Kaarinassa jyrsitään Peltolan ja Piikkiön välillä – päällystystyö kestää kolme viikkoa
Keskiviikkona 15.heinäkuuta alkavat jyrsintä- ja päällystystyöt maantiellä 110 Peltolan ja Piikkiön välillä. Päällystystyö kestää noin kolme viikkoa. Liikennehaittojen minimoimiseksi työ tehdään yötyönä iltakuuden ja aamukuuden välisenä aikana. Tie on päällystettävällä osuudella nelikaistainen.
Päällystystöitä tehdään Peltolan ja Kaarinan välillä molemmilla ajoradoilla, mutta toinen kaista on koko ajan liikenteen käytössä.
Kaarinan ja Piikkiön välillä tie on päällystettävällä osuudella kaksikaistainen ja liikenne pysäytetään kummastakin suunnasta vuorotellen. Töitä tehdään Ely-keskuksen mukaan päivä- ja ilta-aikaan, joten tielläliikkujien on syytä varautua viivästyksiin. Paikalla on liikenteenohjaus.
Työmaan kohdilla on alennettu nopeusrajoitusta.
Yötyöstä huolimatta tielläliikkujien on kuitenkin syytä varautua liikenteen hidastumiseen tietyömaan läheisyydessä sekä liikenteen hetkelliseen pysäyttämiseen.