Uutiset

Antti Rinteen viesti puoluekokoukselle: "Vallanhimoiset pikkupelit haudattava lopullisesti"

Sdp:n väistyvä puheenjohtaja Antti Rinne muistutti, että johtajilta saa ja pitää vaatia, mutta kulloinkin vastuussa olevien ihmisten kampittaminen ei ole minkäänlaiselle poliittiselle liikkeelle hyväksi.

Sdp:n väistyvän puheenjohtajan, Antti Rinteen puheenvuoro aloitti poliittisen tilanteen käsittelyn sdp:n puoluekokouksessa Tampereella.

Rinne vetosi vahvasti puoluekokousväkeen, että Tampereen puoluekokouksen myötä vallanhimoiset pikkupelit haudataan lopullisesti.

– Käydään politiikan sisällöistä ja linjoista railakastakin keskustelua, ollaan rohkeita ja tehdään avauksia ihmisten, Suomen, Euroopan ja maapallon parhaaksi.

Rinne muistutti, että johtajilta saa ja pitää vaatia, mutta kulloinkin vastuussa olevien ihmisten kampittaminen – vaikka sen sitten väittäisi tapahtuvan puolueen edun nimissä – ei ole minkäänlaiselle poliittiselle liikkeelle hyväksi, saati kunniaksi eikä se johda menestykseen.

– Olen ollut etuoikeutettu ihminen saadessani johtaa tämän liikkeen kohti tulevaisuutta. Enkä ole haikea, sillä olen varma, että Sannan johdolla jatkamme eespäin voittojen tiellä.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Lue myös: Pääministeri Sanna Marin saapui maski kasvoillaan puoluekokoukseen: "Varapuheenjohtajakisa sytyttää kokousväkeä"

"Kaikki kynnelle kykenevät töihin"

Rinne nosti työllisyystoimet esiin puheenvuorossaan. Rinteen mukaan hyvinvointivaltion kehittäminen on jatkossa mahdollista vain, jos kiinnitetään erityistä huomiota työikäisen väestön työhön osallistumiseen.

– Tarvitsemme pitkäjänteistä, suunnitelmallista ja rohkeaa rakentamista, jotta kaikki kynnelle kykenevät saadaan työelämään kiinni.

Kevään 2019 hallitusohjelmassa todettiin, että tällä vaalikaudella tarvitaan 60 000 uutta työllistä.

Rinne painotti, että maailmanlaajuinen koronakriisi ei ole muuttanut tarvetta nostaa työllisyysastetta hyvälle pohjoismaiselle tasolle miksikään. Samalla hänen mukaansa on kuitenkin todettava, että koronakriisin vaikutuksesta toimenpiteiden aikatauluja joudutaan arvioimaan uudelleen.

Pandemian aiheuttamaa talouden pudotusta korjataan nyt elvytyksellä.

– Emme saa enää toistaa aikaisempien talouskriisien virheitä. 1990-luvun laman ja finanssikriisin opetukset on otettava nyt vakavasti. Leikkauspolitiikalla emme voi rakentaa sosiaalisesti, taloudellisesti tai ekologisesti kestävää kasvua.

Vaikea ymmärtää oppivelvollisuuden kriitikoita

Hallituksen piirissä valmistelluista työllisyystoimista Rinne piti erityisen tärkeänä uudistuksena henkilökohtaisen työnhaun mallia, joka nojaa työttömien auttamiseen takaisin työelämään ja tiiviiseen sektorirajat yhdistävään yhteistyöhön eri viranomaisten ja yksityisten toimijoiden kanssa. Osatyökykyisten asemaa on tarkoitus parantaa kehittämällä palkkatukeen liittyviä järjestelmiä ruotsalaisten esimerkkien mukaisesti.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Rinne painotti myös, että huomattava vaikutus työllisyydelle on oppivelvollisuusiän korottamisella ja toisen asteen maksuttomuudesta.

– Minun on ollut vaikea ymmärtää tämän tavoitteen kriitikoita. Onko kyse jostain pahasti vinoutuneesta elitismistä, korkeamman koulutuksen ja sen tarjoaminen mahdollisuuksien rajaamisesta harvempien, joidenkin yhteiskunnan etuoikeutettujen oikeudeksi.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (2)

Vanhimmat ensin
Vastaa
Ari Hyvönen
Voihan tuo onnistuakin
Rinne on ollut noiden vallanhimoisten pikkupelien keskeisin harrastaja joten jos Rinne niistä luopuu niin sitten pelit saattaa loppua.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Julle
Leipäpappi ainesta
Rinnettä mukaellen; tehkää niin kun sanon, ei niin kun minä Antti Rinne teen🤢