Rahapelit

Pitäisikö peliautomaatit poistaa kaupoista, kioskeista ja kahviloista? – työryhmän mukaan se on yksi vaihtoehto

Peliautomaatit olivat pois käytöstä keväällä koronaviruksen takia. Selvitys poistaisi ne kokonaan.

Pelihaittojen torjuntaa voidaan tehostaa joko poistamalla hajasijoitetut automaatit kokonaan markkinoilta tai kehittämällä nykyistä mallia tehokkaammin haittoja torjuvaksi. Näin arvioidaan rahapeliautomaattien ja automaattipelien haittojen hallintaa käsittelevässä raportissa, jonka laatimista on ohjannut sosiaali- ja terveysministeriön asettama työryhmä.

Keskosta ei ehditty perjantaina ottamaan kantaa siihen, sopisiko pelikoneiden poistaminen kaupoista Keskolle. S-ryhmän puolelta asiaa kommentoi kenttäjohtaja Arttu Laine.

– Seuraamme keskustelua ja sopeudumme niihin muutoksiin, joita Veikkaus ja lainsäätäjät päättävät. Näin olemme toimineet tähänkin saakka, Laine viestitti.

Raportin mukaan kokonaisvaltainen pelihaittojen hallinta on tehokkainta. Pelihaittojen hallintaa pitäisi räätälöidä entistä enemmän ottaen huomioon erilaiset pelaamisympäristöt ja jakelukanavat, ryhmä katsoo.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kaupparyhmät tienaavat automaateilla

Peliautomaatteja on runsaasti esimerkiksi Keskon, S-ryhmän ja Lidlin myymälöissä. Lännen Media uutisoi aiemmin, että Veikkauksen pelikoneet ovat suurimmille kaupparyhmille jopa kymmenien miljoonien eurojen arvoista liiketoimintaa.

Esimerkiksi S-ryhmälle Veikkaus on maksanut yhteensä yli 40 miljoonaa euroa korvausta tilan varaamisesta pelikoneille, rahankäsittelystä sekä valvontatehtävistä vuosina 2017–2018.

Korvaus on ollut S-ryhmän mukaan vuosittain sama eli noin 21 miljoonaa euroa. Kolmesta suurimmasta kaupparyhmästä Kesko ja Lidl kieltäytyivät samassa yhteydessä kertomasta Veikkaukselta saamiensa palkkioiden suuruutta.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n vuoden 2015 tutkimuksen mukaan 124 000 suomalaisella on rahapeliongelma. Peliongelmaisia auttavan Peluurin tilastojen mukaan varsin merkittävä osa pelaajien yhteydenotoista koskee yhä kauppojen automaatteja, vaikka netin rahapelit ovat kasvattaneet suosiotaan. Automaatteja on esimerkiksi Prismoissa ja K-Citymarketeissa.

Markkinoinnista pitäisi luopua

Arviointiryhmä toteaa johtopäätöksenään, että raha-automaattipelien markkinoinnista pitäisi luopua kokonaan. Veikkaukselle olisi lisäksi asetettava velvollisuus informoida pelaajia raha-automaattipelien erityisestä haitallisuudesta.

Selvityksen perusteella erityisen haitallista on, jos rahapeliautomaatteja on paljon ja ne sijaitsevat helposti saavutettavissa ympäristöissä ja että pelin ominaisuudet kannustavat pelaamisen jatkuvuuteen.

"Pelaajan tunnistautuminen ei sinällään ole pelaamisen hallintakeino. Sen avulla on kuitenkin mahdollista tukea pelaamisen hallintaa esimerkiksi valvomalla estoja ja antamalla pelaajalle palautetta. Suomessa pakollisen tunnistautumisen laajentaminen lisää mahdollisuuksia ottaa käyttöön kattavia pelirajoituksia, peliestoja sekä pelaamisen hallinnan välineitä", työryhmä toteaa.

Suomi Pohjoismaiden selvä ykkönen

Vertailumaista Norjassa pakollinen tunnistautuminen mahdollistaa jo nyt rajoitukset kaikkiin yksinoikeushaltijan peleihin.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Ruotsissa ja Tanskassa on puolestaan keskitetty kieltorekisteri, johon kuuluvat kaikki raha-automaattipelien pelipaikat ja -tarjoajat.

Suomessa pelataan selkeästi eniten automaattipelejä.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (5)

Vanhimmat ensin
Vastaa
PyhäSylvi
Apua laskentaan
Näihin automaatteihin rahojaan upottaville kansalaisille on ilmeisesti koulussa ollut todennäköisyyslaskenta hieman haasteellista. Näihin pitäisi laittaa pakolliseksi selkeä ilmoitus voittomahdollisuuksista ennen jokaisen kolikon pelaamista. Tyyliin: pelaamalla tässä kohdassa 1€ sinulla on 1/1000 mahdollisuus voittaa 2€. Jos joku vielä tämän jälkeen haluaa pelata niin pelatkoon, joku siltä rahat kuitenkin kusettaa
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
vexi
Vast: Apua laskentaan
"On väärin antaa tyhmien pitää rahansa". Tätä entisen amerikkalaisen kapitalistin toteamusta oy Veikkaus ab pitää tiämmä liikeideanaan.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Bimbo
Voi, voi
Vihreät haluavat vapauttaa huumeet ja ohjata käyttäjät hoitoon. Miksi sama ei päde tässä?
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
AKurkinen
kaikki pois 👎🏻
Pitäisikö makkarat, pullat, makeat limsat ja muut lihottavat tuotteet myös poistaa kaupoista, kun muutamilla ihmisillä on painon kanssa vaikeuksia ? Ja tietty viina pois Alkoista ja ravintoloista, kun täällä on muutama alkoholisti !
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
vexi
Vast: kaikki pois 👎🏻
" muutamilla ihmisillä on painon kanssa vaikeuksia" ?!? Kolmannes suomalaisista on ylipainoisia. Pidäpä Kurkinen silmäsi auki ulkona liikkuessasi. Ja kun me emme elä Ameerikassa, vaan sosdem kansankoti Suomessa, niin itseaiheutetun ylipainon seuraukset hoidetaan veronmaksajien piikkiin: polvileikkaukset, diabetekset, työkyvyn menetys. (Ei tarvi myydä itseään inhorealistiseen TV-sarjaan hoidetuksi tullakseen)
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.