaina murhista tuomitun Brandon Bernardin huolimatta siitä, että jotkut valamiehistön jäsenistä olivat vedonneet presidentti Donald Trumpiin teloituksen lykkäämisen puolesta, kertoi liittovaltion vankilaitos.
Bernardin teloitus oli järjestyksessä yhdeksäs sen jälkeen kun oikeusministeri William Barr otti liittovaltion kuolemantuomiot käyttöön aiemmin tänä vuonna 17 vuoden tauon jälkeen.
Ennen Trumpin presidenttikauden loppua on määrä teloittaa myös neljä muuta kuolemantuomion saanutta.
Näin Trumpista tulisi eniten teloituksia sallinut Yhdysvaltain presidentti yli sataan vuoteen. Heinäkuun jälkeen olisi liittovaltio teloittanut kaikkiaan 13 ihmistä.
Oli mukana nuorisopappien murhassa
Bernard oli rikoksen tehdessään 18-vuotias. Hänen kaverinsa Christopher Vialda oli kidnapannut ja murhannut Todd ja Stacie Bagleyn, kaksi nuorisopappia Ford Hoodin sotilastukikohdassa Texasissa. Vialda ampui parin heidän maatessaan auton tavaratilassa. Bernard sytytti auton palamaan.
Vialda teloitettiin syyskuussa.
– Olen pahoillani, sanoi Bernard hieman ennen teloitusta todistajien mukaan.
– Ne ovat ainoat sanat, jotka voin sanoa ja jotka kuvaavat täysin mitä tunnen nyt ja miten tunsin sinä päivänä.
Keskeistä informaatiota ei tuotu esiin
Miesten oikeudenkäynnin aikana viisi valamiehistön jäsentä tuki Bernardin armonanomusta sanomalla, että hänen asianajajansa tekivät huonoa työtä. He olivat sitä mieltä, että sekä Bernard että Vialva olivat syyllisiä, mutta Bernardilla ei nähtävästi ollut tarkoituksena tappaa Bagleyn paria.
Bernardin asianajajat kertoivat selvittäneensä, että syyttäjät olivat jättäneet tuomatta esiin keskeistä informaatiota, joka olisi todistanut Bernardin olleen nuorisojengin vähäpätöinen jäsen. Tämän takia hänen todennäköisyytensä osallistua uusiin rikoksiin oli vähäisempi.
Kansalaisoikeuksia ja -vapauksia ajava American Civil Liberties Union on ajanut teloitusten ainakin väliaikaista pysäyttämistä pandemiahuolten takia.
Esimerkkinä on vanki Orlando Hallin uskonnollinen avustaja, joka sai covid-19-taudin mentyään kuolemantuomiota odottavan miehen luo ennen tämän teloitusta Indianan Terre Hautessa.
Sen jälkeen oikeusministeriö on kertonut, että ainakin kahdeksan Hallin teloitukseen osallistuneista oli saanut koronavirustartunnan.
Korkein oikeus päätti torstaina olla lykkäämättä Bernardin teloitusta. Kolme liberaalia tuomaria oli eri mieltä.