Uutiset

Työttömyys kasvoi jälleen

Arkistokuva/Lehtikuva
Arkistokuva/Lehtikuva

Toukokuun lopussa työ- ja elinkeinotoimistoissa oli yhteensä 269 000 työtöntä työnhakijaa. Se on 39 700 enemmän kuin vuotta aikaisemmin.

Huhtikuusta työttömien työnhakijoiden määrä väheni 10 400:lla. Tiedot ilmenevät työ- ja elinkeinoministeriön työllisyyskatsauksesta.

Nuoria alle 25-vuotiaita työttömiä työnhakijoita oli 5 800 enemmän kuin edellisen vuoden toukokuussa eli yhteensä 32 900. Pitkäaikaistyöttömiä eli yhtäjaksoisesti vähintään vuoden työttömänä työnhakijana olleita oli 70 000, mikä on 9 300 enemmän kuin vuotta aikaisemmin.

Yli 50-vuotiaita työttömiä työnhakijoita oli 102 800 eli 12 200 enemmän kuin edellisenä vuonna samaan aikaan.

Koko maassa oli lomautettuna toukokuun lopussa arviolta 27 000 henkilöä, mikä on 7 000 enemmän kuin edellisenä vuonna vastaavaan aikaan. Henkilökohtaisesti lomautettuja oli 4 600 enemmän kuin edellisen vuoden toukokuussa eli yhteensä 15 700. Ryhmälomautettuja oli toukokuun lopussa 8 500 eli 800 enemmän kuin vuotta aikaisemmin.

Työnantajien ennakkoilmoitukset tulevista lomautuksista ovat myös lisääntyneet. Ennakkoilmoitusten mukaan on mahdollista, että 9 100 henkilöä lomautetaan lähitulevaisuudessa, mikä on 3 800 enemmän kuin vuosi sitten. Tulevien lomautusten määrä lisääntyi huhtikuusta toukokuuhun 2 000:lla.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Uusia avoimia työpaikkoja ilmoitettiin työ- ja elinkeinotoimistoihin toukokuun aikana 41 900 eli 8 000 vähemmän kuin edellisen vuoden toukokuussa. Kaikkiaan työ- ja elinkeinotoimistoissa oli toukokuussa avoinna 80 400 työpaikkaa, mikä on 11 000 vähemmän kuin vuosi sitten.

Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan työllisiä oli toukokuussa 50 000 vähemmän kuin vuotta aiemmin. Työllisyysaste oli 68,9 prosenttia, mikä oli 1,0 prosenttiyksikköä pienempi kuin viime vuoden toukokuussa. Työvoimatutkimuksen mukaan työttömiä oli 300 000, mikä oli 34 000 enemmän kuin vuosi sitten. Työttömyysaste oli 10,8 prosenttia eli 1,3 prosenttiyksikköä suurempi kuin vuotta aiemmin.

TS

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti

Huomio! Turun Sanomien keskustelupalstan säännöt ovat uudistuneet. Tavoitteena on parantaa moderointia siten, että kommentit ehditään käsitellä nykyistä nopeammin. Uudistus ei vaikuta lehden mielipidesivun toimintaan. Tutustu uusiin käytäntöihin täällä.

Otsikko
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun. Tehdään yhdessä Turun Sanomien keskustelupalstasta paikka, jossa on mukava keskustella asiallisesti kiinnostavista aiheista.

Keskusteltavaksi avattavaista jutuista päättää Turun Sanomien toimitus. Kaikista jutuista ei voi keskustella. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea tai poistaa aiemmin avoinna olleen keskusteluketjun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme vahvasti oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Toisen ihmisen nimellä tai valheellisesti jonkun tahon edustajana esiintyminen on kiellettyä.

Kaikki viestit tarkastetaan ennen julkaisua. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja moderoidaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22 muun työn ohessa. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Verkkokeskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Viestien julkaisusta päättää toimitus oman harkintansa mukaan. Emme ehdi vastamaan yksittäisten kommenttien julkaisua tai julkaisematta jättämistä koskeviin tiedusteluihin.

Jos kommenttiketjuun on mielestäsi lipsahtanut sääntöjen vastainen tai muutoin epäasiallinen viesti, ilmoita asiattomasta viestistä keskustelussa. Toimitus päättää, onko ilmoitus aiheellinen.

Jos jutussa on virhe, kerro siitä suoraan toimitukselle, älä keskusteluketjussa. Saamme tiedon näin nopeammin ja voimme korjata virheen. Virheistä voit kertoa sähköpostitse osoitteeseen ts.verkkotoimitus@ts.fi.

Toimitus voi käyttää keskustelupalstalle tulleita viestejä esimerkiksi aihetta käsittelevän jatkojutun julkaisun yhteydessä.

Päivän aikana avautuneet keskustelut sulkeutuvat oletuksena klo 23. Toimitus voi avata paljon kommentteja keränneitä juttuja uudelleen keskusteltavaksi seuraavana päivänä.

Julkaistavaksi valittavien viestien on noudatettava seuraavia sääntöjä:

  • Lue juttu ja kommentoi vain sen aihetta. Älä yritä vaihtaa aihetta.
  • Älä kommentoi itse keskustelua tai toisten kommentteja. Muiden keskustelijoiden kirjoitustyyliä tai henkilöä käsitteleviä viestejä ei hyväksytä.
  • Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia, väkivaltaan tai muuhun laittomaan toimintaan yllyttäviä tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista.
  • Muista hyvät tavat, älä huuda, kiroile tai käytä epäkohteliaita nimityksiä. Älä ilakoi toisten vastoinkäymisillä tai pilkkaa ketään. Suhtaudu muihin keskustelijoihin kunnioittavasti. Ole kriittinen asiallisesti.
  • Varmista, että esittämäsi tiedot pitävät paikkansa. Älä jaa epämääräisiä huhuja tai perustelematonta mutuilua.
  • Viestisi kuuluu viedä keskustelua eteenpäin: Älä toista samaa asiaa, jonka joku muu on jo todennut. Älä jankuta tai kirjoita perustelemattomia negatiivisia heittoja.
  • Kirjoita napakasti, todella pitkä viesti saattaa jäädä julkaisematta.
  • Voit liittää kommenttiisi teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.​

Aiemmat viestit (9)

Vanhimmat ensin
Vastaa
Politiikka
Vast: Vast: Vast: Asiat tehdään vaali kerrallaan
"se ei siltikään estä lupaamasta esim. 100 000 uutta työpaikkaa"

En usko näihin kirjoituksiin LUPAUKSISTA. Eiköhän kyseessä ole olleet TAVOITTEET.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Politiikka
Vast: Vast: Vast: Asiat tehdään vaali kerrallaan
"Höpö höpö.

Ainakin toimenpiteistä päätellen TEMin doktriini perustuu sihen ..."

Höpö höpö itsellesi.

Älä päättele TEMin doktriinista vaan ajattele ihan itse.

hahhahaa!
Vast: Vast: Vast: Vast: Asiat tehdään vaali kerrallaan
kannattaskos opetella argumentoimaan?
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
JokuMuu
Tynnyri on tyhjä
Demarien ja Ihalaisen kyvyt on nyt sitten nähty! Vaihtoon!

Ambro
Jumprahuitti
Tämäpä oli täydellinen yllätys.

Kukaan ei olisi koskaan osannut ennakoida, että hallituksen vastuullinen talouspolitiikka tuottaisi tälläisen hämmästyttävän tuloksen.