Etiopia

Etiopian armeija hyökkäsi Tigrayn pääkaupunkiin – pääministeri kertoo armeijan saaneen Mekellen hallintaansa

Tigraysta pakenevat ihmiset ylittivät joen ja saapuivat naapurimaa Sudaniin viime viikolla. Kuva on Maailman ruokaohjelma WFP:n työntekijän ottama.
Tigraysta pakenevat ihmiset ylittivät joen ja saapuivat naapurimaa Sudaniin viime viikolla. Kuva on Maailman ruokaohjelma WFP:n työntekijän ottama.

Etiopian hallinnon joukot hyökkäsivät Tigrayn alueen pääkaupunkiin Mekelleen lauantaina. Mekellessä asuu noin 500 000 ihmistä.

Etiopian pääministeri Abiy Ahmed, joka sai viime vuonna Nobelin rauhanpalkinnon, kertoi Twitterissä, että armeija on ottanut Mekellen hallintaansa. Abiy kertoi myös, että poliisi etsii Tigrayn vapautusrintaman TPLF:n johtajia. Asiasta kertoi muun muassa uutistoimisto Reuters.

Etiopian hallitus käynnisti sotilaallisen operaation Tigrayssa Pohjois-Etiopiassa marraskuun alussa. Hallitus syyttää Tigrayn alueen johtajia hallituksen uhmaamisesta ja hyökkäämisestä hallinnon joukkojen tukikohtaan.

Hallitus oli antanut TPLF:lle uhkavaatimuksen, jonka määräaika päättyi keskiviikkona. Sen mukaan TPLF:n olisi täytynyt laskea aseensa, muuten seuraa hyökkäys Mekelleen.

Tietoliikenneyhteydet poikki

Aiemmin lauantaina TPLF:n johtaja Debretsion Gebremichael kertoi tekstiviestillä uutistoimistolle Reutersille, että Mekelleä "pommitetaan raskaasti". Gebremichaelin mukaan Etiopian armeija käyttää hyökkäyksessä tykistöä.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Diplomaattilähde vahvisti, että räjähdyksiä kuultiin kaupungista pohjoiseen.

– Etiopian turvallisuusjoukoilla ei ole tehtävänään pommittaa omaa kaupunkiaan ja kansalaisiaan. Hallitukselle on tärkeää etiopialaisten turvallisuus Mekellessä ja Tigrayssa, pääministerin tiedottaja Billene Seyoum puolestaan viestitti.

Osapuolien väitteitä on vaikea vahvistaa, sillä tietoliikenneyhteydet katkesivat, kun taistelut alkoivat. Myös pääsy alueelle on tiukasti valvottua.

Pääministeri Abiy Ahmed kertoi perjantaina, että hän pitää konfliktia Etiopian sisäisenä asiana. Hallitus ei ole ottanut vastaan rauhanvälitystarjouksia.

Sudaniin paennut jopa 43 000 ihmistä

Tigrayn taisteluissa pelätään kuolleen jopa tuhansia ihmisiä. Arviolta 43 000 ihmistä on paennut naapurimaa Sudaniin.

Tigrayn alueella on rajoja myös Eritrean kanssa. TPLF:n johtaja Debretsion Gebremichael on syyttänyt myös Eritrean armeijaa rajan ylittämisestä ja eritrealaisten pakolaisten leirien ratsaamisesta Tigrayssa.

YK:n pakolaisjärjestön johtaja Filippo Grandi sanoi lauantaina olevansa hyvin huolissaan noin 100 000 eritrealaispakolaisesta Etiopiasta ja heihin kohdistuvasta väkivallasta,

TPLF ja Eritrea ovat perivihollisia. TPLF johti Etiopian hallitusta, kun Etiopia ja Eritrea sotivat vuosina 1998–2000. Etiopian nykyinen pääministeri Abiy Ahmed sai viime vuonna Nobelin rauhanpalkinnon rauhan saavuttamisesta Eritrean kanssa.

Etiopian hallitus on kieltänyt TPLF:n syytökset siitä, että eritrealaisjoukot toimisivat Etiopiassa.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Aloita keskustelu tästä jutusta
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.