Lentoliikenne

Rajavartiolaitoksen valvontalentokoneet ovat elinkaarensa päässä – 25 vuotta palvelleille koneille pitäisi löytää seuraaja

Dornier 228 -valvontakoneiden uusiminen maksaisi kokonaisuudessaan noin 60 miljoonaa euroa.
Dornier 228 -valvontakoneiden uusiminen maksaisi kokonaisuudessaan noin 60 miljoonaa euroa.

Rajavartiolaitoksen valvontalentokoneet vanhenevat kovaa vauhtia. Rajavartiolaitoksella on tällä hetkellä käynnissä hanke, jonka tavoitteena on korvata kaksi Dornier 228 -valvontalentokonetta vuoteen 2025 mennessä.

– Nykyiset valvontakoneet ovat tulleet elinkaarensa päähän. Tämä tarkoittaa, että niiden käytön keskeytysajat kasvavat ja niiden ylläpitokustannukset kasvavat. Koneiden peruskorjaaminen ei ole enää järkevää, sillä valvontakoneiden tehtävien nykyiset painotukset asettavat teknisiä tarpeita, joita ei näihin koneisiin ole enää mahdollista rakentaa, hankejohtajana toimiva prikaatinkenraali Jari Tolppanen kertoo Rajavartiolaitoksen tiedotustilaisuudessa perjantaina.

Valvontakoneiden uudistamisen MVX-hanke käynnistettiin vuonna 2019. Koneiden uusiminen on Sanna Marinin hallitusohjelman mukainen hanke. Rajavartiolaitokselle ei ole osoitettu vielä valtion talousarviossa tilausvaltuutta koneiden hankintaan.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

– Rajavartiolaitos on esittänyt, että koneiden uusimiseen kohdistettaisiin vuoden 2021 lisätalousarviossa 60 miljoonaa euroa, Tolppanen kertoo.

Summa tulee Tolppasen mukaan jakautumaan useammalle vuodelle.

Öljyvahinkojen torjuntaa ja meripelastustehtäviä Välimerellä

Dornier 228 -valvontalentokoneiden tehtäväkenttä on monipuolinen. Jo 25 vuotta käytössä olleiden valvontalentokoneiden tärkeimpiä tehtäviä ovat Itämerellä liikkuvien alusten tunnistaminen, merihätään joutuneiden pelastaminen sekä merellisten ympäristövahinkojen havaitseminen ja niiden torjuntaoperaatioissa tukeminen.

– Millään ei pystytä valvomaan merellisiä öljyvahinkoja yhtä tehokkaasti, hankepäällikkö Ari Laaksonen kertoo.

Dornieria käytettiin esimerkiksi kesäkuussa 2019, jolloin Suomen Leijonan majakan edustalla mereen pääsi valumaan merkittävä määrä öljyä. Valvontakoneilla vahvistetaan vahinkojen laatu sekä arvioidaan öljyn määrä ja vuodon pinta-ala.

Dorniereita on käytetty myös meripelastus- ja rajavalvontatehtävissä Välimerellä osana Frontexin operaatioita.

Lisäksi valvontakoneilla seurataan levä- ja jäätilannetta ja hylkeiden pesintää.

Myös seuraavat valvontakoneet ovat miehitettyjä

Uusien koneiden minimivaatimus on se, että niillä korvataan Dorniereiden suorituskyky nykyisissä tehtävissä. Valvontakoneita on oltava kaksi, jotta käytössä olisi aina vähintään yksi kone toisen ollessa huollossa.

Dornier 228 on kaksimoottorinen turbiinikone. Sen nelijäseniseen miehistöön kuuluu kaksi lentäjää ja kaksi operaattoria.

Uusilta koneilta toivotaan apulaishankepäällikkönä toimivan majuri Kenneth Rosenqvistin mukaan Dorniereiden nykyisten ominaisuuksien lisäksi pidempää toiminta-aikaa. Nykyisillä koneilla lennetään kerrallaan kolmesta viiteen tuntia. Myös kuljetuskapasiteettia halutaan parantaa, sillä nykyisillä koneille ei ole kapasiteettia kuljettaa rahtia tai ylimääräistä henkilöstöä. Lisäksi nykyinen satelliittijärjestelmä ei mahdollista reaaliaikaisia salattuja tietoliikenneyhteyksiä.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

– Emme halua tyytyä vain siihen, että suorituskyky uusissa koneissa on sama kuin edellisissä, Rosenqvist sanoo.

Myös seuraavat koneet ovat miehitettyjä. Tolppasen mukaan miehittämättömässä valvontakoneessa olisi miehitettyihin verrattuna rajoitteita.

– Miehittämättömän koneen radioyhteys on esimerkiksi alttiimpi kyberhäirinnälle, Tolppanen sanoo.

Runsaasti tarjontaa

Käynnissä on parhaillaan tietopyyntövaihe, jonka aikana Rajavartiolaitos neuvottelee noin 20 potentiaalisen toimittajan kanssa. Osa näistä toimittaa vain järjestelmiä ja sensoreita.

– Tavoitteena löytää toimittaja, joka kykenee kokoamaan useilta toimittajilta meitä palvelevan kokonaisuuden, Laaksonen kertoo.

Laaksosen mukaan vaatimusten täyttämää tarjontaa lentokonevaihtoehdoissa on runsaasti.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (2)

Vanhimmat ensin
Vastaa
Ilkka Reinne
Hävittäjistä leikkaus
Taas olisi hyvä peruste leikata hävittäjähankinnan määrästä ja käyttää se rajan valvontakone hankintaan koska niillä on merkittävästi käyttöä jatkuvasti eikä vain ilmavoimien esikunnan uhkakuvissa!
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Paavo Manninen
Vast: Hävittäjistä leikkaus
Ja kutsutaan naapurista sellaisia "hyviksi mainittuja" punatähtisiä koneita maatamme puolustamaan. Saatais varmaan ilmaiseksi..?
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.