Ulkoministeri

Ulkoministeri Haaviston virkatoimien laillisuuden käsittelyssä ei tullut vielä valmista

Perustuslakivaliokunta selvittää ulkoministeri Pekka Haaviston (vihr.) virkatoimien laillisuutta.

Eduskunnan perustuslakivaliokunta ei vielä tiistaina saanut valmiiksi mietintöään ulkoministeri Pekka Haaviston (vihr) ministerivastuuasiassa, kertoo Yle.

Asian käsittely jatkuu valiokunnassa keskiviikkona.

Mietintö koskee Haaviston virkatoimien laillisuutta al-Holin leirin suomalaisten kotiutusjupakassa.

Mietinnössä valiokunta esittää eduskunnan täysistunnolle, onko asiassa tarpeen nostaa syyte vai ei.

Keskusrikospoliisi sai heinäkuussa valmiiksi valiokunnan pyytämän esitutkinnan asiasta. Sen jälkeen perustuslakivaliokunta on perehtynyt yli tuhatsivuiseen esitutkintapöytäkirjaan sekä kuullut uudelleen asiantuntijoita ja Haavistoa.

Siirsi konsulipäällikön pois tehtävistään

Perustuslakivaliokunta pyysi helmikuussa esitutkintaa Haaviston menettelystä konsulipäällikkö Pasi Tuomista kohtaan. Tuominen oli ollut viime syksynä Haaviston kanssa eri mieltä suomalaisten Isis-lasten kotiuttamisesta Syyrian al-Holin pakolaisleiriltä.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Haavisto otti tämän takia Tuomiselta pois al-Holiin liittyvät tehtävät. Esitutkinta koski sitä, miksi Haavisto oli vielä tämän jälkeen antanut ulkoministeriön virkamiesjohdolle valmisteltavaksi määräyksen Tuomisen siirtämisestä pois konsulipäällikön tehtävistä.

Tällöin kerrottiin, että Haavistoa epäillään joko virka-aseman väärinkäytöstä tai virkavelvollisuuden rikkomisesta. Keskusrikospoliisi on epäillyt häntä myös yhteistoimintavelvoitteen rikkomisesta.

Valtioneuvosto päätti suomalaisten lasten kotiuttamisesta al-Holin leiriltä vasta joulukuussa 2019. Tuominen ei ollut suostunut toimimaan asiassa pelkän konsulipalvelulain perusteella.

Syytteestä päättäisi eduskunta mietinnön pohjalta

Syytteen nostamisesta Haavistoa vastaan päättäisi eduskunnan täysistunto perustuslakivaliokunnan mietinnön pohjalta.

Kynnys on melko korkea. Syyte valtioneuvoston jäsentä vastaan voidaan päättää nostettavaksi, jos tämä tahallaan tai törkeästä huolimattomuudesta on olennaisesti rikkonut ministerin tehtävään kuuluvat velvollisuutensa tai menetellyt muutoin virkatoimessaan selvästi lainvastaisesti. Pelkkä tuottamuksellisuus eli huolimattomuus ei riitä.

Syyte käsiteltäisiin valtakunnanoikeudessa. Sitä ajaisi valtakunnansyyttäjä.

Pääministerit perustuslakivaliokunnan syynissä

Aiemmin 2000-luvulla perustuslakivaliokunta on käsitellyt ministerivastuuasiana kahden entisen pääministerin Matti Vanhasen (kesk) ja Jyrki Kataisen (kok) virkatoimien laillisuutta.

Vanhasen tapauksessa suoritettiin esitutkinta. Perustuslakivaliokunta totesi hänen rikkoneen tuottamuksellisesti virkavelvollisuuttaan, kun hän pääministerinä oli osallistunut raha-avustusten jakamiseen Nuorisosäätiölle, jolta oli saanut vaalitukea. Kyse ei kuitenkaan ollut törkeästä huolimattomuudesta, minkä takia syytettä valtakunnanoikeudessa ei nostettu.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kataisen tapauksessa perustuslakivaliokunta päätti ilman esitutkintaa, ettei ollut syytä epäillä hänen menetelleen lainvastaisesti, kun Pekka Himasen yhtiöltä hankittiin kilpailuttamatta 700 000 euron hintainen tulevaisuusselvitys.

Vuonna 1993 valtakunnanoikeus tuomitsi kansanedustaja Kauko Juhantalon (kesk) yhden vuoden ehdolliseen vankeusrangaistukseen lahjusten vaatimisesta ministerinä ollessaan. Hänet erotettiin eduskunnasta, mutta heti seuraavissa eduskuntavaaleissa hän palasi takaisin.

Perustuslakivaliokunnan puheenjohtajan Johanna Ojala-Niemelän (sd.) mukaan valmista ei tullut vielä tiistaina.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (3)

Vanhimmat ensin
Vastaa
Pertti Isoheiko
Muka tuomittaisi
Tulos on ollut kaikille selvä alusta asti, vaikka pitäisi potkia pois ja vankilaan, se saa törttöillä miten kehtaa.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
yxxy
Silmin kun oikein tarkasti katsoo....
Tapaus Haaviston käsittely lähentelee taidetta. Siksi näkökulmia pitää tarkastella hyvin..., hyvin pitkäänd

t.a.
!
On uusien tietojen mukaan yritetty vaikuttaa perustuslakivaliokunnan jäseniin sähköpostilla jne. jotta saataisiin sanamuoto sellaiseksi ettei eduskunta nostaisi syytettä.Härskiä ja epädemokraattista toimintaa "Oikeusvaltiossa" hallituspuolueelta joka vaatii oikeusvaltioperiaatteiden noudattamista jne.!