Kuolleet

Jyrki Katainen muistaa erityisesti yhden puhelun Raimo Sailaksen kanssa hetkeltä, jolloin pankit olisivat saattaneet kaatua seuraavalla viikolla

JOUNI PORSANGER
Raimo Sailas syntyi Nivalassa vuonna 1945. Hän harrasti shakkia, palstaviljelyä, ulkoilua ja marjojen sekä sienien poimimista.

Yli 40 vuoden työuran valtiovarainministeriössä tehnyt entinen valtiosihteeri, ministeri Raimo Sailas (1945–2020) kuoli perjantaita vasten yöllä 74-vuotiaana.

Asiasta kertoi STT:lle hänen lähipiirinsä. Sailas sairasti pitkään syöpää.

Suomen entinen pääministeri ja valtiovarainministeri Jyrki Katainen (kok) muistelee, että Sailas oli luottamusta herättävä henkilö.

– Kun piti tehdä vaikeita ja pitkälle tulevaisuuteen kantavia päätöksiä, niin Sailaksen arviointikykyyn pystyi aina hyvin luottamaan, Katainen kertoo perjantaina.

– Kaikilla on varmaan mielikuva Raimosta, ja luulen, että se yleinen mielikuva hänestä on aika oikea. Hän ei ollut niin yksiniittinen, että aina kaikki rahankulutus olisi ollut pahasta, mutta hänellä oli iso kuva hyvin vahva eli jees, käytetään veronmaksajien rahoja hyödyllisellä tavalla, mutta pidetään pitkän aikajänteen kestävyys mielessä.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Katainen ja Sailas tekivät yhteistyötä useita vuosia. Sailas työskenteli valtiovarainministeriön valtiosihteerinä kaikkiaan lähes 18 vuotta vuosina 1995–2013. Katainen toimi pääministerinä 2011–2014 ja sitä ennen valtiovarainministerinä 2007–2011.

Ministerin arvonimen saanut Raimo Sailas jäi eläkkeelle valtiovarainministeriön valtiosihteerin tehtävästä keväällä 2013. Hän aloitti valtiovarainministeriön palveluksessa 1971 ja toimi muun muassa budjettipäällikkönä ja valtiosihteerinä.

Katainen muistaa erityisen hyvin yhden tilanteen vuodelta 2008, jolloin hän oli valtiovarainministerinä.

Elettiin perjantaita lokakuun alkupäivinä vuonna 2008, kun finanssikriisi oli hyvin pahassa vaiheessa. Kataisen mukaan koko viikko oli menty huonompaan suuntaan, ja se tarkoitti sitä, että pankkien keskinäinen lainaus oli jäätymässä.

– Pankit rahoittavat toimintaansa muun muassa lainaamalla rahaa toisiltaan, ja lainahana pankkien välillä oli jäätymässä. Se olisi tarkoittanut sitä, että myös Suomessa hyvin vakavaraiset, terveet pankit olisivat joutuneet vaikeuksiin ja pahimmassa tapauksessa jopa kaatuneet seuraavalla viikolla.

Katainen istui lokakuisena perjantai-iltapäivänä valtiovarainministeriössä, jossa seurattiin markkinoitten kehitystä. Hän lähti autolla kotiin ja matkalla soitti suurimpien suomalaisten pankkien toimitusjohtajille. Viestit olivat todella synkkiä.

– Se oli ainoa kerta politiikassa, kun minua rupesi pelottamaan. Näkymä oli, että ensi viikolla isoja yrityksiä menee nurin.

– Kysyin Sailakselta, miltä sinusta vaikuttaa, niin hän sanoi, että hänellä on ihan samanlainen tuntemus, että hän ei ole koskaan nähnyt yhtään mitään tällaista.

Katainen kysyi Sailakselta, mitä tässä nyt tapahtuu.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

– Hän vastasi, että tämä on sellainen asia, jossa hänen kokemusmaailmansa nyt puuttuu. Hän sanoi, että toivottavasti euroryhmän kokouksessa saadaan viikonloppuna joku ratkaisu aikaiseksi, etteivät yritykset kaadu.

Niin sitten tapahtuikin. Katainen kertoo, että samana viikonloppuna sunnuntaina Nicolas Sarkozyn johdolla tehtiin alustava sopimus euroalueen elvyttämisestä, mikä rauhoitti tilannetta.

– Tämä puhelu on jäänyt mieleen: se oli ainoa kerta, kun Sailas sanoi, ettei ole kokemusta tämmöisestä eikä ole nähnyt vastaavaa. Ja silloin kun Sailas alkaa huolestua, niin silloin kannattaakin olla huolestunut.

Katainen toteaa, että Sailaksen kanssa oli miellyttävä tehdä töitä. Häneltä sai aina suoran vastauksen ja hyvän analyysin – kovaa pohjaa päätöksenteon taustalle.

Raimo Sailaksen uran merkittävimmäksi kädenjäljeksi on myös hänen omasta mielestään jäänyt syksyllä 1992 laman aikaan julkaistu Sailaksen lista. Näin todetaan Lännen Median uutisessa syksyllä 2016. Tästä listasta Sailas on myös laajasti julkisuudessa tunnettu.

Säästölistan Sailas teki talousneuvoston toimeksiannosta. Listassa oli 56 yksilöityä säästöehdotusta. Lähes kaikilta ryhmiltä ja edunsaajilta vietiin ehdotuksessa jotakin.

Sailaksen elämästä ilmestyi vuonna 2016 Otavan kustantama kirja nimeltään Laman taittaja, Raimo Sailas ja kolme talouskriisiä. Siinä hän kertoi, mikä leikkausehdotuksista oli hänelle vastenmielisin.

Se oli keskiasteen, lukioiden, ammatillisten oppilaitosten ja korkeakoulujen lukukausimaksuja koskeva ehdotus.

– Muistan itse ajan, jolloin lahjakkaita jäi pois, koska vanhemmilla ei ollut varaa kouluttaa heitä.

Kaikkien leikkausten isäksi nimetty Sailas ei tehnyt pelkästään säästölistoja pitkän uransa aikana, vaan kahdesti myös elvytyspaketin. Suomi elvytti Kalevin Sorsan toisen hallituksen aikana 1970-luvun lopussa ja Matti Vanhasen ja Jyrki Kataisen kaudella vuonna 2009.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Sailaksen listan perusteella hallitus leikkasi vuosien 1994 ja 1995 budjettikehyksistä 15,8 ja 19,7 miljardia markkaa, täsmälleen Sailaksen ehdottamat summat. Kaikkia ehdotuksia hallitus ei kuitenkaan toteuttanut. Hallitus hautasi muun muassa tietullit, asepalvelun lyhentämisen ja lukukausimaksut.

Raimo Sailas syntyi Nivalassa vuonna 1945. Hän meni töihin valtiovarainministeriön budjettiosastolle 1971 aluksi vanhemmaksi suunnittelijaksi.

Hänellä oli useita luottamus- ja sivutoimia ja hänet palkittiin useilla ansiomerkeillä.

Entisen työnantajansa mukaan Sailas harrasti shakkia, palstaviljelyä, ulkoilua, marjojen ja sienien poimimista.

Paavo Lipponen (sd) oli pääministerinä 1995–2003 ja silloinkin valtiosihteerinä oli Sailas. Lipposelle on jäänyt mieleen Sailaksen puhelut yömyöhällä tupo--neuvotteluista: "Nyt on sopimus valmis".

Tuo tapahtui Lipposen mukaan useammin kuin kerran.

Lipposen mielestä koko Suomelle oli tärkeää, että Sailas ohjasi mestarillisen vähäeleisesti useita tulopoliittisia neuvotteluja ratkaisuihin, jotka vakauttivat Suomen talouden ja turvasivat nousun 1990-luvun lamasta.

– Sosiaalinen oikeudenmukaisuus oli Raimo Sailaksen johtotähti. Hän vastusti kaikkea oman edun tavoittelua ja filunkipeliä. Kriittinen asenne maatalouspolitiikkaan peitti hänen rakkautensa maaseutuun, joka näkyi hänen antaumuksellisessa osallistumisessaan 4-H toimintaan, Lipponen kertoi sähköpostilla.

Raimo Sailas vuonna 1993.
Raimo Sailas vuonna 1993.
Valtiosihteeri Raimo Sailas työpaikallaan valtioneuvoston linnassa.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti

Huomio! Turun Sanomien keskustelupalstan säännöt ovat uudistuneet. Tavoitteena on parantaa moderointia siten, että kommentit ehditään käsitellä nykyistä nopeammin. Uudistus ei vaikuta lehden mielipidesivun toimintaan. Tutustu uusiin käytäntöihin täällä.

Otsikko
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun. Tehdään yhdessä Turun Sanomien keskustelupalstasta paikka, jossa on mukava keskustella asiallisesti kiinnostavista aiheista.

Keskusteltavaksi avattavaista jutuista päättää Turun Sanomien toimitus. Kaikista jutuista ei voi keskustella. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea tai poistaa aiemmin avoinna olleen keskusteluketjun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme vahvasti oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Toisen ihmisen nimellä tai valheellisesti jonkun tahon edustajana esiintyminen on kiellettyä.

Kaikki viestit tarkastetaan ennen julkaisua. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja moderoidaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22 muun työn ohessa. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Verkkokeskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Viestien julkaisusta päättää toimitus oman harkintansa mukaan. Emme ehdi vastamaan yksittäisten kommenttien julkaisua tai julkaisematta jättämistä koskeviin tiedusteluihin.

Jos kommenttiketjuun on mielestäsi lipsahtanut sääntöjen vastainen tai muutoin epäasiallinen viesti, ilmoita asiattomasta viestistä keskustelussa. Toimitus päättää, onko ilmoitus aiheellinen.

Jos jutussa on virhe, kerro siitä suoraan toimitukselle, älä keskusteluketjussa. Saamme tiedon näin nopeammin ja voimme korjata virheen. Virheistä voit kertoa sähköpostitse osoitteeseen ts.verkkotoimitus@ts.fi.

Toimitus voi käyttää keskustelupalstalle tulleita viestejä esimerkiksi aihetta käsittelevän jatkojutun julkaisun yhteydessä.

Päivän aikana avautuneet keskustelut sulkeutuvat oletuksena klo 23. Toimitus voi avata paljon kommentteja keränneitä juttuja uudelleen keskusteltavaksi seuraavana päivänä.

Julkaistavaksi valittavien viestien on noudatettava seuraavia sääntöjä:

  • Lue juttu ja kommentoi vain sen aihetta. Älä yritä vaihtaa aihetta.
  • Älä kommentoi itse keskustelua tai toisten kommentteja. Muiden keskustelijoiden kirjoitustyyliä tai henkilöä käsitteleviä viestejä ei hyväksytä.
  • Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia, väkivaltaan tai muuhun laittomaan toimintaan yllyttäviä tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista.
  • Muista hyvät tavat, älä huuda, kiroile tai käytä epäkohteliaita nimityksiä. Älä ilakoi toisten vastoinkäymisillä tai pilkkaa ketään. Suhtaudu muihin keskustelijoihin kunnioittavasti. Ole kriittinen asiallisesti.
  • Varmista, että esittämäsi tiedot pitävät paikkansa. Älä jaa epämääräisiä huhuja tai perustelematonta mutuilua.
  • Viestisi kuuluu viedä keskustelua eteenpäin: Älä toista samaa asiaa, jonka joku muu on jo todennut. Älä jankuta tai kirjoita perustelemattomia negatiivisia heittoja.
  • Kirjoita napakasti, todella pitkä viesti saattaa jäädä julkaisematta.
  • Voit liittää kommenttiisi teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.​

Aiemmat viestit (6)

Vanhimmat ensin
Vastaa
Paavo Manninen
Valtakunnan peruspessimisti
Vähän ennen Kataisen pääministeripestin alkua, olisiko ollut joulukuussa 2010, Sailas kertoi julkisesti Suomen talouden tilanteen, joka suomeksi sanottuna oli: "Kusessa ollaan!" Siitä ei Katainen sitten välittänytkään. - Sailaksen ohje uudelle hallituksellalöytyy edelleen netissä, kolumni 14.12 2010.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin

Huomio! Turun Sanomien keskustelupalstan säännöt ovat uudistuneet. Tavoitteena on parantaa moderointia siten, että kommentit ehditään käsitellä nykyistä nopeammin. Uudistus ei vaikuta lehden mielipidesivun toimintaan. Tutustu uusiin käytäntöihin täällä.

Otsikko
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun. Tehdään yhdessä Turun Sanomien keskustelupalstasta paikka, jossa on mukava keskustella asiallisesti kiinnostavista aiheista.

Keskusteltavaksi avattavaista jutuista päättää Turun Sanomien toimitus. Kaikista jutuista ei voi keskustella. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea tai poistaa aiemmin avoinna olleen keskusteluketjun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme vahvasti oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Toisen ihmisen nimellä tai valheellisesti jonkun tahon edustajana esiintyminen on kiellettyä.

Kaikki viestit tarkastetaan ennen julkaisua. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja moderoidaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22 muun työn ohessa. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Verkkokeskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Viestien julkaisusta päättää toimitus oman harkintansa mukaan. Emme ehdi vastamaan yksittäisten kommenttien julkaisua tai julkaisematta jättämistä koskeviin tiedusteluihin.

Jos kommenttiketjuun on mielestäsi lipsahtanut sääntöjen vastainen tai muutoin epäasiallinen viesti, ilmoita asiattomasta viestistä keskustelussa. Toimitus päättää, onko ilmoitus aiheellinen.

Jos jutussa on virhe, kerro siitä suoraan toimitukselle, älä keskusteluketjussa. Saamme tiedon näin nopeammin ja voimme korjata virheen. Virheistä voit kertoa sähköpostitse osoitteeseen ts.verkkotoimitus@ts.fi.

Toimitus voi käyttää keskustelupalstalle tulleita viestejä esimerkiksi aihetta käsittelevän jatkojutun julkaisun yhteydessä.

Päivän aikana avautuneet keskustelut sulkeutuvat oletuksena klo 23. Toimitus voi avata paljon kommentteja keränneitä juttuja uudelleen keskusteltavaksi seuraavana päivänä.

Julkaistavaksi valittavien viestien on noudatettava seuraavia sääntöjä:

  • Lue juttu ja kommentoi vain sen aihetta. Älä yritä vaihtaa aihetta.
  • Älä kommentoi itse keskustelua tai toisten kommentteja. Muiden keskustelijoiden kirjoitustyyliä tai henkilöä käsitteleviä viestejä ei hyväksytä.
  • Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia, väkivaltaan tai muuhun laittomaan toimintaan yllyttäviä tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista.
  • Muista hyvät tavat, älä huuda, kiroile tai käytä epäkohteliaita nimityksiä. Älä ilakoi toisten vastoinkäymisillä tai pilkkaa ketään. Suhtaudu muihin keskustelijoihin kunnioittavasti. Ole kriittinen asiallisesti.
  • Varmista, että esittämäsi tiedot pitävät paikkansa. Älä jaa epämääräisiä huhuja tai perustelematonta mutuilua.
  • Viestisi kuuluu viedä keskustelua eteenpäin: Älä toista samaa asiaa, jonka joku muu on jo todennut. Älä jankuta tai kirjoita perustelemattomia negatiivisia heittoja.
  • Kirjoita napakasti, todella pitkä viesti saattaa jäädä julkaisematta.
  • Voit liittää kommenttiisi teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.​
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä
Ilmoitus näkyy vain keskusteluiden moderaattoreille, eikä sitä tulla julkaisemaan.

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Leif Michaelsson
Konkurssiaalto
Tuskin ainakaan konkurssin tehneet yrittäjät muistavat hyvällä.

S.F.
Arvostan
Tuollaisia miehiä Suomi tarvitsisi talouden johtotehtäviin kipeämmin kuin koskaan.

Rainer Kryssi
Vast: Arvostan
Arvostus riippunee omasta puoluekannasta. Minusta Sailas oli tunteeton excelinpyörittäjä, jolla ei ollut ymmärrystä yhteiskunnan huono-osaisimpien ongelmiin.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä
Ilmoitus näkyy vain keskusteluiden moderaattoreille, eikä sitä tulla julkaisemaan.

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Sivustaseuraaja
Vast: Arvostan
Rainer Kryssi: Valitettavasti sellaisena minäkin hänet 90-luvulta muistan.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä
Ilmoitus näkyy vain keskusteluiden moderaattoreille, eikä sitä tulla julkaisemaan.

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
T.S.
Vast: Arvostan
S.F.: "Tuollaisia miehiä Suomi tarvitsisi talouden johtotehtäviin kipeämmin kuin koskaan."

Siis päteviä demareita!