Koronatestit

Suomen ensimmäinen koronantorjuntabussi käyttöön Turussa – bussin pysäkit Halisissa ja Pernossa

RIITTA SALMI

Turun koronatestauskapasiteetti laajeni tänään tiistaina uudella koronantorjuntabussilla. Kyseessä on Suomen ensimmäinen bussiin rakennettu koronanäytteenottoyksikkö. Turun kaupungin vuokraama koronatorjuntabussi ottaa vastaan asiakkaita Halisissa sekä Pernossa. Koronanäytteiden lisäksi bussissa annetaan tietoa viruksesta useilla eri kielillä.

Bussin tavoitteena on siirtää näytteenottokapasiteettia asukkaiden helposti saavutettaville paikoille.

– Pystymme bussin avulla siirtämään testauskapasiteettia paremmin alueille, joista voi oireilevana olla hankala lähteä drive in -testauspisteille, Turun kaupungin tartuntataudeista vastaava ylilääkäri Jutta Peltoniemi sanoo kaupungin tiedotteessa.

Koronantorjuntabussi syntyi Turun kaupungin ja Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin yhteistyönä. Tahot ovat jatkuvasti etsineet uusia luovia tapoja ottaa koronanäytteitä sujuvasti ja turvallisesti. Hanke eteni nopeasti, sillä idea bussista syntyi marraskuun lopulla, ja jo nyt bussi on liikenteessä.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

– On ollut mielenkiintoista olla rakentamassa koronantorjuntabussia. Bussin kyydissä kulkee oirearvion ja lähetteen tekijä Turun kaupungin hyvinvointitoimialalta sekä kaksi Tykslabin näytteenottajaa. Näytteet analysoidaan päivittäin Tyks kliinisen mikrobiologian laboratoriossa. Toivomme, että asiakkaat löytävät bussiin yhtä hyvin kuin esimerkiksi Tyksin kantasairaalan parkkihallissa syyskuussa aloittaneeseen drive-in koronanäytteenottopisteeseen, sanoo Anna-Elina Lehtonen Tyks Laboratoriotoimialueelta.

Bussi on rakennettu näytteenottoon sopivaksi muun muassa poistamalla tarpeettomat penkit. Bussin etuosassa kirjataan samalla käynnillä koronatestilähete, ja näyte otetaan auton keskiosassa. Bussin sisällä tapahtuva näytteenotto on luonnollisesti riippumaton sääolosuhteista.

Kaupunki ja sairaanhoitopiiri muistuttavat, että bussin koronanäytteenottoon jonotettaessa tulee huomioida turvavälit. Myös maskin käyttöä suositellaan.

Bussi pysäköi arkisin kello 9–11 Halisiin Huudin edustalle ja suuntaa sen jälkeen Pernoon Höveliä vastapäätä olevalle hiekkakentälle, jossa bussi ottaa asiakkaita vastaan kello 12–14.

Pysähdyspaikat ovat tarkasti ennalta määritellyt, sillä henkilökunta tarvitsee bussiin työnsä tueksi muun muassa sähköliitännän.

Myös Varissuon niin sanottu matalan kynnyksen näytteenottopiste toimii edelleen Varissuon terveysaseman tiloissa arkisin kello 9–11 ja kello 12–14.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti

Huomio! Turun Sanomien keskustelupalstan säännöt ovat uudistuneet. Tavoitteena on parantaa moderointia siten, että kommentit ehditään käsitellä nykyistä nopeammin. Uudistus ei vaikuta lehden mielipidesivun toimintaan. Tutustu uusiin käytäntöihin täällä.

Otsikko
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun. Tehdään yhdessä Turun Sanomien keskustelupalstasta paikka, jossa on mukava keskustella asiallisesti kiinnostavista aiheista.

Keskusteltavaksi avattavaista jutuista päättää Turun Sanomien toimitus. Kaikista jutuista ei voi keskustella. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea tai poistaa aiemmin avoinna olleen keskusteluketjun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme vahvasti oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Toisen ihmisen nimellä tai valheellisesti jonkun tahon edustajana esiintyminen on kiellettyä.

Kaikki viestit tarkastetaan ennen julkaisua. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja moderoidaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22 muun työn ohessa. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Verkkokeskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Viestien julkaisusta päättää toimitus oman harkintansa mukaan. Emme ehdi vastamaan yksittäisten kommenttien julkaisua tai julkaisematta jättämistä koskeviin tiedusteluihin.

Jos kommenttiketjuun on mielestäsi lipsahtanut sääntöjen vastainen tai muutoin epäasiallinen viesti, ilmoita asiattomasta viestistä keskustelussa. Toimitus päättää, onko ilmoitus aiheellinen.

Jos jutussa on virhe, kerro siitä suoraan toimitukselle, älä keskusteluketjussa. Saamme tiedon näin nopeammin ja voimme korjata virheen. Virheistä voit kertoa sähköpostitse osoitteeseen ts.verkkotoimitus@ts.fi.

Toimitus voi käyttää keskustelupalstalle tulleita viestejä esimerkiksi aihetta käsittelevän jatkojutun julkaisun yhteydessä.

Päivän aikana avautuneet keskustelut sulkeutuvat oletuksena klo 23. Toimitus voi avata paljon kommentteja keränneitä juttuja uudelleen keskusteltavaksi seuraavana päivänä.

Julkaistavaksi valittavien viestien on noudatettava seuraavia sääntöjä:

  • Lue juttu ja kommentoi vain sen aihetta. Älä yritä vaihtaa aihetta.
  • Älä kommentoi itse keskustelua tai toisten kommentteja. Muiden keskustelijoiden kirjoitustyyliä tai henkilöä käsitteleviä viestejä ei hyväksytä.
  • Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia, väkivaltaan tai muuhun laittomaan toimintaan yllyttäviä tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista.
  • Muista hyvät tavat, älä huuda, kiroile tai käytä epäkohteliaita nimityksiä. Älä ilakoi toisten vastoinkäymisillä tai pilkkaa ketään. Suhtaudu muihin keskustelijoihin kunnioittavasti. Ole kriittinen asiallisesti.
  • Varmista, että esittämäsi tiedot pitävät paikkansa. Älä jaa epämääräisiä huhuja tai perustelematonta mutuilua.
  • Viestisi kuuluu viedä keskustelua eteenpäin: Älä toista samaa asiaa, jonka joku muu on jo todennut. Älä jankuta tai kirjoita perustelemattomia negatiivisia heittoja.
  • Kirjoita napakasti, todella pitkä viesti saattaa jäädä julkaisematta.
  • Voit liittää kommenttiisi teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.​

Aiemmat viestit (2)

Vanhimmat ensin
Vastaa
tjl57
Tartunnat
Voisikohan tästä uutisesta päätellä missä päin on eniten tartuntoja Turussa.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä
Ilmoitus näkyy vain keskusteluiden moderaattoreille, eikä sitä tulla julkaisemaan.

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Tartunnat
Onhan toi tiedossa ihan maailman laajuisesti, että millä alueilla on suurimmat tartunta määrät. Onkohan bussin kyljissä isot monikieliset tekstit, että mitä varten on parkissa?