Yli 70 lasta Jyväskylässä karanteeniin koronan takia – päiväkoti on informoinut perheitä
Jyväskyläläisen yksityisen Touhula-päiväkoti Mannisenmäen lapset ja henkilökunta on asetettu karanteeniin koronavirustartunnan takia. Karanteeniin on asetettu 72 lasta ja 17 henkilökuntaan kuuluvaa aikuista, kerrotaan Jyväskylän kaupungilta.
Terveydenhuoltoviranomaiset ovat olleet yhteydessä lasten huoltajiin ja henkilökuntaan perjantain 10.heinäkuuta aikana. Terveydenhuolto on lisäksi antanut perheille ohjeet siitä, miten ja missä tilanteissa voi olla yhteydessä terveyspalveluihin, jos oireita ilmenee. Päiväkoti on informoinut perheitä tilanteesta omalla viestillään. Loman tai muun poissaolon jälkeen päiväkotiin palaavien hoitopaikkajärjestelyistä tiedotetaan perheitä suoraan päiväkodista. Perheessä voi siten olla tilanne, jossa vain yksi jäsen on karanteenissa.
Jyväskylän kaupunki kertoo tiedotteessa, että karanteeni on kaksi viikkoa viimeisestä mahdollisesta altistumisajankohdasta, jos henkilö pysyy karanteeniajan terveenä. Karanteenilla estetään mahdollisen tartunnan leviäminen muihin henkilöihin. Varotoimenpiteellä rajoitetaan kulkemista, kunnes tiedetään, onko virukselle altistuminen aiheuttanut tartunnan.
Tarkoitus on rajoittaa mahdollista viruksen leviämistä ja saada tartuntaketju katkaistua. Karanteeniin asettaminen ei automaattisesti tarkoita, että olisi saanut tartunnan.