Kiinteistönvälitysala: Asuntokauppa toipui koronakeväästä kesäkuussa
Suomen asuntomarkkinat ovat toipumassa koronakevään äkkipysähdyksestä. Kiinteistönvälitysalan keskusliiton tilastojen mukaan asuntojen kauppamäärät palautuivat kesäkuussa lähes edellisvuoden tasolle. Tilastoista käy ilmi, että vanhojen asuntojen kauppa jäi 1,8 prosenttia ja uusien asuntojen noin kolme prosenttia edellisvuodesta.
Vuoden 2020 ensimmäinen puolisko oli asuntokaupassa vaiherikas. Tammi-maaliskuussa kauppa kävi hyvin. Huhtikuussa myynti pysähtyi koronapandemiaan. Esimerkiksi maaliskuussa vanhoja asuntoja myytiin lähes viisi prosenttia viime vuotta reippaammin, mutta huhtikuussa kauppa sukelsi yli 30 prosenttia. Myös toukokuussa kauppa laahasi liki kolmanneksen edellisvuoden määristä.
Kiinteistövälitysalan mukaan kesäkuussa kauppaa piristivät rivitaloasuntojen ja omakotitalojen myynti.
– Asuntolainahakemusten määrän kasvu indikoi markkinan toipumista jo toukokuun lopulla. Selkeästi asunnon ostajien ja myyjien luottamus markkinaan on nyt palautunut, OP Kodin johtaja Lasse Palovaara kertoo tiedotteessa.
Kiinteistövälittäjät myivät vuoden ensimmäisen puolikkaan aikana 32 098 asuntoa. Kauppojen määrä putosi 7,2 prosenttia edellisvuoden vastaavasta ajankohdasta.