Etiopia

Etiopiassa pelätään täysimittaista humanitaarista kriisiä – Nobelin rauhankomitea kehotti viime vuoden palkinnon saajaa lopettamaan väkivaltaisuudet

Etiopian pääministeri Abiy Ahmed sai Nobelin rauhanpalkinnon viime vuonna. Palkinnon myöntävä rauhankomitea kehotti tiistaina osapuolia lopettamaan väkivaltaisuudet.
Etiopian pääministeri Abiy Ahmed sai Nobelin rauhanpalkinnon viime vuonna. Palkinnon myöntävä rauhankomitea kehotti tiistaina osapuolia lopettamaan väkivaltaisuudet.

YK:n pakolaisjärjestö varoitti tiistaina, että Etiopiaan on syntymässä "täysimittainen humanitaarinen kriisi".

Raskaita taisteluja Tigrayssa Pohjois-Etiopiassa on paennut jo yli 27 000 ihmistä rajan yli Sudaniin.

Pakolaisuuden tahti on hurja: arviolta 4 000 pakenee kodeistaan joka päivä. YK:n virastojen mukaan avustusjärjestöt ovat jo kuormittuneet tilanteesta.

Sudanissa on jo valmiiksi lähes miljoona pakolaista, jotka ovat tulleet maahan Tshadista, Eritreasta, Keski-Afrikan tasavallasta ja Etelä-Sudanista.

– Etiopiasta tulevat ihmiset ovat hyvin peloissaan. He kertovat, että he ovat paenneet raskaita taisteluja, eikä näy merkkiäkään siitä, että taistelut olisivat loppumassa, tiedottaja Babar Baloch YK:n pakolaisjärjestöstä sanoi Genevessä tiistaina.

– YK:n pakolaisjärjestö UNHCR on valmiina auttamaan Tigrayssa, kun sinne pääsee ja on tarpeeksi turvallista.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Taisteluissa on kuollut arviolta satoja ihmisiä, sekä sotilaita että siviilejä.

Etiopian pääministeri Abiy Ahmed varoitti tiistaina, että kapinallisvoimat eivät olleet laskeneet aseitaan määräaikaan mennessä. Armeijan joukkojen odotettiin tekevän hyökkäyksen Tigrayn alueen pääkaupunkiin Mekelleen.

Abiy aloitti sotilaallisen hyökkäyksen pari viikkoa sitten Tigrayssa. Abiy syyttää Tigrayn alueen johtajia muun muassa iskusta liittovaltion armeijan tukikohtaan ja hänen valtansa uhmaamisesta.

Tigrayn johtajat puolestaan syyttävät Abiyta puhdistuksista valtion instituutioissa, kuten armeijassa.

Tietoliikenneyhteydet Tigrayhin on pääosin suljettu, eikä tiedotusvälineitä päästetä alueelle, joten tietoja tapahtumista on vaikea saada.

Tigrayssa asuu reilu viisi miljoonaa ihmistä, joista sadattuhannet olivat riippuvaisia ruoka-avusta jo ennen konfliktia. Raskaiden taistelujen vuoksi ruoan jakelua on nyt vähennetty.

Nobelin rauhankomitea kehotti lopettamaan väkivaltaisuudet

Vuosi sitten joulukuussa Abiy Ahmed, 44-vuotiaana Afrikan nuorin valtionpäämies, sai Nobelin rauhanpalkinnon. Etiopia ja Eritrea olivat solmineet rauhansopimuksen vuonna 2018 parikymmentä vuotta kestäneen pattitilanteen jälkeen. Maiden välinen rajasota käytiin vuosina 1998–2000.

Nobelin rauhankomitea sanoi lausunnossaan tiistaina olevansa hyvin huolissaan Tigrayn konfliktista ja kehotti osapuolia lopettamaan väkivaltaisuudet.

Komitea ilmaisee harvoin näkemyksensä aiempien rauhannobelistien tekemisistä.

Tänä vuonna Nobelin rauhanpalkinnon sai YK:n ruokaohjelma. Palkinto annetaan Oslossa 10. joulukuuta.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Aloita keskustelu tästä jutusta

Huomio! Turun Sanomien keskustelupalstan säännöt ovat uudistuneet. Tavoitteena on parantaa moderointia siten, että kommentit ehditään käsitellä nykyistä nopeammin. Uudistus ei vaikuta lehden mielipidesivun toimintaan. Tutustu uusiin käytäntöihin täällä.

Otsikko
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun. Tehdään yhdessä Turun Sanomien keskustelupalstasta paikka, jossa on mukava keskustella asiallisesti kiinnostavista aiheista.

Keskusteltavaksi avattavaista jutuista päättää Turun Sanomien toimitus. Kaikista jutuista ei voi keskustella. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea tai poistaa aiemmin avoinna olleen keskusteluketjun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme vahvasti oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Toisen ihmisen nimellä tai valheellisesti jonkun tahon edustajana esiintyminen on kiellettyä.

Kaikki viestit tarkastetaan ennen julkaisua. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja moderoidaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22 muun työn ohessa. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Verkkokeskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Viestien julkaisusta päättää toimitus oman harkintansa mukaan. Emme ehdi vastamaan yksittäisten kommenttien julkaisua tai julkaisematta jättämistä koskeviin tiedusteluihin.

Jos kommenttiketjuun on mielestäsi lipsahtanut sääntöjen vastainen tai muutoin epäasiallinen viesti, ilmoita asiattomasta viestistä keskustelussa. Toimitus päättää, onko ilmoitus aiheellinen.

Jos jutussa on virhe, kerro siitä suoraan toimitukselle, älä keskusteluketjussa. Saamme tiedon näin nopeammin ja voimme korjata virheen. Virheistä voit kertoa sähköpostitse osoitteeseen ts.verkkotoimitus@ts.fi.

Toimitus voi käyttää keskustelupalstalle tulleita viestejä esimerkiksi aihetta käsittelevän jatkojutun julkaisun yhteydessä.

Päivän aikana avautuneet keskustelut sulkeutuvat oletuksena klo 23. Toimitus voi avata paljon kommentteja keränneitä juttuja uudelleen keskusteltavaksi seuraavana päivänä.

Julkaistavaksi valittavien viestien on noudatettava seuraavia sääntöjä:

  • Lue juttu ja kommentoi vain sen aihetta. Älä yritä vaihtaa aihetta.
  • Älä kommentoi itse keskustelua tai toisten kommentteja. Muiden keskustelijoiden kirjoitustyyliä tai henkilöä käsitteleviä viestejä ei hyväksytä.
  • Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia, väkivaltaan tai muuhun laittomaan toimintaan yllyttäviä tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista.
  • Muista hyvät tavat, älä huuda, kiroile tai käytä epäkohteliaita nimityksiä. Älä ilakoi toisten vastoinkäymisillä tai pilkkaa ketään. Suhtaudu muihin keskustelijoihin kunnioittavasti. Ole kriittinen asiallisesti.
  • Varmista, että esittämäsi tiedot pitävät paikkansa. Älä jaa epämääräisiä huhuja tai perustelematonta mutuilua.
  • Viestisi kuuluu viedä keskustelua eteenpäin: Älä toista samaa asiaa, jonka joku muu on jo todennut. Älä jankuta tai kirjoita perustelemattomia negatiivisia heittoja.
  • Kirjoita napakasti, todella pitkä viesti saattaa jäädä julkaisematta.
  • Voit liittää kommenttiisi teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.​