Uutiset

Turussa valmistui yli 100-kiloinen diabolo

Turussa valmistui maailman suurin diabolo. Marttiina Sairanen
Turussa valmistui maailman suurin diabolo. Marttiina Sairanen

Sirkuksissa ja koulujen välitunneilla ihastuttanut diabolo eli hiidenhyrrä sai maanantaina uuden merkityksen, kun Turussa valmistui maailman suurin diabolo-hyrrä.

Korkeutta tiimalasin muotoisella hyrrällä on peräti kaksi ja puoli metriä, ja kuppien halkaisijakin on hieman vajaat kaksi metriä. Hyrrällä tavoitellaan pääsyä Guinnesin ennätystenkirjaan.

– Tämä on tilattu Sirkus Supiaisen heresy-esitykseen. He toivoivat tällaista isoa diaboloa, ja tästä tulikin maailman suurin toimiva diabolo, hyrrän rakentanut, turkulainen puuseppäartesaani Toni Saikkonen kertoo.

Reilua satakiloista hyrrää ei heilutella tavallisilla diabolo-kepeillä, mutta käyttötarkoituksia on muitakin.

– Jonkinlainen köysi varmaankin viritetään, ja jotenkin he sitä pyörittelevät. Lisäksi sillä pystyy tekemään jonkun verran temppuja, vaikka itse hyrrä olisikin paikallaan, Saikkonen toteaa.

Hyrrä on tehty pitkälti alkuperäisen hyrrän mukaan ja erona onkin vain jättiversion tukivanteet, jotka pitävät hyrrän paremmin kasassa. Myös materiaali on hieman kovempaa kuin pienemmissä hyrrissä. Alunperin tarkoitus oli rakentaa vieläkin suurempi hyrrä, mutta se olisi vaatinut jo huomattavasti enemmän työtä.

– Kupit on tilattu suomalaiselta toimittajalta, joka valmistaa kattoikkunoita. Nämä kupit olivat suurimmat, jotka mahtuivat ulos heidän uunistaan. Tietysti, jos kuppiosat tekee käsityönä esimerkiksi lasikuidusta, niin sittenhän on mahdollista tehdä vieläkin suurempi, Saikkonen toteaa.

TS

Turussa valmistui maailman suurin diabolo