Demokraatit varautuvat kauhuskenaarioon ja panostavat marraskuun vaalien suojeluun
Yhdysvalloissa demokraatit valmistautuvat marraskuun presidentinvaaleihin ennennäkemättömillä suojatoimilla.
Taustalla on demokraattien ehdokkaan Joe Bidenin ääneen lausuma pelko siitä, että hänen vastaehdokkaansa, istuva republikaanipresidentti Donald Trump yrittää vaikuttaa vaalituloksen tai kiistää sen.
– Se on suurin huoleni, suurin yksittäinen huolenaiheeni. Hän voi yrittää varastaa vaalit, Biden totesi kesäkuussa The Daily Show'n haastattelussa.
Demokraattipuolue on palkannut 19 tärkeimpään osavaltioon vaaliensuojelujohtajan, kertoivat puoluevirkailijat Reutersille.
Heidän tehtävänsä on tarvittaessa varmistaa äänten uudelleenlaskenta, haalia kasaan muut kuin vaalihuoneistoissa annetut äänet ja puuttua republikaanien mahdollisiin häiritsemisyrityksiin vaalihuoneistoilla.
Vaalipäivänä 3. marraskuuta tuhannet vaalitarkkailijat ja juristit valvovat äänestämistä eri puolilla maata.
Republikaanit yrittävät estää postiäänestyksen
Republikaanit puolestaan yrittävät estää postiäänestyksen laajenemisen.
Trump on ottanut postiäänestyksen hampaisiinsa ja sanonut toistuvasti ettei luota äänestystapaan. Postiäänestys oli laajemmassa käytössä esivaaleissa koronapandemian takia.
Trump on esittänyt perusteettomia väitteitä, joiden mukaan postiäänestys mahdollistaa vaalivilpin. Hän on myös kieltäytynyt sanomasta, että hyväksyisi vaalitappion.
Bidenin kampanjalähde kertoi Reutersille demokraattien valmistautuvan painajaisskenaarioon, jossa Trump johtaisi niukasti joissain osavaltioissa vaali-illan äänillä, mutta kiistäisi tuloksen, jos seuraavina päivinä lasketut postiäänet muuttaisivat sen.
– Trump tekee pohjatyötä voidakseen sanoa, että vaalitulos johtuu petoksesta, asia viedään oikeuteen ja kehotamme ihmisiä katuprotesteihin. Hän voi tehdä mitä tahansa, joten myös meillä on suunnitelma kaiken varalle, sanoi vaalilain asiantuntija Mark Brewer, joka kouluttaa demokraattileirin vapaaehtoisia Michiganissa.
Rauennut asetus aiheuttaa epävarmuutta
Demokraatit valmistautuvat vaalihuoneistojen häirintään ja äänestäjien painostamisyrityksiin republikaanien taholta erityisesti Michiganissa, Wisconsinissa ja Pennsylvaniassa, joissa Trump voitti niukasti viime vaaleissa, mutta joita Biden nyt johtaa gallupien perusteella.
Pelkästään Michiganissa puolue on rekrytoinut tuhansia vapaaehtoisia, joista monet ovat juristeja. Tavoite on saada valvojia kaikille äänestyspaikoille.
Epävarmuutta aiheuttaa kaksi vuotta sitten rauennut asetus, joka aiemmin esti republikaaneja äänestäjien painostusyrityksissä. Sen mukaan republikaanipuolueen piti saada oikeudelta lupa vaalitarkkailuun demokraattienemmistöissä vaalipiireissä.
Trumpin kampanjalähde sanoi Reutersille, että asetuksen poistuminen oli käännekohta, jonka ansiosta republikaanit yrittävät jalkauttaa 50 000 vaalitarkkailijaa osavaltioihin, joissa ehdokkaat ovat tasapäisiä.
Michiganin demokraatteja johtava Lavora Barnes ennakoi sen tarkoittavan sitä, että Trumpin kannattajat liikkuvat äänestyspaikkojen ympäristössä aseistettuina.