Uutiset
Riina Rastas:

Miksi todistelen sen olevan vain pikkuflunssaa?

Mahanpohjaani kutittaa. Istun autossa kelakortti kädessä, kun valkoiseen suojapukuun pukeutunut hoitaja saapuu ikkunan luo. Hoitaja ottaa muovipussista pitkän tikun ja tökkää sen pitkälle sieraimeen. Kun hän vetää tikun pois, silmistäni vuotaa vettä.

Huh, nyt se on ohi!

Helpotukseni ei kestä kauan, sillä se muuttuu huoliksi. Päällimmäisenä huolettaa, että jos minulla on korona, olen voinut tartuttaa sen riskiryhmään kuuluvalle äidilleni.

Pian alan kokea yllättäviä tunteita. Tunnen häpeää siitä, että minulla saattaa olla korona. Kehtaanko enää ikinä palata ihmisten ilmoille? Sitten tulevat itsesyytökset. En ole ollut tarpeeksi varovainen. Jos minulla on korona, se on oma vikani.

Tunteet ovat normaaleja, vakuuttaa Mieli ry:n asiantuntija ja psykologi Outi Mäkinen minulle puhelimessa.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

– Meille on annettu viesti, että täytyy olla hyvin huolellinen, ettei tauti pääse leviämään. Silloin on luonnollista, että tulee itsesyytöksiä ja häpeän tunnetta.

Häpeässä on Mäkisen mukaan mukana pelkoa siitä, että tulee torjutuksi tai joutuu yhteisön ulkopuolelle. Itsesyytökset voivat kummuta ajatuksesta, että pystymme vaikuttamaan elämäämme. Normaalisti tunne siitä, että voi hallita elämäänsä, on hyvä asia.

– Se voi kääntyä itseään vastaan, jos kuvittelee, että pystyy hallitsemaan asioita, joita ei pysty hallitsemaan. Voi syntyä itsesyytöksiä, että olisin voinut toimia toisin.

Häpeä ja itsesyytökset eivät synny tyhjiössä. Kanadalaismedia Global News kertoo stigmasta, jota koronatartunnan takia koetaan ympäri maailmaa. Artikkeli kertoo tartunnan saaneesta ecuadorilaisesta eläkeläisestä, jonka kuva sairaalasängystä sai ihmiset ilkeilemään ja syyttämään naista koronan levittämisestä.

Häpeän kulttuuri on läsnä Suomenkin arjessa. Jos joku yskii kaupassa, muut jähmettyvät ja jopa mulkaisevat köhijää. Kaupassa yskivä voi ärsyttää, sillä hän ei vaikuta ottavan muita huomioon, mutta paheksunta voi vaikuttaa köhijään.

Kirjaudun jo kolmatta kertaa terveystietoja sisältävään Omakantaan. Olen ollut koko päivän levoton ja käteni hikoavat. Avaan sivun ja kyllä, siellä tosiaan on merkintä. Koronatestini tulos on negatiivinen. Uusi helpotus!

Seuraavina päivinä vitsailen tuloksestani ystävilleni ja vakuuttelen, että vaikka yskin, se on vain normaalia flunssaa. Tunnen piston sydämessäni. Minusta tuntuu kuin vakuuttelisin ihmisille olevani yhteiskuntakelpoinen.

Saatamme tietämättämme luoda ja lisätä koronaa sairastavien häpeää ja itsesyytöksiä. Ehkä voisimme sen sijaan yrittää vähentää sairastavien psyykkistä taakkaa näyttämällä ymmärrystä. Se auttaisi itseämmekin, jos sairastumme.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kirjoittaja on Lännen Median toimittaja Turussa.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti

Huomio! Turun Sanomien keskustelupalstan säännöt ovat uudistuneet. Tavoitteena on parantaa moderointia siten, että kommentit ehditään käsitellä nykyistä nopeammin. Uudistus ei vaikuta lehden mielipidesivun toimintaan. Tutustu uusiin käytäntöihin täällä.

Otsikko
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun. Tehdään yhdessä Turun Sanomien keskustelupalstasta paikka, jossa on mukava keskustella asiallisesti kiinnostavista aiheista.

Keskusteltavaksi avattavaista jutuista päättää Turun Sanomien toimitus. Kaikista jutuista ei voi keskustella. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea tai poistaa aiemmin avoinna olleen keskusteluketjun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme vahvasti oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Toisen ihmisen nimellä tai valheellisesti jonkun tahon edustajana esiintyminen on kiellettyä.

Kaikki viestit tarkastetaan ennen julkaisua. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja moderoidaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22 muun työn ohessa. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Verkkokeskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Viestien julkaisusta päättää toimitus oman harkintansa mukaan. Emme ehdi vastamaan yksittäisten kommenttien julkaisua tai julkaisematta jättämistä koskeviin tiedusteluihin.

Jos kommenttiketjuun on mielestäsi lipsahtanut sääntöjen vastainen tai muutoin epäasiallinen viesti, ilmoita asiattomasta viestistä keskustelussa. Toimitus päättää, onko ilmoitus aiheellinen.

Jos jutussa on virhe, kerro siitä suoraan toimitukselle, älä keskusteluketjussa. Saamme tiedon näin nopeammin ja voimme korjata virheen. Virheistä voit kertoa sähköpostitse osoitteeseen ts.verkkotoimitus@ts.fi.

Toimitus voi käyttää keskustelupalstalle tulleita viestejä esimerkiksi aihetta käsittelevän jatkojutun julkaisun yhteydessä.

Päivän aikana avautuneet keskustelut sulkeutuvat oletuksena klo 23. Toimitus voi avata paljon kommentteja keränneitä juttuja uudelleen keskusteltavaksi seuraavana päivänä.

Julkaistavaksi valittavien viestien on noudatettava seuraavia sääntöjä:

  • Lue juttu ja kommentoi vain sen aihetta. Älä yritä vaihtaa aihetta.
  • Älä kommentoi itse keskustelua tai toisten kommentteja. Muiden keskustelijoiden kirjoitustyyliä tai henkilöä käsitteleviä viestejä ei hyväksytä.
  • Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia, väkivaltaan tai muuhun laittomaan toimintaan yllyttäviä tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista.
  • Muista hyvät tavat, älä huuda, kiroile tai käytä epäkohteliaita nimityksiä. Älä ilakoi toisten vastoinkäymisillä tai pilkkaa ketään. Suhtaudu muihin keskustelijoihin kunnioittavasti. Ole kriittinen asiallisesti.
  • Varmista, että esittämäsi tiedot pitävät paikkansa. Älä jaa epämääräisiä huhuja tai perustelematonta mutuilua.
  • Viestisi kuuluu viedä keskustelua eteenpäin: Älä toista samaa asiaa, jonka joku muu on jo todennut. Älä jankuta tai kirjoita perustelemattomia negatiivisia heittoja.
  • Kirjoita napakasti, todella pitkä viesti saattaa jäädä julkaisematta.
  • Voit liittää kommenttiisi teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.​

Aiemmat viestit (1)

Vanhimmat ensin
Vastaa
Angus
Toiset häpeävät herkemmin kuin toiset
Meitä on moneksi. Itsekin yskiskelen silloin tällöin yleisillä paikoilla, tietystä syystä joka ei ole korona. En ole havainnut mulkaisuja, mutta toisaalta en ihmeemmin tarkkailekaan muita. Yskin mitä yskin, omatuntonihan on puhdas, koska minulla ei tiettävästi ole koronaa.

Toisaalta kyllä minäkin vähän kohotin kulmakarvojani, kun täysien rajoitusten aikaan marketin käytävällä tuli vastaan nuori mies, joka yskäisi estoitta juuri kohdallani. Vaikkei koronaa olekaan, tapaan sentään kääntää päätäni pois ja suojata suutani käsivarrella tms., en yski suoraan muita päin. Oli koronaepidemia tai ei.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin

Huomio! Turun Sanomien keskustelupalstan säännöt ovat uudistuneet. Tavoitteena on parantaa moderointia siten, että kommentit ehditään käsitellä nykyistä nopeammin. Uudistus ei vaikuta lehden mielipidesivun toimintaan. Tutustu uusiin käytäntöihin täällä.

Otsikko
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun. Tehdään yhdessä Turun Sanomien keskustelupalstasta paikka, jossa on mukava keskustella asiallisesti kiinnostavista aiheista.

Keskusteltavaksi avattavaista jutuista päättää Turun Sanomien toimitus. Kaikista jutuista ei voi keskustella. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea tai poistaa aiemmin avoinna olleen keskusteluketjun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme vahvasti oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Toisen ihmisen nimellä tai valheellisesti jonkun tahon edustajana esiintyminen on kiellettyä.

Kaikki viestit tarkastetaan ennen julkaisua. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja moderoidaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22 muun työn ohessa. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Verkkokeskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Viestien julkaisusta päättää toimitus oman harkintansa mukaan. Emme ehdi vastamaan yksittäisten kommenttien julkaisua tai julkaisematta jättämistä koskeviin tiedusteluihin.

Jos kommenttiketjuun on mielestäsi lipsahtanut sääntöjen vastainen tai muutoin epäasiallinen viesti, ilmoita asiattomasta viestistä keskustelussa. Toimitus päättää, onko ilmoitus aiheellinen.

Jos jutussa on virhe, kerro siitä suoraan toimitukselle, älä keskusteluketjussa. Saamme tiedon näin nopeammin ja voimme korjata virheen. Virheistä voit kertoa sähköpostitse osoitteeseen ts.verkkotoimitus@ts.fi.

Toimitus voi käyttää keskustelupalstalle tulleita viestejä esimerkiksi aihetta käsittelevän jatkojutun julkaisun yhteydessä.

Päivän aikana avautuneet keskustelut sulkeutuvat oletuksena klo 23. Toimitus voi avata paljon kommentteja keränneitä juttuja uudelleen keskusteltavaksi seuraavana päivänä.

Julkaistavaksi valittavien viestien on noudatettava seuraavia sääntöjä:

  • Lue juttu ja kommentoi vain sen aihetta. Älä yritä vaihtaa aihetta.
  • Älä kommentoi itse keskustelua tai toisten kommentteja. Muiden keskustelijoiden kirjoitustyyliä tai henkilöä käsitteleviä viestejä ei hyväksytä.
  • Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia, väkivaltaan tai muuhun laittomaan toimintaan yllyttäviä tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista.
  • Muista hyvät tavat, älä huuda, kiroile tai käytä epäkohteliaita nimityksiä. Älä ilakoi toisten vastoinkäymisillä tai pilkkaa ketään. Suhtaudu muihin keskustelijoihin kunnioittavasti. Ole kriittinen asiallisesti.
  • Varmista, että esittämäsi tiedot pitävät paikkansa. Älä jaa epämääräisiä huhuja tai perustelematonta mutuilua.
  • Viestisi kuuluu viedä keskustelua eteenpäin: Älä toista samaa asiaa, jonka joku muu on jo todennut. Älä jankuta tai kirjoita perustelemattomia negatiivisia heittoja.
  • Kirjoita napakasti, todella pitkä viesti saattaa jäädä julkaisematta.
  • Voit liittää kommenttiisi teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.​
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.