Uutiset

Lounais-Suomen sinilevätilanne pysynyt melko rauhallisena

JARI LAURIKKO
Viileä sää on hillinnyt sinilevän muodostumista.
Viileä sää on hillinnyt sinilevän muodostumista.

Kuluneella viikolla Lounais-Suomen sinilevämäärät ovat pysyneet pääosin edellisen viikon tasolla, tiedottaa ELY-keskus. Viileä sää on rauhoittanut levien kasvua ja voimakkaat tuulet ovat hajottaneet yhtenäiset levälautat. Meri- ja sisävesialueilla sinilevää on havaittu etupäässä vähäisiä määriä, mutta muutamia runsaitakin levähavaintoja on tehty.

Merialueilla Varsinais-Suomen ELY-keskuksen vakiohavaintopaikoilla sinilevää on havaittu vähäisiä määriä Rauman edustalla Otanlahdella, Luvialla Mustakarin havaintopaikalla, Paraisilla Korpoströmin, Seilin ja Seilin intensiiviaseman havaintopaikoilla, Naantalin Kirkonsalmella sekä Kustavissa Iniönaukon Laupusten ja Kustavin havaintopaikoilla.

Runsas levähavainto on tehty Mannervedellä Iso Marjakarin havaintopaikalla. Rotarien leväseurannassa Lounais-Suomen alueella on havaittu vähäisiä määriä sinilevää Taivassalon Hempsaaren havaintopaikalla, Naantalissa Kultarannassa, Virvenlahdella sekä Pölläniemessä, ja Paraisilla Korpoströmin, Airiston, Anisofjärdenin sekä Sattmarksholmenin havaintopaikoilla. Alkuviikolla veteen sekoittunutta levää havaittiin vähäisiä määriä koko ulkosaariston alueella.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Sisävesialueilla ELY-keskuksen havaintopaikoilla runsas määrä levää on havaittu Salossa Kiskon Kirkkojärvellä ja vähäisiä sinilevähavaintoja on tehty Säkylän Pyhäjärvellä Katsimaan havaintopaikalla sekä Naantalissa Rymättylän Kirkkojärvellä. Rymättylän Kirkkojärveltä on Järvi-meriwikiin kirjattu vähäinen sinilevähavainto myös kansalaishavaintona. Lisäksi alkuviikosta ELY-keskukseen ilmoitettiin runsas levähavainto Salon Määrjärven itäosista.

Epävakaisina jatkuvat säät todennäköisesti hillitsevät sinilevien kasvua, mutta tyyninä päivinä vesimassaan sekoittuneet levät voivat nousta uudelleen pintaan. Sinilevätilanne voi myös muuttua hyvin nopeasti tuulen suunnan vaihtuessa, minkä vuoksi esimerkiksi veden uintikelpoisuus tulee aina arvioida ensisijaisesti paikan päällä.

Vähäinen määrä sinilevää ei yleensä ole este veden käyttämiselle, kunhan veden käyttöön kiinnittää erityistä huolellisuutta. Vettä ei tule niellä ja uimisen jälkeen on suositeltavaa peseytyä iho-oireiden välttämiseksi.

Vettä, jossa on silminnähden runsaasti sinilevää, ei pidä käyttää talousvetenä, saunavetenä tai syötävien kasvien kasteluvetenä eikä se sovellu uimiseen.

Lapsien ja lemmikkien päästämistä sinileväpitoiseen rantaveteen on syytä välttää, sillä lapset ja lemmikit voivat juoda sinileväpitoista vettä.

Sinileväkukinta näkyy aluksi vedessä vihertävinä tikkuina, hippusina tai palleroina. Lopulta sinilevä kohoaa veden pinnalle muodostaen viiruja ja lauttoja. Rantaan kasautuessaan sinilevä saattaa muodostaa paksun kerroksen, joka kuivuessaan muuttuu sinivihreäksi. Sinilevistä muodostuneet lautat tai massat hajoavat kepillä koskettaessa hippusiksi, eivätkä takerru tikkuun.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Aloita keskustelu tästä jutusta

Huomio! Turun Sanomien keskustelupalstan säännöt ovat uudistuneet. Tavoitteena on parantaa moderointia siten, että kommentit ehditään käsitellä nykyistä nopeammin. Uudistus ei vaikuta lehden mielipidesivun toimintaan. Tutustu uusiin käytäntöihin täällä.

Otsikko
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun. Tehdään yhdessä Turun Sanomien keskustelupalstasta paikka, jossa on mukava keskustella asiallisesti kiinnostavista aiheista.

Keskusteltavaksi avattavaista jutuista päättää Turun Sanomien toimitus. Kaikista jutuista ei voi keskustella. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea tai poistaa aiemmin avoinna olleen keskusteluketjun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme vahvasti oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Toisen ihmisen nimellä tai valheellisesti jonkun tahon edustajana esiintyminen on kiellettyä.

Kaikki viestit tarkastetaan ennen julkaisua. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja moderoidaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22 muun työn ohessa. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Verkkokeskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Viestien julkaisusta päättää toimitus oman harkintansa mukaan. Emme ehdi vastamaan yksittäisten kommenttien julkaisua tai julkaisematta jättämistä koskeviin tiedusteluihin.

Jos kommenttiketjuun on mielestäsi lipsahtanut sääntöjen vastainen tai muutoin epäasiallinen viesti, ilmoita asiattomasta viestistä keskustelussa. Toimitus päättää, onko ilmoitus aiheellinen.

Jos jutussa on virhe, kerro siitä suoraan toimitukselle, älä keskusteluketjussa. Saamme tiedon näin nopeammin ja voimme korjata virheen. Virheistä voit kertoa sähköpostitse osoitteeseen ts.verkkotoimitus@ts.fi.

Toimitus voi käyttää keskustelupalstalle tulleita viestejä esimerkiksi aihetta käsittelevän jatkojutun julkaisun yhteydessä.

Päivän aikana avautuneet keskustelut sulkeutuvat oletuksena klo 23. Toimitus voi avata paljon kommentteja keränneitä juttuja uudelleen keskusteltavaksi seuraavana päivänä.

Julkaistavaksi valittavien viestien on noudatettava seuraavia sääntöjä:

  • Lue juttu ja kommentoi vain sen aihetta. Älä yritä vaihtaa aihetta.
  • Älä kommentoi itse keskustelua tai toisten kommentteja. Muiden keskustelijoiden kirjoitustyyliä tai henkilöä käsitteleviä viestejä ei hyväksytä.
  • Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia, väkivaltaan tai muuhun laittomaan toimintaan yllyttäviä tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista.
  • Muista hyvät tavat, älä huuda, kiroile tai käytä epäkohteliaita nimityksiä. Älä ilakoi toisten vastoinkäymisillä tai pilkkaa ketään. Suhtaudu muihin keskustelijoihin kunnioittavasti. Ole kriittinen asiallisesti.
  • Varmista, että esittämäsi tiedot pitävät paikkansa. Älä jaa epämääräisiä huhuja tai perustelematonta mutuilua.
  • Viestisi kuuluu viedä keskustelua eteenpäin: Älä toista samaa asiaa, jonka joku muu on jo todennut. Älä jankuta tai kirjoita perustelemattomia negatiivisia heittoja.
  • Kirjoita napakasti, todella pitkä viesti saattaa jäädä julkaisematta.
  • Voit liittää kommenttiisi teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.​