Asuntoauto seurasi nuorta naista Turussa – poliisi pyytää ilmoittamaan viranomaisille, eikä jakamaan rekisterinumeroa somessa
Turun Runosmäessä bussia odotellut nuori nainen säikähti pahan kerran sunnuntain ja maanantain välisenä yönä, kun hänelle entuudestaan tuntematon mies lähti seuraamaan naista asuntoautollaan. Nainen kuvailee Facebookin Turku Intel -ryhmään kirjoittamassaan viestissä, kuinka asuntoautoilija oli ensin ajanut hänen ohitseen muutamia kertoja.
Tämän jälkeen mies oli pysähtynyt hänen kohdalleen, "virnuillut" ja pyytänyt autoonsa. Kun nainen ei ollut tähän suostunut, oli mies naisen kertoman mukaan pysähtynyt odottamaan bussipysäkin lähettyville.
Tässä vaiheessa nainen oli soittanut kaverinsa paikalle odottamaan bussia hänen kanssaan. Bussiin noustessaan hän oli nähnyt, kuinka mies oli lähtenyt samoin liikkeelle ja seurannut bussia keskustaan.
– No hän kierteli keskustassa autonsa kanssa ja kun näki mut hän jäi odottelemaan taas ja näytti mulle sormensa kanssa kaikkea ällöttävää.. ja pyysi minut autoonsa ja virnuili taas ja käsi oli housuissa, nainen kirjoittaa.
Nainen kertoo soittaneensa ystäviensä kanssa hätäkeskukseen. Lounais-Suomen poliisilaitos kertoo, että partio lähti tehtävälle välittömästi, mutta paikan päältä poistunutta autoa ei tavoitettu. Poliisin mukaan asiasta kirjattiin yksi hälytystehtävä. Muita samankaltaisia tapauksia ei ole sattunut lähiaikana eikä poliisin tiedossa ole laajempaa ilmiötä.
Nainen toimi oikein soittaessaan tilanteessa hätäkeskukseen.
– Näin kuuluu tehdä, mikäli turvallisuus tai koskemattomuus ovat uhattuina, ja muuta apua ei ole sillä hetkellä saatavilla, Lounais-Suomen poliisi tiedottaa.
Vanhempi konstaapeli Juuso Suomento kertoo maanantaipäivällä, että pidemmälle asiaa ei ole viety.
– Hätäkeskuksen raportissa ei ole muuta tietoa, kuin että on yritetty kysyä kyytiin. Se ei kuitenkaan täytä rikoksen tunnusmerkistöä, joten poliisi ei tutki tapausta tällä hetkellä, Suomento tiivistää.
Myöhemmin maanantaina poliisista vielä kerrotaan, ettei tapauksesta ole tehty tutkintapyyntöä tai rikosilmoitusta ainakaan toistaiseksi.
Facebookin keskustelussa puidaan myös naista seuranneen asuntoauton rekisterinumeroa. Muutama keskusteluun osallistunut muistuttaa, ettei rekisterinumeroa kannattaisi kuitenkaan jakaa turhan kevyesti. Samaa korostaa Suomento.
– Ei sitä kannata lähteä levittämään. Ellei ole rikosta tapahtunut, saattaa keskustelija syyllistyä kunnianloukkaukseen. Kannattaa olla vain tarkkana näissä tilanteissa ja ilmoittaa poliisille, Suomento opastaa.
Lisätty Lounais-Suomen poliisin kommentteja kello 18.55.