Tutkimus

Laiton laihdutuslääke voi johtaa ennenaikaiseen kuolemaan

CÉDRIC SUEUR
Seeprapeippoja käytettiin DNP:n terveys- ja ikääntymisvaikutuksien tutkimiseen
Seeprapeippoja käytettiin DNP:n terveys- ja ikääntymisvaikutuksien tutkimiseen

1930-luvulla laihdutukseen käytetty kemikaali DNP vedettiin markkinoilta äkillisten myrkytystapausten vuoksi. Tutkimuksen mukaan kemikaalin laiton käyttö on kuitenkin yleistynyt viime vuosina. Uudessa, usean yliopiston yhteistutkimuksessa, selvitettiin elinikäisen DNP-altistuksen vaikutusta lintumallilla. Tutkijat havaitsivat, että DNP:n käyttö lyhensi seeprapeippojen elinikää 20 prosenttia, vaikka suoria myrkytysvaikutuksia ei esiintynytkään.

DNP (2,4-dinitrophenoli) on molekyyli, joka tehostaa ravinnon muuttamista energiaksi. 90 vuotta sitten sitä pidettiin tehokkaana laihdutuslääkkeenä, kerrotaan Turun yliopiston tiedotteessa. Tutkimuksen mukaan nykyään DNP:tä myydään laittomassa verkkokaupassa painonhallintaan, mikä on jälleen johtanut useisiin kuolemantapauksiin ja myyjien tuomioihin. Interpol antoi kansainvälisen varoituksen DNP:stä vuonna 2015. Yhdysvaltain elintarvike- ja lääkevirasto on antanut oikeudet DNP:n kliiniseen testaamiseen, tavoitteenaan löytää ratkaisu globaaliin ylipaino-ongelmaan.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Turun yliopiston kollegiumtutkija Antoine Stierin johtamassa uudessa tutkimuksessa selvitettiin pitkäaikaisen DNP-altistuksen vaikutuksia ikääntymiseen.

DNP:tä on käytetty pieninä pitoisuuksina myös ikääntymisen tutkimiseen eläinmalleilla, ja vuonna 2008 sen havaittiin lisäävän eliniän pituutta hiirimallilla. Kollegiumtutkija Stier epäili, että havaitut DNP:n positiiviset vaikutukset voivat liittyvä suoraan ylipainon vähenemiseen, jolloin akuutit myrkytysvaikutukset eivät ilmene, toisin kuin normaalipainoisilla.

Tutkimuksen toteutuksesta vastasivat Strasbourgin yliopisto ja ranskalainen tutkimusorganisaatio Centre national de la recherche scientifique (CNRS). Tutkimuksessa mallina käytettiin vankeudessa kasvatettuja seeprapeippoja, joilla ei ole ikääntymiseen liittyvää painonnousua, toisin kuin hiirimallilla.

– DNP:lle altistuneet linnut olivat näennäisen terveitä fyysisesti, eivätkä eronneet kontrolliryhmästä, mutta niiden elinikä oli keskimäärin 20 prosenttia eli kokonaisen vuoden lyhyempi. Tämä vastaa ihmisillä noin 15 vuoden eliniän lyhenemistä, minkä pitäisi toimia vakavana varoitusmerkkinä niin DNP:tä painonhallintaan käyttäville kuin lääkeyrityksille, Stier toteaa.

Tutkimuksen mukaan lisää tutkimustietoa tarvitaan DNP:n pitkäaikaisvaikutuksista muilla eläinmalleilla, jotta sen riskeistä saadaan laajempi ja realistisempi kokonaiskuva,

Tutkimus suoritettiin Strasbourgin yliopistossa (Ecophysiology & Ethology, IPHC), yhteistyössä Aberdeenin yliopiston kanssa. Data-analyysin ja tieteellisen kirjoitustyön aikana rahoittajina toimivat EU:n Horisontti 2020-rahoitusohjelman Marie Sklodowska-Curie -ohjelma ja Turun yliopiston Luonnontieteiden ja lääketieteen tutkijakollegium.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Aloita keskustelu tästä jutusta

Huomio! Turun Sanomien keskustelupalstan säännöt ovat uudistuneet. Tavoitteena on parantaa moderointia siten, että kommentit ehditään käsitellä nykyistä nopeammin. Uudistus ei vaikuta lehden mielipidesivun toimintaan. Tutustu uusiin käytäntöihin täällä.

Otsikko
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun. Tehdään yhdessä Turun Sanomien keskustelupalstasta paikka, jossa on mukava keskustella asiallisesti kiinnostavista aiheista.

Keskusteltavaksi avattavaista jutuista päättää Turun Sanomien toimitus. Kaikista jutuista ei voi keskustella. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea tai poistaa aiemmin avoinna olleen keskusteluketjun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme vahvasti oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Toisen ihmisen nimellä tai valheellisesti jonkun tahon edustajana esiintyminen on kiellettyä.

Kaikki viestit tarkastetaan ennen julkaisua. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja moderoidaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22 muun työn ohessa. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Verkkokeskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Viestien julkaisusta päättää toimitus oman harkintansa mukaan. Emme ehdi vastamaan yksittäisten kommenttien julkaisua tai julkaisematta jättämistä koskeviin tiedusteluihin.

Jos kommenttiketjuun on mielestäsi lipsahtanut sääntöjen vastainen tai muutoin epäasiallinen viesti, ilmoita asiattomasta viestistä keskustelussa. Toimitus päättää, onko ilmoitus aiheellinen.

Jos jutussa on virhe, kerro siitä suoraan toimitukselle, älä keskusteluketjussa. Saamme tiedon näin nopeammin ja voimme korjata virheen. Virheistä voit kertoa sähköpostitse osoitteeseen ts.verkkotoimitus@ts.fi.

Toimitus voi käyttää keskustelupalstalle tulleita viestejä esimerkiksi aihetta käsittelevän jatkojutun julkaisun yhteydessä.

Päivän aikana avautuneet keskustelut sulkeutuvat oletuksena klo 23. Toimitus voi avata paljon kommentteja keränneitä juttuja uudelleen keskusteltavaksi seuraavana päivänä.

Julkaistavaksi valittavien viestien on noudatettava seuraavia sääntöjä:

  • Lue juttu ja kommentoi vain sen aihetta. Älä yritä vaihtaa aihetta.
  • Älä kommentoi itse keskustelua tai toisten kommentteja. Muiden keskustelijoiden kirjoitustyyliä tai henkilöä käsitteleviä viestejä ei hyväksytä.
  • Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia, väkivaltaan tai muuhun laittomaan toimintaan yllyttäviä tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista.
  • Muista hyvät tavat, älä huuda, kiroile tai käytä epäkohteliaita nimityksiä. Älä ilakoi toisten vastoinkäymisillä tai pilkkaa ketään. Suhtaudu muihin keskustelijoihin kunnioittavasti. Ole kriittinen asiallisesti.
  • Varmista, että esittämäsi tiedot pitävät paikkansa. Älä jaa epämääräisiä huhuja tai perustelematonta mutuilua.
  • Viestisi kuuluu viedä keskustelua eteenpäin: Älä toista samaa asiaa, jonka joku muu on jo todennut. Älä jankuta tai kirjoita perustelemattomia negatiivisia heittoja.
  • Kirjoita napakasti, todella pitkä viesti saattaa jäädä julkaisematta.
  • Voit liittää kommenttiisi teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.​