Perussuomalaiset

Perussuomalaiset valmis jättämään epäluottamuslauseen – "Haaviston on syytä erota, mikäli hallitus tahtoo toimia uskottavasti"

Pekka Haavisto aikoo jatkaa ulkoministerinä perustuslakivaliokunnan moitteista huolimatta.

Perussuomalaiset aikoo jättää epäluottamuslauseen ulkoministeri Pekka Haavistosta (vihr), jos pääministeri Sanna Marinin (sd) hallitus tukee Haavistoa vielä perjantaisen eduskuntakäsittelyn jälkeen. Asiasta kertoo perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Ville Tavio.

– Eduskuntaryhmämme kunnioittaa perustuslakivaliokunnan kantaa. Ministerin tulee mielestämme kantaa poliittinen vastuu lain rikkomisesta. Jos Marinin hallitus yhä huomenna tukee Haaviston jatkoa ministerinä, niin perussuomalaiset tekevät epäluottamuslauseen ja äänestyttävät ministerin luottamuksen, Tavio toteaa.

Haavisto kertoi keskiviikkona jatkavansa ulkoministerinä perustuslakivaliokunnalta saamistaan moitteista huolimatta.

Valiokunta tiedotti keskiviikkona, että se ei esitä syytteen nostamista Haavistoa vastaan tämän menettelystä al-Holin leirin suomalaisten kotiuttamispyrkimyksissä. Valiokunta kuitenkin piti Haaviston toimintaa hallintolain ja ulkoasianhallintolain vastaisena ja siten moitittavana.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Valiokunnan vihreä jäsen Bella Forsgrén ja varajäsen Mari Holopainen jättivät mietinnöstä eriävän mielipiteen moitteiden osalta. Forsgrénin mukaan kuultujen asiantuntijoiden enemmistö oli sitä mieltä, ettei Haavisto menetellyt ratkaisutoiminnassa lainvastaisesti. Vastalauseen jättäminen on harvinaista, sillä yleensä valiokunta pyrkii yksimielisyyteen.

Jupakassa oli kyse siitä, toimiko Haavisto lainvastaisesti siirtäessään konsulipäällikkö Pasi Tuomisen toisiin tehtäviin sen jälkeen, kun tältä oli jo otettu al-Holiin liittyvät vastuut pois. Haavisto ja Tuominen olivat olleet eri mieltä siitä, voidaanko suomalaiset lapset kotiuttaa leiriltä ilman valtioneuvoston poliittista päätöstä konsulipalvelulain perusteella.

Perussuomalaisten mielestä Haaviston jatkamiselle ministerinä ei ole edellytyksiä.

– Ihmettelemme tässä sitä, että hallituspuolueet sallivat Haaviston jatkaa, vaikka lain rikkominen on nyt todettu perustuslakivaliokunnassa. Perussuomalaiset katsoo, että Haaviston on syytä erota, mikäli hallitus tahtoo toimia uskottavasti, Tavio sanoo.

Haavisto totesi keskiviikkona jättävänsä luottamuksen arvioinnin eduskunnan ja oman ryhmänsä käsiin.

– Ministerin luottamus perustuu kahteen asiaan: oman ryhmän tukeen ja eduskunnan luottamukseen. En voi vaikuttaa niihin, hän totesi.

Pääministeri Marin tviittasi keskiviikkona illalla, että Haavistolla on hallituspuolueiden puheenjohtajien tuki jatkaa ulkoministerinä. Tukeaan on vakuuttanut myös vihreiden puheenjohtaja, sisäministeri Maria Ohisalo.

Juttua on täydennetty klo 16.20. tiedoilla mahdollisesta epäluottamuslauseesta.

JOEL MAISALMI
Eduskuntaryhmän puheenjohtaja Ville Tavio (ps.)

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti

Huomio! Turun Sanomien keskustelupalstan säännöt ovat uudistuneet. Tavoitteena on parantaa moderointia siten, että kommentit ehditään käsitellä nykyistä nopeammin. Uudistus ei vaikuta lehden mielipidesivun toimintaan. Tutustu uusiin käytäntöihin täällä.

Otsikko
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun. Tehdään yhdessä Turun Sanomien keskustelupalstasta paikka, jossa on mukava keskustella asiallisesti kiinnostavista aiheista.

Keskusteltavaksi avattavaista jutuista päättää Turun Sanomien toimitus. Kaikista jutuista ei voi keskustella. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea tai poistaa aiemmin avoinna olleen keskusteluketjun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme vahvasti oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Toisen ihmisen nimellä tai valheellisesti jonkun tahon edustajana esiintyminen on kiellettyä.

Kaikki viestit tarkastetaan ennen julkaisua. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja moderoidaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22 muun työn ohessa. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Verkkokeskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Viestien julkaisusta päättää toimitus oman harkintansa mukaan. Emme ehdi vastamaan yksittäisten kommenttien julkaisua tai julkaisematta jättämistä koskeviin tiedusteluihin.

Jos kommenttiketjuun on mielestäsi lipsahtanut sääntöjen vastainen tai muutoin epäasiallinen viesti, ilmoita asiattomasta viestistä keskustelussa. Toimitus päättää, onko ilmoitus aiheellinen.

Jos jutussa on virhe, kerro siitä suoraan toimitukselle, älä keskusteluketjussa. Saamme tiedon näin nopeammin ja voimme korjata virheen. Virheistä voit kertoa sähköpostitse osoitteeseen ts.verkkotoimitus@ts.fi.

Toimitus voi käyttää keskustelupalstalle tulleita viestejä esimerkiksi aihetta käsittelevän jatkojutun julkaisun yhteydessä.

Päivän aikana avautuneet keskustelut sulkeutuvat oletuksena klo 23. Toimitus voi avata paljon kommentteja keränneitä juttuja uudelleen keskusteltavaksi seuraavana päivänä.

Julkaistavaksi valittavien viestien on noudatettava seuraavia sääntöjä:

  • Lue juttu ja kommentoi vain sen aihetta. Älä yritä vaihtaa aihetta.
  • Älä kommentoi itse keskustelua tai toisten kommentteja. Muiden keskustelijoiden kirjoitustyyliä tai henkilöä käsitteleviä viestejä ei hyväksytä.
  • Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia, väkivaltaan tai muuhun laittomaan toimintaan yllyttäviä tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista.
  • Muista hyvät tavat, älä huuda, kiroile tai käytä epäkohteliaita nimityksiä. Älä ilakoi toisten vastoinkäymisillä tai pilkkaa ketään. Suhtaudu muihin keskustelijoihin kunnioittavasti. Ole kriittinen asiallisesti.
  • Varmista, että esittämäsi tiedot pitävät paikkansa. Älä jaa epämääräisiä huhuja tai perustelematonta mutuilua.
  • Viestisi kuuluu viedä keskustelua eteenpäin: Älä toista samaa asiaa, jonka joku muu on jo todennut. Älä jankuta tai kirjoita perustelemattomia negatiivisia heittoja.
  • Kirjoita napakasti, todella pitkä viesti saattaa jäädä julkaisematta.
  • Voit liittää kommenttiisi teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.​

Aiemmat viestit (13)

Vanhimmat ensin
Vastaa
Muumimamma
Missä järki?
Täytyy oikeastaan ihailla tätä persujen toimintaa.Osaavat ottaa tuhkatkin pesäsästä,vaikka tietävät,että hallitusta ei edes horjuteta.Nyt ei nimittäin Haaviston kannata erota,kun persut on tehnyt epäluottamuksen Haavistoa kohtaan.Se sataisi suoraan persujen laariin ja se olisi pois vihreiltä pois.Mutta mitä tekee TOIVON POLKU.Tuo lillukanvarsi Orpo toi taas esiin tyhmyytensä puh.joht.tentissä.PITÄÄ leipoo ensin se kakku,jota voidaan jakaa.Kulunut fraasi näin korona-aikana.Keksi jotain uutta,tai pyydä persujen työmieheltä apua.Mutta älä kysy Vartiaiselta,tai Lepomäeltä.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin

Huomio! Turun Sanomien keskustelupalstan säännöt ovat uudistuneet. Tavoitteena on parantaa moderointia siten, että kommentit ehditään käsitellä nykyistä nopeammin. Uudistus ei vaikuta lehden mielipidesivun toimintaan. Tutustu uusiin käytäntöihin täällä.

Otsikko
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun. Tehdään yhdessä Turun Sanomien keskustelupalstasta paikka, jossa on mukava keskustella asiallisesti kiinnostavista aiheista.

Keskusteltavaksi avattavaista jutuista päättää Turun Sanomien toimitus. Kaikista jutuista ei voi keskustella. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea tai poistaa aiemmin avoinna olleen keskusteluketjun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme vahvasti oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Toisen ihmisen nimellä tai valheellisesti jonkun tahon edustajana esiintyminen on kiellettyä.

Kaikki viestit tarkastetaan ennen julkaisua. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja moderoidaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22 muun työn ohessa. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Verkkokeskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Viestien julkaisusta päättää toimitus oman harkintansa mukaan. Emme ehdi vastamaan yksittäisten kommenttien julkaisua tai julkaisematta jättämistä koskeviin tiedusteluihin.

Jos kommenttiketjuun on mielestäsi lipsahtanut sääntöjen vastainen tai muutoin epäasiallinen viesti, ilmoita asiattomasta viestistä keskustelussa. Toimitus päättää, onko ilmoitus aiheellinen.

Jos jutussa on virhe, kerro siitä suoraan toimitukselle, älä keskusteluketjussa. Saamme tiedon näin nopeammin ja voimme korjata virheen. Virheistä voit kertoa sähköpostitse osoitteeseen ts.verkkotoimitus@ts.fi.

Toimitus voi käyttää keskustelupalstalle tulleita viestejä esimerkiksi aihetta käsittelevän jatkojutun julkaisun yhteydessä.

Päivän aikana avautuneet keskustelut sulkeutuvat oletuksena klo 23. Toimitus voi avata paljon kommentteja keränneitä juttuja uudelleen keskusteltavaksi seuraavana päivänä.

Julkaistavaksi valittavien viestien on noudatettava seuraavia sääntöjä:

  • Lue juttu ja kommentoi vain sen aihetta. Älä yritä vaihtaa aihetta.
  • Älä kommentoi itse keskustelua tai toisten kommentteja. Muiden keskustelijoiden kirjoitustyyliä tai henkilöä käsitteleviä viestejä ei hyväksytä.
  • Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia, väkivaltaan tai muuhun laittomaan toimintaan yllyttäviä tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista.
  • Muista hyvät tavat, älä huuda, kiroile tai käytä epäkohteliaita nimityksiä. Älä ilakoi toisten vastoinkäymisillä tai pilkkaa ketään. Suhtaudu muihin keskustelijoihin kunnioittavasti. Ole kriittinen asiallisesti.
  • Varmista, että esittämäsi tiedot pitävät paikkansa. Älä jaa epämääräisiä huhuja tai perustelematonta mutuilua.
  • Viestisi kuuluu viedä keskustelua eteenpäin: Älä toista samaa asiaa, jonka joku muu on jo todennut. Älä jankuta tai kirjoita perustelemattomia negatiivisia heittoja.
  • Kirjoita napakasti, todella pitkä viesti saattaa jäädä julkaisematta.
  • Voit liittää kommenttiisi teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.​
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä
Ilmoitus näkyy vain keskusteluiden moderaattoreille, eikä sitä tulla julkaisemaan.

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
vexi
Vihreätä kansalaistottelemattomuutta?
Viitaten aiheeseen liittyvään TS:n sivun 2 tämän aamun pilapiirrokseen: Kun kuvitellaan, että maan laki on väärässä ja omat kauniit ajatukset sen sijaan oikein, niin lakiahan ei tarvitse noudattaa. Tämä on ennenkin nähty maailmanparantajien kohdalla.

Nukkehallinnon_vt._ohjelmajohtaja
Miehen tie
Perussuomalainen puolue voisi jyrkästi irtisanoutua oppositiosta, vastalauseena kaikelle.
Se olisi miehekästä.

Mankala
Uskoisiko PS hallitukseen jos Haavisto eroaisi?
Näinhän he uutisen mukaan ajattelevat. Hallituksen kannattaisi siinä tapauksessa erottaa Haavisto ja hankkia näin loppukaudeksi työrauha, kun PS luottaisi hallitukseen. Siinä samalla PS kannatus lähtisi jyrkkään laskuun, kun siitä tulisi yksi hallituspuolue, vaikka jäisikin oppositioon.