Epidemiat

Suomen koronavirustilanne on vakaa – viime viikolla 40 uutta tapausta

Silja Mäkinen HUSin kirurgisesta sairaalasta on yksi koronan etulinjassa työskentelevistä sairaanhoitajista. Suojavarusteet puetaan aina ennen potilashuoneeseen astumista.

Koronavirusepidemiatilanne on pysynyt Suomessa vakaana. Viimeisen seurantaviikon aikana (13.–19.7.2020) tartuntatautirekisteriin ilmoitettiin 40 uutta tapausta. Määrä on samalla tasolla kuin kahdella edellisellä viikolla.

Sosiaali- ja terveysministeriön mukaan osa uusista tapauksista liittyy tunnettuihin tartuntaketjuihin ja seurannassa oleviin tapausryvästymiin. Kaikkien uusien tapausten tartuntaketjut jäljitetään huolella, ja uusia tartuntoja pyritään siten ehkäisemään mahdollisimman tehokkaasti.

Lisääntyneestä testaamisesta huolimatta tapausten määrä on pysynyt matalana

Suomessa arvioitu tartuttavuusluku on tällä hetkellä 0,55–0,95 (90 prosentin todennäköisyysväli). Tämä tarkoittaa sitä, että vaikka uusien koronavirustartuntojen laskusuunta on pysähtynyt, tilanne on valtakunnallisella tasolla vakaa.

Viimeisellä seurantaviikolla koronavirustestejä on tehty hieman enemmän kuin kahdella edellisellä viikolla. Positiivisten covid-19-tapausten osuus testatuista näytteistä on pysynyt matalana.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Suomessa on 22.7.2020 mennessä todettu 7 362 koronavirustapausta. Tautiin liittyviä kuolemia on raportoitu 328. Parantuneita arvioidaan olevan 6 920 eli yli 90 prosenttia todetuista tartuntatapauksista.

Sairaalahoidossa oli 22.7.2020 vain 4 potilasta, eikä heistä kukaan ollut tehohoidossa. Uusin mallinnus- ja tilannekuvaryhmän raportti sekä aiemmat raportit löytyvät THL:n sivuilta.

Testaaminen nyt tärkeintä

Koska koronavirusepidemiaan liittyviä rajoituksia puretaan asteittain, aktiivista testausta on jatkettava, jotta kaikki tartuntaketjut saataisiin tunnistettua ja katkaistua ajoissa.

Suositus on, että jokainen, jolla on vähänkään koronavirukseen sopivia oireita, hakeutuisi laboratoriotesteihin.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti

Huomio! Turun Sanomien keskustelupalstan säännöt ovat uudistuneet. Tavoitteena on parantaa moderointia siten, että kommentit ehditään käsitellä nykyistä nopeammin. Uudistus ei vaikuta lehden mielipidesivun toimintaan. Tutustu uusiin käytäntöihin täällä.

Otsikko
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun. Tehdään yhdessä Turun Sanomien keskustelupalstasta paikka, jossa on mukava keskustella asiallisesti kiinnostavista aiheista.

Keskusteltavaksi avattavaista jutuista päättää Turun Sanomien toimitus. Kaikista jutuista ei voi keskustella. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea tai poistaa aiemmin avoinna olleen keskusteluketjun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme vahvasti oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Toisen ihmisen nimellä tai valheellisesti jonkun tahon edustajana esiintyminen on kiellettyä.

Kaikki viestit tarkastetaan ennen julkaisua. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja moderoidaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22 muun työn ohessa. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Verkkokeskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Viestien julkaisusta päättää toimitus oman harkintansa mukaan. Emme ehdi vastamaan yksittäisten kommenttien julkaisua tai julkaisematta jättämistä koskeviin tiedusteluihin.

Jos kommenttiketjuun on mielestäsi lipsahtanut sääntöjen vastainen tai muutoin epäasiallinen viesti, ilmoita asiattomasta viestistä keskustelussa. Toimitus päättää, onko ilmoitus aiheellinen.

Jos jutussa on virhe, kerro siitä suoraan toimitukselle, älä keskusteluketjussa. Saamme tiedon näin nopeammin ja voimme korjata virheen. Virheistä voit kertoa sähköpostitse osoitteeseen ts.verkkotoimitus@ts.fi.

Toimitus voi käyttää keskustelupalstalle tulleita viestejä esimerkiksi aihetta käsittelevän jatkojutun julkaisun yhteydessä.

Päivän aikana avautuneet keskustelut sulkeutuvat oletuksena klo 23. Toimitus voi avata paljon kommentteja keränneitä juttuja uudelleen keskusteltavaksi seuraavana päivänä.

Julkaistavaksi valittavien viestien on noudatettava seuraavia sääntöjä:

  • Lue juttu ja kommentoi vain sen aihetta. Älä yritä vaihtaa aihetta.
  • Älä kommentoi itse keskustelua tai toisten kommentteja. Muiden keskustelijoiden kirjoitustyyliä tai henkilöä käsitteleviä viestejä ei hyväksytä.
  • Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia, väkivaltaan tai muuhun laittomaan toimintaan yllyttäviä tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista.
  • Muista hyvät tavat, älä huuda, kiroile tai käytä epäkohteliaita nimityksiä. Älä ilakoi toisten vastoinkäymisillä tai pilkkaa ketään. Suhtaudu muihin keskustelijoihin kunnioittavasti. Ole kriittinen asiallisesti.
  • Varmista, että esittämäsi tiedot pitävät paikkansa. Älä jaa epämääräisiä huhuja tai perustelematonta mutuilua.
  • Viestisi kuuluu viedä keskustelua eteenpäin: Älä toista samaa asiaa, jonka joku muu on jo todennut. Älä jankuta tai kirjoita perustelemattomia negatiivisia heittoja.
  • Kirjoita napakasti, todella pitkä viesti saattaa jäädä julkaisematta.
  • Voit liittää kommenttiisi teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.​

Aiemmat viestit (1)

Vanhimmat ensin
Vastaa
No oikeasti
Tartunnat ovat kiihtymässä. Yksittäisten tartuntojen jälkeen nyt tartuntoja päivittäin kaksinumeroisia lukuja.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä
Ilmoitus näkyy vain keskusteluiden moderaattoreille, eikä sitä tulla julkaisemaan.

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.